“Joka tämän kirjan warasta sitä paha rakasta” 

 – katsaus Lastenkirjainstituutin vanhojen tietokirjojen kokoelmaan  

Kirjallisuus kuvaa aina kirjoitus- ja julkaisuajankohtaansa tavalla tai toisella. Millaisia aiheita kirjoissa käsiteltiin? Miten niistä puhuttiin? Kuka niistä kirjoitti? Kirjailijan henkilöhistorian ja kirjojen pääsisällön lisäksi ajankuva näkyy esimerkiksi teosten esipuheissa ja alkusanoissa. Vanhat kirjat ovatkin ehtymätön tiedonlähde monien alojen tutkijoille. Niitä voi käyttää hyväkseen kirjallisuus- ja historiatieteissä, sukupuolentutkimuksessa sekä yhteiskunnallisten ja luonnontieteellisten alojen opinnoissa ja tutkimuksessa. 

Lastenkirjainstituutti sai Tietokirjallisuuden edistämiskeskukselta apurahan lasten ja nuorten tietokirjallisuuden takautuvaan luettelointiin. Työ päätettiin aloittaa kirjastomme kokoelman vanhimmasta aineistosta, joka sijaitsee Topelius-huoneessa. Tähän vanhojen kirjojen kokoelmaan kuuluvat teokset on julkaistu ennen vuotta 1920. Niitä tutkimalla saa hyvän kuvan siitä, mitä lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja koko suomalaisen kulttuurin parissa tapahtui vuosisadan vaihteessa. 

Kuvailutyön teki kirjastosihteeri Reetta Suomalainen vuoden 2021 alkupuolella. Reetta kävi läpi kaikkiaan lähes 600 tietokirjojen nidettä. Teokset ovat nyt löydettävissä Onnet-tietokannasta asiasanoineen ja tiivistelmineen. Ne ovat oivallisia tutkimuskohteita vanhoista lasten- ja nuortenkirjoista tai vaikkapa kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.  

Omistuskirjoituksia ja omia raapustuksia 

Esimerkiksi vapaasanahaulla “omistuskirjoitus” pääsee tutustumaan vanhoihin tietokirjoihin kirjoitettuihin omistuskirjoituksiin. Niistä selviää muun muassa se, että Hilja Aho tuli toiselle sijalle Kymenlaakson kansanopiston toverikunnan järjestämissä hiihtokilpailuissa 11.3.1913. Palkinnoksi hän sai vuoden 1910 painoksen C. Skovgaard-Petersenin kirjasta Nuorison kirja (WSOY). Teos sisältää nuorille suunnattuja kirjoituksia kristinuskosta. Olisi kiinnostava tietää, mitä Hilja piti kirjasta! 

Omistuskirjoitus teoksessa Nuorison kirja.

Omistuskirjoitusten kautta voi selvittää myös lukemisen tärkeyttä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Vuonna 1885 Jaalassa syntynyt Hilja Kärkönen työskenteli palvelustyttönä Vihdissä. Eräällä Helsingin matkalla hän sai palveluspaikkansa rouvalta lahjaksi Friedrich Reichen kirjan Neuvonantaja nuorisolle matkalla läpi elämän: oppilauseita klassillisten kirjailijain teoksista ihmisen siveelliseksi jalostamiseksi (Edlund, 1904). Sivistävässä ja opettavassa tarkoituksessa annetut kirjalahjat palvelusväelle olivat yleisiä lukevissa talouksissa. 

Kirjoista löytyy hieman toisenlaisiakin lisäyksiä. Joihinkin niistä on nimittäin harjoiteltu oman nimen kirjoittamista. Etenkin kirjastolaitoksiin eli kirjoihin, jotka eivät olleet omia vaan kirjaston omaisuutta, kirjoiteltiin kommentteja varsin vapaasti. Omaa omaisuutta haluttiinkin suojella tihutöiltä. Esimerkiksi Wilénin vuonna 1882 kustantamassa J. F. Åkerblomin kirjassa Pyhän raamatun historia, jonka on muinen kirjoittanut Hybner ja sitten lyhennettynä uudistanut sekä kysymyksillä lisännyt J. F. Åkerblom, rovasti ja kirkkoherra Skultunasta omistajien nimet ilmoitetaan etu- ja takakansien sisäpuolella. Lisäksi kerrotaan, että “joka tämän kirjan warasta sitä paha rakasta”. 

