Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 6–7/2019
Eila Kaustia löysi itsensä vasta vanhemmiten. Ennen runoilijan uraa hän teki kuvituksia ja kuvakirjoja. Ne esittelevät toisenlaisen Kaustian.
Kerran kuljin kokonaisen päivän WSOY:n arkistossa Porvoossa. Katsoin myyntijulisteita, pläräsin loputtomia kirjarivejä. Sattumalta kädet osuivat huomaamattoman ohueen teokseen. Eila Kaustian Aapisloruja hämmensi; onko mainio runoilija Kaustia tehnyt kuvakirjojakin? Tarkempi tarkastelu osoitti, että Kaustia on tyypillinen myöhempien aikojen unohtama hahmo: nainen ja monialainen.
Hämeenlinnassa syntynyt Kaustia (1913–1996, o.s. Koskinen, töitä myös nimellä Kaustia-Krusberg) opiskeli Ateneumissa ja Taideteollisen keskuskoulun graafisella osastolla vuosina 1932–1935, minkä jälkeen hän siirtyi kirja-alan ja lehdistön palvelukseen.
Kaustian kirjoihin ja lehtiin tekemät värikkäät joskin sovinnaiset kansikuvat ja kuvitukset ovat suhteellisen tunnistettavia. Erityisen paljon Kaustian kuvituksia näkee Yhtyneiden Kuvalehtien ja Otavan julkaisuissa, koska hän työskenteli talon palveluksessa 30 vuotta. Näkyvimpiä olivat Seuran lukuisat kansikuvat ja kuvitukset Valentinin pakinoihin ja niistä tehtyihin kokoelmakirjoihin. Kuvituksensa ja sarjakuvansa hän signeerasi nimimerkillä E-K. Eloisa joskin lyhytikäinen Veljekset Kiva ja kumppanit on suhteellisen varhainen esimerkki naistaiteilijan tekemästä suomalaisesta sarjakuvasta aikana, jolloin ala oli äärimmäisen miesvaltainen.
Monen muun tavoin Kaustian profiili kohosi sotavuosina, kun miespuoliset kollegat olivat rintamalla tai tiedotuskomppaniassa. Naisten rooli sota-ajan lehdistössä vaatisi suorastaan oman tutkimuksensa, niin erityisestä ilmiöstä on kyse.
Yhtyneiden Kuvalehtien julkaisujen lisäksi Kaustia työskenteli Otavalle. Kansikuvia syntyi kymmeniä. Valitettavasti tuottelias Kaustia ei löytänyt tukevaa paikkaa kentällä. Hän oli tehnyt ensimmäisen runokokoelmansa Sinisen torin jo vuonna 1951, mutta joutui monen ajan naistaiteilijan tapaan siirtämään taiteen teon myöhemmäksi. Yhtyneet Kuvalehdet sentään piti leivässä vuoteen 1965 asti.
Moni pitkän linjan kuvittaja jäi 1950–1960-luvuilla vanhemmiten freelanceriksi. Elanto oli siten kapeampaa, mutta mahdollisuudet toteuttaa omia unelmia kasvoivat. Egon Meuronen ja Erkki Koponen (jonka EK-signeerausta ei pidä sekoittaa Kaustiaan) esimerkiksi keskittyivät yhä enemmän ja lopulta pelkästään maalaamiseen, pilakuvien ja sarjakuvien sijaan.
Kaustian samanlainen siirtymä (muutettavat muuttaen) toimii rohkaisevana esimerkkinä kenelle vain. Jättäytyminen freelanceriksi vuonna 1965, yli viisikymmenvuotiaana, vapautti heti myös ilmaisua.
Tasoltaan vaihteleva mutta monipuolinen kirjallinen tuotanto käsittää lastenkirjojen lisäksi runokokoelmia, novelleja, nuortenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Yhteyttä runoilija ja kuvittaja Kaustian välillä en näe, mutta pidän molemmista. Konkelin (1968) Kaustia sekä kirjoitti että kuvitti. Hulvaton lastenkirja on kestänyt aikaa. Sen tyyli on näennäisen kevyt ja sellaisena vaikeasti jäljiteltävä.
Konkelin, kuten useimmat muutoksen jälkeiset teokset, Kaustia kirjoitti WSOY:lle, ilmeisesti halutakseen erottaa vanhan ja uuden tuotantonsa, kaksi uraa.
Kaustian viimeinen runokokoelma oli Giacometti – runoja tervehdyksenä ystäville 7.6.1993. Helena Anhava toimitti tuotannosta tasokkaan kokoelman Maailmaa joka oli – valitut runot 1973–1993 (1998).
Aapisloruja konkretisoi sisäisen muutoksen, taiteilijan heräämisen. Kuvakirja on vuodelta 1967 ja tyyliltään ajanmukaisen villi. Ajan henki taisi tarttua. Kaustia kokeilee kirjassa rohkeasti, vaihtelee kuvakokoja, tyylejä ja tunnelmia. Välillä kerronta on lapsenomaista, välillä jopa satiirista. Kieli hupsuttelee:
Tirehtööri pyytelee: / Elli, kirjaimesi
tee./ Elli istuu pessulleen /
näyttää kirjain een
Aapisia ei pidetä kokeellisuuden areenana. Teoksen vahvuus piilee yllättäen kuvakerronnassa. Se saa toivomaan, että Kaustia olisi jatkanut kuvakerronnan parissa.
Tarina, jossa noita-akka menettää nenänsä, muuttuu vaarattomaksi ja alkaa näyttää g-kirjaimelta, on riehakkaan pelkistetty. Olisinpa saanut löytää tämän jo lapsena, niin että olisin muistanut sen läpi elämäni!
Lisätietoa: Eila Kaustia kuvittajabibliografiassa
