Karma pysyi kirjailijan taajuudella

Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 4/2008

Varsinkin lastenkirjoissa kuva ja sana ovat perinteisesti olleet yhtä. Kirjan ulkoasu ja kuvitus vaikuttavat voimakkaasti lukukokemukseen, pohjustavat tunnelmaa. Monista kirjoista ei muista 25 vuotta myöhemmin lausettakaan, mutta kantta tai kuvia ei unohda. Monet ovat kuvittaneet Kirsi Kunnaksen kirjoja, hänen pojastaan Martti Syrjästä lähtien. Julia Vuoren kuvitus Tiitiäisen pippurimyllyssä ja Kristiina Louhen kuvitus Tiitiäisen tuluskukkarossa tukevat Kunnaksen iloisesti laukkaavia runoja. 

Ehkä unohtumattomimpia ovat silti ensimmäiset kaksi Tiitiäistä – ja Maija Karman kuvitukset niihin. Yksistään kannet kiinnittävät huomion: Tiitiäisen satupuun (1956) musisoiva peikko ja Tiitiäisen tarinoiden (1957) sinisellä kirahvilla ratsastava poika jäävät väkisinkin mieleen. Satupuun tummansininen kansi ja taustalla kuumottava kuu virittävät yöllisiin tunnelmiin, kun taas seuraaja oikein rypee kirkkaissa päivän väreissä. 

Sisäsivun kuvissa Karma vyöryttää peikkoja ja eukkoja, norsuja ja possuja tarinoiden viereen ja lomaan. Vaaleanpunainen lisäväri vahvistaa vienosti vinksahtanutta tunnelmaa, joka jo Kunnaksen teksteistäkin herää: 

Ville oli Ville ja Valle oli Valle,
senhän voin kuuluttaa kaikkialle.
Ville piti rahasta
ja Valle piti mahasta
varsinkin kun se oli täysi. 

Karma, alun perin Ann-Maj Gustafson (1914–1999) ehti tehdä lehtikuvituksia, suunnitella suklaalevyjen päällyspapereita ja kuvittaa toistasataa kirjaa. Hän oli kuitenkin leimallisesti lasten- ja nuortenkirjojen kuvittaja, joka teki satoja nuortenkirjojen kansia ja kymmenien kirjojen kuvitukset etenkin 1950–60-luvuilla. Aikuisten kirjoihin Karma ei juuri kajonnut, romaanien kuvittaminen alkoi jo olla harvinaista. 

Kuvittajana Karma oli poikkeuksellisen arvostettu ja pääsi somistamaan monien suosittujen kirjailijoiden teoksia Raul Roineen saduista Anni Swanin lastenkirjoihin. Klassikkosaduista esimerkiksi Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket ja H. C. Andersenin sadut ovat saaneet Karman kuvatulkinnan. Lisäksi Karma teki runsaasti oppikirjakuvituksia.

Karman tyyli on konstailemattoman perinteinen. Hänen varhaiset suosikkinsakin olivat klassikoita: Martta Wendelin, Rudolf Koivu, Elsa Beskow ja sen sellaiset. Myös tsekkiläisen lastenkirjakuvitusperinteen vaikutus näkyy.

Paikoitellen Karma jopa ylittää esikuvansa. Kuvien voima syntyy paradoksaalisesti niiden keveydestä. Niitä katsoessa tulevat mieleen erityisen onnistuneet tuulihatut: niin paljon niin vähässä. Karman hienostunut viiva on ohut mutta hallittu.

Varsinkin 1940–1950-lukujen kuvituksissaan Karma käytti taitavasti Rapidograf-tussikynää. Hän luopui siitä ajan mittaan, elämäkerturi Seppo Heiskasen mukaan siksi, että ”sen viiva oli kovin ohut ja tasapaksu”.

Tietysti tekijä kaipaa vaihtelua. Karma pääsikin myöhemmin loistamaan etenkin värien käytössä ja luomaan suoraan siveltimellä. Tämä näkyy esimerkiksi Marjatta Kurenniemen kirjoihin tehdyissä kuvissa.

Vanhoissa Karman kuvituksissa minua kuitenkin jaksaa ihastuttaa niiden elävyys ja yksityiskohtaisuus. Piirrokset ovat tarkkoja ja virheettömästi toteutettuja – mutta myös ehdottoman luontevia. Ihmiset näyttävät ihmisiltä, eivät heidän ihannekuviltaan.

Pakinoitsija Aapelin kirjassa Koko kaupungin Vinski (1954) on kuvitus, jossa äijät läiskivät korttia ketarat ojossa. Karma luo äärimmäisen vähäeleisellä liioittelulla näkymän Pussikaljaromaani-henkisistä miehistä, joilla ei ole mihinkään kiire. Kuka kaipaa irvokkaita karikatyyrejä, kun jo jalan asennolla saa aikaan ihmeitä?

Silloinkin kun Karma irrottelee, huumori on alleviivaamatonta. Tiitiäisen tarinoiden ”Poika jolla oli pitkät korvat” on tekstinäkin roiman visuaalinen, joten Karma olisi helposti voinut revitellä kokonaisuuden hallintaansa, riistää sen kirjoittajalta. Mutta ei. Karmalle kuvittaja oli viime kädessä kirjailijan tuki, joka teki entuudestaan hyvistä kirjoista vielä parempia.

Säestäjänä Karma ei kuitenkaan itseään pitänyt. ”Kun esitetään näytelmä tai teksti muunnetaan näytelmäksi, silmin nähtäväksi, sanotaanko lavastajien tai näyttelijöiden työtä ’säestämiseksi’? Mielestäni näihin verrattavaa on kuvittajankin työ. Paitsi jos se nyt on pelkkää ornamenttia tai elegantteja kehysviivoja”, hän napautti Mielikuvia-kirjassa kaksikymmentä vuotta sitten. 

 

Lisätietoa:
Maija Karma kuvittajabibliografiassa