Erityisen kiinnostavia tutkimuskohteita ovat vanhoihin kirjoihin painetut mainokset ja niissä käytetty mainosretoriikka. Kirjoissa mainostettiin muun muassa muistoesineitä ja seinäkuvia. Mainokset liittyivät toisinaan suoraan kirjan aiheeseen. Esimerkiksi Kansanvalistuksen vuonna 1910 kustantamassa Uno Cygnaeus: Suomen kansakoulun isä -lehtisessä kaupataan “suurta ja hienoa” Uno Cygnaeus -seinäkuvaa, joka on “jokaisen koulun ja kodin kaunistaja”.  

Zacharias Topeliuksen Mietelmiä eläinsuojeluksessa -kirjan (Söderström, 1898) lopussa puolestaan on koko sivun mainos Anna Sewellin uutuuskirjasta Pulska Musta, joka lienee nykyään tutumpi nimellä Uljas Musta. Sitä suositellaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Sen kerrotaan suorastaan jalostavan mieltä ja olevan mitä sopivin eläinsuojeluyhdistyksen valistustarpeisiin. Mainoksessa mainitaan vielä erikseen kirjan olevan oikein sopiva joululahja isännältä rengille tai hevospojalle. Isännän toivotaan toki lukevan kirjan itsekin. 

Mainoksille varattiin siis runsaasti tilaa, mutta sen puuttuessa niitä painettiin teosten marginaaleihinkin. Mainosten takaa löytyy eri tahoja mukaan lukien kustantajat itse. Esimerkiksi Raittiuden Ystävät -järjestö vuokrasi taikalyhtyä ja Toivon Liitto -raittiusseura myi opetuskäyttöön seinätauluja, joissa kerrotaan väkijuomien vaikutuksista. Molemmat mainokset löytyvät Toiwon Liiton laulukirjasta (Raittiuden ystävät, 1896). 

Esikuvina isänmaalliset sankarit ja tutkimusmatkailijat 

Vanhoissa tietokirjoissa näkyykin vahvasti kasvattava ajatus myös muualla kuin suoranaisissa tapakasvatusteoksissa. Suurin osa kuvailluista kirjoista on kirjastoluokista 2 eli uskonto ja 9 eli historia. Suoraselkäisiä esikuvia nuorisolle etsittiin niin Raamatusta kuin tutkimusmatkailijoista ja sodassa kaatuneistakin. Tällaisia osittain elämäkerrallisia teoksia voi verrata erityisesti viime vuosina suosioon nousseisiin rohkeista tytöistä ja pojista kertoviin sankarikirjoihin.  

Erityisen hätkähdyttävä vertauskohde on kolmiosainen Sankaripoikia: vapaussodassamme kaatuneiden alaikäisten muistoksi -kirja (Karisto, 1918–1919). Kyseessä on suurikokoinen teos, joka on tehty vuoden 1918 kansalaissodassa valkoisten puolella kaatuneiden poikien muistolle. Kussakin lyhyessä kirjoituksessa kerrotaan yhden nuoren sotilaan elämästä ja viimeisistä vaiheista. Sodassa kuolleet lapset ja nuoret esitetään sankareina, jollaiseksi jokaisen isänmaallisen nuoren tulisi pyrkiä. Alkusanoissa sanotaankin: ”Painakoon jokainen Suomen nuorukainen ja neitonen sydämelleen tästä seppeleestä mielestään kauneimman lehvän, kannustakoon se häntä ei vain tarvittaessa antamaan henkensä ihanteensa puolesta, mutta ennen kaikkea hehkumaan moninkertaisesti näitten sankarien sielunpalon: uhrautumaan ihanteelleen elämän korkealla alttarilla!” 

