Tulen ja tapparan tie

Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 6/2011

Risti ja hakaristi on Olavi Paavolaisen mielenkiintoisimpia teoksia. Siinä missä Nykyaikaa etsimässä (1929) ihailee modernin maailman ihmeitä ja uutta Eurooppaa haltioituneilla sanankäänteillä, Risti ja hakaristi (1938) on jo piirun verran kriittisempi teos italialaisesta fasismista ja saksalaisesta kansallissosialismista. 

Mutta mitä teos olisi ilman Aarne Nopsasen kantta? Entä jos siihen olisi vain ostettu viitteellinen valokuva kansainväliseltä kuvatoimistolta? Ajatuskin kammottaa. 

Yleensä kustantamot eivät juuri suosi näköispainoksia. Alkuperäiset kannet jatkavat harvoin elämäänsä vuosikymmenestä toiseen Risti ja hakaristi sai kuitenkin viimeisimmän uusintapainoksensa vuonna 2005 nimenomaan Nopsasen päällyksellä. Gummeruksella on riittänyt viisautta tajuta, että jos Paavolaisen merkitys on jopa ennen kaikkea kulttuurihistoriallinen, toimia ajan tuntoja heijastelleena äänenä, niin Nopsasen kansitaide kuuluu siihen erottamattomasti. 

Ristin ja hakaristin kansi on musta-punavalkea, tyyliltään jäljittelemättömän rujo ja jopa primitiivinen. Ei silti mitään rappiotaidetta. Yläruumiinsa paljastanut, miehisiä hormoneja tihkuva mies kantaa viiriä, jossa on lukuisia ajan aatteellisia tunnuksia ja erinäisiä keksittyjäkin. Viesti käy selväksi niin yleisilmeestä kuin yksityiskohdistakin: 1930-luvun aatteet olivat tulta ja tapparaa, peittelemättömän aggressiivisia joukkoliikkeitä. 

Nopsasen (1907–1990) ja Paavolaisen tiet kohtasivat useaan otteeseen. Nopsanen opiskeli Viipurin maineikkaassa piirustuskoulussa, minkä jälkeen hän työskenteli Erva-Latvalan mainostoimistolle. Pian Nopsanen alkoi profiloitua nimenomaan kirjataiteeseen ja teki Paavolaiselle jo Lähdön ja loitsun (1937) kansikuvan. 

Jatkosodassa Nopsanen oli arvostettu TK-piirtäjä ja työskenteli Martti Haavion johtamassa, kuuluisassa 1. tiedotuskomppaniassa. Se piti majaansa Aunuksen Nurmoilassa. Sekä Nopsanen että Paavolainen olivat uusia tulokkaita tiedotuskomppaniassa ja tekivät yhteisiä retkiä Aunuksessa syksyllä 1941. Nopsanen vangitsi piirroksiinsa joukkojen tunnelmia ja sodan vaiheita varsin realistisesti. 

Nopsanen teki Paavolaiselle kannet vielä Nurmoilassa aloittamaansa Synkkään yksinpuheluun (1946, kaksi osaa). Se sattuu sopivasti senkin vuoksi, että Paavolainen omisti taiteilijalle kirjan keskeisimpiin kuuluvan osan, ”Taistelun melskeen tauottua”. 

Nopsasen ura jatkui 1930-luvulta 1970-luvun loppuun asti. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen hän profiloitui kirjankuvittajana. Joukossa on sekä Nummisuutarien kuvitusten kaltaisia korkean profiilin töitä että kokonaisen sukupolven mieleen piirtyneitä oppikirjakuvituksia. Peruskoulun historiankirjojen kuvituksistaan hän sai Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 1972. 

Lisäksi Nopsanen piirsi sarjakuvia. Niistä tunnetuin on Nopsasen lankomiehen Raul Roineen käsikirjoittama versio kansansadun hahmosta, Antti Puuhaarasta. Sarjakuva ilmestyi Yhteishyvässä vuodesta 1938 lähtien. Sen neljä ensimmäistä kokoelmakirjaa on Nopsasta, sotien sarjaa alkoi taiteilla Risto Mäkinen. Nopsanen teki myöhemmin myös kannen ja kuvituksen Antti Puuhaara – taitava takoja -tarinakokoelmaan (Otava, 1948). 

Moni kansitaiteilija teki päällisiä hyvin mutta ehkä kuitenkin olosuhteiden pakosta. Jollain on pitänyt elää. Kun mahdollisuus on tullut, he ovat vetäytyneet todellisen rakkautensa, maalaustaiteen, pariin.  Nopsanenkin toimi samaan aikaan kustantamotöiden kanssa maalarina ja graafikkona. Ajan mittaan hän vetäytyi kokonaan Sysmään vapaaksi taiteilijaksi. Nopsanen teki muun muassa parisataa muotokuvaa, etenkin Mannerheimin ristin ritareista ja teollisuusjohtajista. 

Nopsasen tunnetuimpia maalauksia on Keskiviikkokerho (1959), jämerä ryhmämuotokuva sodanjälkeisen Suomen talouselämän ja politiikan vaikuttajista. Alkuperäinen teos on Valkeakoskella UPM:n edustustiloissa, mutta Helsingin Suomalaisella klubilla on siitä kopio. Jos Paavolaisen Risti ja hakaristi oli toista maailmansotaa enteilevien sekavien tunnelmien kiteytymä, Nopsasen Keskiviikkokerho sopisi samanlaiseksi rauhan ajan, tasaisen taloudellisen kasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen symboliksi. 

 

Lisätietoa:
Aarne Nopsanen kuvittajabibliografiassa