Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 3/2016
Sylvi Kunnaksen kansi ja kuvitus Valtatiet-runokokoelmaan on suomalaisen modernismin huippuhetkiä.
Ekspressionisti Väinö Kunnas ja hänen puolisonsa Sylvi Kunnas kuuluivat ensimmäisen vaiheen Tulenkantajiin. Kumpikin kuvitti Tulenkantajat- lehteä ja teki kansia useisiin keskeisiin Tulenkantajien teoksiin.
Nuorena kuollut Väinö Kunnas muistetaan etenkin Olavi Paavolaisen muotokuvasta, joka tuo esiin kirjailijan liki majesteetillisen dandymaisuuden. Myös Sylvi Kunnas (o.s. Karlsson, 1903–1971) oli ammatillisesti tekemisissä Paavolaisen kanssa.
Nuoruuden luomisenergiaa uhkuvan Valtatiet-runokokoelman (Otava, 1928) kansi on sävytykseltään poikkeuksellisen modernistinen ja poikkeaa tuntuvasti ajan yleisestä tyylistä, joka tavoitteli pikemminkin arvokkuutta ja vähäeleisyyttä. Mika Waltarin ja Olavi Laurin (Paavolainen) yhteinen teos ihannoi suurkaupunkien ääntä ja vimmaa ja tekniikan ihmeitä konstruktivismin hengessä. Jo kirjan ensimmäinen runo paaluttaa tyylilajin ja teemat:
Päivässä ja yössä
halki Euroopan,
jyskiväin vaunujen edessä
jättiläisveturi,
radan varrella lennätinlankojen
laulu.
Hissit, pilvenpiirtäjät, mainosreklaamien valot ja sähköjohdot olivat le dernier crï, kuuminta hottia, eikä Paavolaisen kuuluisan runon nimi ole sattumalta ”Terässinfonia”. Yhteiskokoelma edusti uutta otetta huumaavaan nykymaailmaan.
Myös Sylvi Kunnaksen kansi teokseen eroaa kaikesta hänen aiemmin ja myöhemmin tekemästään. Esimerkiksi Markus-sedän (Markus Rautio) kokoaman Satuja ja tarinoita -käännöskirjan kuvitukset samalta vuodelta ovat suhteellisen tavanomaisia. Valtateiden kannen piirros kuitenkin näyttää juuri tätä päivää, mundääniä maailmaa! Metropolien pystysuoran konkretian, upeat nosturit ja kerrostalot! Modernismille tyypillisten mustan ja punaisen värin lisäksi kantta hallitsee ylevä kullan väri! Kuvaa täydentävät kubistinen miehen pää ja koristeellisuudessaan suorastaan art decoa henkivä tekstitys!
Sisäsivujen futuristis-kubistiset kuvat ovat menneet painossa tukkoon, mutta välittävät silti samaa uljaan uuden maailman henkeä. H. K. Riikonen on todennut, että Kunnas oli kuvituksensa ansiosta tavallaan kirjan kolmas tekijä. Hän sai työstään myös huomiota arvosteluissa, mikä oli todella harvinaista tuohonkin aikaan. Pohjolan Sanomien kriitikko, nimimerkki A. E. A. kirjoitti: ”Sylvi Kunnas on tehnyt näiden kahden miehen runokirjan — kuvituksen ja somistuksen suorastaan loisteliaan eli häikäisevän onnistuneesti. Siinä on meillä vaimonpuoli, joka on osannut ottaa asian oikealta kantilta.”
Valtateissä Kunnas nosti kirjan henkeä seuraten esiin ajan ekspressionistisen riennon. Myöhemmin hän ei osunut aivan yhtä hyvin. Moni Kunnaksen myöhemmistä kansista oli luonteeltaan pikemminkin herkkä ja maailman haurautta korostava, sanoisin taidemaalarimainen.
Kunnas (myöhemmin Kunnas-Vehmas) pitikin itseään ensisijaisesti maalarina, vaikkei päässyt toteuttamaan uraansa täysipainoisesti nuorena. Hän opiskeli ensin Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1918–1923, sitten Taideteollisuuskoulussa 1923–1924. Puoliso Väinö kuoli jo vuonna 1929, ja perheessä oli yksi lapsi, tuleva kirjailija Kirsi.
Sylvi Kunnas teki saman ratkaisun kuin Signe Hammarsten Jansson ja tämän tytär Tove: hän keskitti energiaansa lehtikuvituksiin ja kirjankansiin voidakseen auttaa muita. Vuosina 1927–1945 Kunnas toimi piirtäjänä ja kuvittajana eri aikakauslehdissä. Häneltä tilattiin etenkin novellikuvituksia.
Kunnas kykeni keskittymään haaveisiinsa kuvataiteilijana vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun lapset olivat riittävän vanhoja ja uusi aviomies E. J. Vehmas oli saanut viran Uuden Suomen kuvataidekriitikkona.
Kunnas osallistui jo 1930-luvulla muutamaan näyttelyyn, mutta aktivoitui vasta 1940-luvulla, jolloin hän oli esimerkiksi Suomen taiteilijain näyttelyssä mukana kymmenen kertaa vuosina 1945–1958. Silloinkin uraa varjosti turhan näkyvä aviomies.
Kuvittajana Sylvi Kunnaksen huippukausi oli 1930-luvulla. Hän teki kuitenkin sotien jälkeen vielä muun muassa kannet tyttärensä Kirsin kolmeen ensimmäiseen runokokoelmaan. Villiomenapuu, Tuuli nousee ja Uivat saaret ovat kuitenkin päällisinä ponnettomia, lähinnä somisteellisia.
Raha pysyi perheessä, mutta äiti ei tainnut tässäkään tapauksessa olla tyttärensä paras tulkki.
Lisätietoa: Sylvi Kunnas kuvittajabibliografiassa
