Christel Rönns

  • Syntynyt: 1960 Helsinki

Kuvittaja, graafinen suunnittelija.
Arkkitehtuurin opintoja Tampereen teknillisessä korkeakoulussa 1979–1984, Taideteollinen korkeakoulu 1990-2000.

Arkkitehtuurin parissa 12 vuotta työskennellyt Christel Rönns vaihtoi alaa 1990-luvun laman seurauksena ja opiskeli graafiseksi suunnittelijaksi. Rönnsin tyyli on monelle lukijalle tuttu esimerkiksi Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjasarjasta, jota hän on kuvittanut vuodesta 2012 alkaen. Rönns on tehnyt kuvituksia myös ruotsinkieliseen tuotantoon, esimerkiksi Helena Brossin kirjoittamaan Klass 1B -sarjaan. Rönnsillä on myös omaa lastenkirjatuotantoa, joista vuonna 2012 julkaistu teos Det vidunderliga ägget (Bonnier Carlsen, Söderströms) on palkittu Finlandia Junior -palkinnolla.

Christel Rönnsin puoliso on kuvittaja ja graafinen suunnittelija Saku Heinänen.

Kuvitusoriginaalien/luonnosten sijainti: pääosin tekijän hallussa.

Lisätietoa:
Christel Rönns: Kuvittamisen henkilökohtaisuus. Onnimanni 2/2014.
Säde Nenonen: Euforia vaatii myös epäilyn hetkiä. HS Ihmiset 7.8.2010.
Niklas Bengtsson: Christel Rönns. Kotimaisia lastenkirjankuvittajia. Toimittanut Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 2002.

Teokset