Julkaisuajankohdan maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa voi tutkia myös tutkimusmatkailijoita ja vieraita kulttuureja esittelevien teosten kautta. Esimerkiksi vuonna 1915 Lempi Rosenqvist sai Porissa muistoksi ahkerasta sunnuntaikoulun käynnistään elämäkerrallisen David Livingstone: lähetyksen ja sivistyksen tienraivaaja Afrikassa: kertomus nuorisolle -kirjan (Pelastusarmeijan päämaja, 1915).  

Afrikan lapset -kirjan kansi.Tällaisissa tietokirjoissa näkyy usein vahvasti ajatus vieraudesta ja toiseudesta sekä kaukaisten ei-kristillisten maiden eksotisoinnista. James B. Bairdin Afrikan lapset -teoksessa (Gummerus, 1910) Afrikka kuvataan lähetystyön kohteena, jonne täytyy levittää niin sanottua länsimaista kristillistä sivistystä ja pelastusta. ”Sillä on paljon tehtävää, kun koko maanosa tulee kuulumaan Europan eri kansojen vallan alle ja niiden hallittavaksi.” Aikakauden kristillinen maailmankuva ja ajatusmaailma näkyy erittäin selvästi kaikkiin kirjastoluokkiin kuuluvissa teoksissa, oli sitten kyse luonnontieteestä, matkakertomuksista tai historiasta. 

 

Maailman muuttuminen ja uudet keksinnöt näkyvät hyvin konkreettisesti tietokirjoissa, joista otettiin uusintapainoksia. Esimerkiksi Ilmari Jäämaan Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1919 (WSOY). Poikien vuoropuheluiden avulla etenevässä teoksessa on ohjeita ja mallipiirroksia tieteellisten kokeiden tekemiseen ja laitteiden askarteluun. Tällainen vuoropuhelu on tietylle ajalle tyypillinen tyylikeino, ja vastaavia teoksia löytyy Onnet-tietokannasta hakusanalla ”dialogi”.  

Vuonna 1958 ilmestyi Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirjan 13. painos, jossa on uudet kustantajan alkusanat. ”Radiotekniikkaa käsittelevä luku on kirjoitettu kokonaan uudelleen, samoin huomattavilta osiltaan valokuvausta ja filmiprojektoreita käsittelevät luvut. Kirjaan tällä kertaa tehdyistä lisäyksistä on tärkein monistuskoneen esittely.” Aika on mennyt eteenpäin ja ilmeisen suosittua kirjaa on ollut syytä päivittää. 

Kyseinen kirja sopisi myös yhdeksi tutkimuskohteeksi henkilölle, jota kiinnostaa sukupuolen näkyminen vanhoissa tietokirjoissa. Teos on nimittäin omistettu Suomen pojille. Joissain teoksissa sukupuolitus näkyy jo kirjan nimessä, kuten Kertomuksia lähetys-alalta: lähetyskirja nuorille tytöille -kirjassa (Karjalan kirjakauppa- ja kustannusliike, 1901).  

Tietokirjoja Lastenkirjainstituutin kirjaston vanhojen kirjojen kokoelmassa.

Lastenkirjainstituutin kirjaston vanhat tietokirjat ovat siis erinomainen tiedonlähde tutkijalle, jota kiinnostaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden antama kuva yli sadan vuoden takaisesta maailmasta. Nämä Onnet-tietokantaan kuvaillut kirjat löytyvät helposti sanahaulla ”vanhojen kirjojen kokoelma”.  

https://prettylib.erikoiskirjastot.fi/snki/lastenjanuorten.htm 

Kirjastomme on avoin kaikille tutkijoille ja opiskelijoille, ja henkilökunta auttaa aina mielellään tiedonhakuun ja kokoelmaan liittyvissä kysymyksissä. 

 

Heidi Juopperi 
Kirjastonhoitaja 
16.6.2021