Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 6–7/2015
Aarno Karimon kirjoihin kiteytyy 1920–1930-lukujen nationalistinen Suomi.
Kuva on salakavala. Monella on voimakkaita muistoja kirjojen selailusta lapsena. Aina niitä ei tule edes varsinaisesti luettua, mutta kuvat porautuvat mieleen eivätkä poistu. Yksi tällainen tapaus on Aarno Karimon Kumpujen yöstä. Kirja tuntui lapsena oudolta: täynnä sankartarinoita menneiltä vuosisadoilta ja kuvia hakkapeliitoista, hämäläisistä ja herrasväestä. Mistä oikein on kyse? Ja kuka Karimo?
Intohimot kiskoivat nimensä Hasselqvististä Karimoksi muuttanutta miestä kahteen suuntaan. Toisaalta mielessä kajasti sotilasura, toisaalta oli selviä lahjoja taiteilijaksi.
Helsingissä ja Pietarissa opiskellut Karimo (1886–1952) alkoi vuonna 1910 avustaa Karjala-sanomalehteä ja sen omistamaa pilalehteä Ampiaista. Karimo oli Ampiaisen ahkerin piirtäjä ja kirjoittaja, joka kritisoi hanakasti venäläisiä poliitikkoja ja suomalaistamispolitiikkaa. Jo Ampiaisen pilakuvissa näkyy selvä lahjakkuus, monet kuvalliset kiteytykset ovat osuvia.
Vuoden 1918 sisällissodassa tulisieluinen Karimo asettui valkoisten puolelle. Sen jälkeen hän hakeutui heimosotiin Aunuksella, Inkerissä ja Vienassa ja toimi vuosia Viipurin suojeluskuntapiirin päällikkönä. Mutta taas iski halu tehdä muutakin. Karimo perusti suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehden, kirjoitti siihen runsaasti ja teki sentimentaalista isänmaallisuutta uhkuvat kansikuvatkin.
Lisäksi hän väsäsi samalla yhdistelmällä kirjojakin. Karimo teki suomalaisessa kirjahistoriassa aika harvinaisen uran kirjailijana, joka kuvitti teoksensa itse, runsaasti ja suhteellisen hyvin. Henrik Tikkasen, Samuli Paulaharjun ja Tove Janssonin tavoin hänen kirjansa määrittyvät yhtä lailla visuaalisen ilmeen ja tunnelman kuin tekstin synnyttämien ajatusten kautta.
Lastenkirjaksi joku kai lukisi Karimon kirjoittaman ja kuvittaman Kohtalon kolmannen hetken (Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö, 1926). Se kuvaa Suomen ja Venäjän sotaa vuosina 1967–68, toisin sanoen kirjoitushetkenä kaukaisessa tulevaisuudessa. Kuvitukset ovat nopeasti syntyneitä kuten varmaan tekstikin, joka kuvaa Suomen urhoollista taistelua muun muassa mongolien (!) rinnalla vanhaa vihollista vastaan. Kirja jylisee samassa ensimmäisen tasavallan valkoisessa hengessä kuin selkeästi poikakirjoina myydyt tuon ajan teokset. Markku Eskelinen on nimittänyt lajia Raukoilla rajoilla -teoksessaan jääkäri-scifiksi. Sana on kuvaava. Lajityyppi on vapauttanut Karimon isänmaallisuuden aivan täyteen mittaan.
Arvostetulle WSOY:lle Karimo teki kymmenkunta vakavahenkisempää kirjaa. Monet olivat menestysteoksia, tärkeimpinä Valkoinen armeija ja Kumpujen yöstä. Neliosainen Kumpujen yöstä (1929–1932) huipensi Karimon uran. Teokseen kiteytyy 1910–30-lukujen nationalismi. Kaiketi ikänsä vuoksi Karimo ei ollut sen paremmin IKL- kuin AKS-aktiivikaan, mutta hän toimi sukupolvensa ihanteiden ja haaveiden laterna magicana, taikalyhtynä.
Kumpujen yöstä oli osa sisällissodan jälkeistä vaihetta, jossa nuori valtio loi itselleen kunniakkaan, vuosituhantisen menneisyyden. Arvi Jänneksen ”Karjala”-runosta poimittu ”Kumpujen yö” edustaa aikaa, jolloin Suomi oli ensin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla.
Kun aika on kypsä, menneet polvet nousevat haudoistaan ja tukevat heräävää kansaa.
Sarjan tekee kiinnostavaksi kuvapainotteisuus. Karimo rakensi teoksen 164:n sitä varten maalatun taulun ja lähes tuhannen pienemmän kuvan varaan. Värikkäät kuvat eivät vain koristaneet tekstiä vaan kuljettivat ja hallitsivat sitä. Ne olivat yhtä merkityksellisiä kuin tekstikin.
Kumpujen yöstä sulatti yhteen ajan kirjallisia ja kuvataiteellisia virtauksia. Tavallaan teos oli jatke 1800-luvun historiamaalauksille kuten Eetu Iston Hyökkäykselle ja Albert Edelfeltin Porilaisten marssille. 1920–30-luvuilla sellaisen maalaustaiteen aika alkoi olla ohi, mutta lajityyppi voi hyvin kirjoissa, lehdissä ja koulujen opetustauluissa.
Samaan aikaan kirjallisuudessa suomalaisuuden pitkää linjaa jahtasivat Artturi Leinonen Hakkapeliitoilla ja Arvi Järventaus Suomen sota -romaanilla Rummut. Einar W. Juvan Suomen kansan aikakirjat ja Jalmari Jaakkolan Suomen historia -sarjakin hakivat tulkintoja kaukaisesta menneisyydestä.
Kun Akseli Gallen-Kallela kuoli vuonna 1931, Karimosta tuli eräänlainen vara-Kallela. Hän keskittyi maalauksiin ja suunnitteli mitaleja ja juhlaesineitä.
Ajan virta vei kuitenkin toisaalle. Sotavuosina kunniamerkki- ja mitalitoimistossa palvellut Karimo ei enää sopinut aikaansa sen jälkeen, kun suojeluskunnatkin lopetettiin syksyllä 1944 fasistisina järjestöinä. Viimeisenä suurtyönään hän alkoi tehdä kuvitusta Kalevalaan. Karimo ammensi vaikutteita heimosotien vuosilta Karjalasta ja Inkeristä, mutta pidättäytyi liian rohkeista tulkinnoista.
Kirja oli miltei valmis, kun Karimo kuoli 13. maaliskuuta 1952. Työn viimeisteli muutamien kuvien osalta Hugo Otava. Noin 2 500 kuvaa käsittäneen Kuva-Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1953, mutta sai vähemmän huomiota kuin olisi ansainnut. Taiteilija vaipui kumpujen yöhön.
Lisätietoa: Aarno Karimo kuvittajabibliografiassa
