Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 4/2017
1950-luvun poikakirjojen sankarit olivat aina valmiita seikkailemaan. Toivo Fahlenius sijoitti heidät kansissa niin vetäviin ympäristöihin kuin kirja salli.
Viipurin Taiteenystäväin piirustuskoulussa opiskellut Toivo Fahlenius (1909–1985) oli monen aikalaisensa tavoin etupäässä mainostaiteilija. Hän toimi vuodesta 1934 talvisotaan saakka Uuden Suomen reklaamitoimiston palveluksessa ja työskenteli sen jälkeen eri suurliikkeiden kuten Hankkijan ja HOK:n mainososastoilla 1940-luvulta eläkkeelle siirtymiseensä saakka.
Siinä sivussa syntyi yllättävän paljon kirjankansia ja runsaasti lehtikuvituksia. Erityisesti kuvituksia löytyy Säästöpankkiliiton Säästäjä-lehdestä, jonka lähes jokaisessa sotavuosien numerossa oli Fahleniuksen kansikuva ja lukuisia irtokuvia. Niistä erottuu ennen kaikkea kaunis väritys ja erinomainen sommittelu.
Samoja piirteitä Fahlenius toi kirjankansiinsa, joita hän signeerasi sekä sukunimellään että TF-etukirjaimilla. Fahleniuksen vakiokustantajien kirjoissa on myös jonkin verran signeeraamattomia kansia, joissa on selviä ja tunnistettavia piirteitä.
Fahleniuksen poikakirjojen poikien kasvot erottuvat. Varmoja tapauksia lienee kuitenkin alle sata, joukossa vähän poikkeuksellisiakin teoksia kuten Carolyn Keenen Neiti Etsiviä, Telinevoimistelun opas ja ainakin yksi Sexton Blake -kioskikirja. Myös Dashiell Hammettin Maltan haukan ensimmäisen painoksen (Tammen Lepakko-sarja, 1955) kansi on Fahleniuksen tekemä.
Fahleniuksen kansituotanto on oikeastaan kuin pienimuotoinen läpileikkaus toisen maailmansodan jälkeisestä poikakirjallisuudesta, joka ei muuttunut ratkaisevasti aiemmista vuosikymmenistä. Megafonista oli vain luovuttu. Isänmaalliskristilliset perusarvot jylläsivät yhä, vaikka hurraaoikeistolaisia sävyjä laimennettiin hävittyjen sotien jälkeen.
Fahlenius avusti kristillisiä kustantamoja kuten Ristin voittoa ja etenkin oppikirjoja julkaissutta Valistusta. Sen lisäksi hän työskenteli muun muassa WSOY:n Nuorten toivekirjaston ja Punaisen sulan sekä Otavan Poikien seikkailukirjaston parissa.
Monet Nuorten toivekirjaston kirjat kuvituksineen ovat jääneet kokonaisen sukupolven mieleen. Kustantamo julkaisi sekä kotimaisia teoksia että käännöksiä, mutta sarjan yleisilme oli kansainvälinen, supisuomalaisin maustein.
Esimerkiksi Osmo Ilmarin Siriuksen lähettiläs (1958) edustaa 1950-lukulaista poikakirjascifiä, mutta avaruutta valloitelleet nöösit ovat tietysti Pohjantähden alla syntyneitä. Kirjan kansi vetää puoleensa: kaksi avaruuspukuista miekkosta keskustelevat ohjaamossa keskenään, taustalla ufomaisten alusten rivistö. Toinen pitelee käsissään jonkinlaista navigaattorilaitetta, joka näyttää 2010-luvun lukijan mielestä erehdyttävästi tabletilta.
Arvid Lydeckenin luoman Poikien seikkailukirjaston kultakausi oli 1920–1930-luvuilla. Sarjaan kirjoittavat muun muassa Tauno Karilas, Jalmari Finne ja Kaarlo Nuorvala. Sitä hallitsivat historialliset, hengeltään isänmaalliset seikkailutarinat. 1920-luvun molemmin puolin syntyneistä pojista tehtiin tulevaisuuden sotilaita.
Tuolloin sarjan tuotteliain kansitaiteilija ja kuvittaja oli notkeaviivainen Poika Vesanto. Fahlenius sopi hänen työnsä jatkajaksi. Fahlenius teki välillä kelta-, välillä sinikantiseen sarjaan toiminnallisia kansia.
Viljo Raudan Nuorta sissiä (1959) hallitsee jousta käsissään pitelevä, metsikköön suojautunut pellavapää. Arvi Arjatsalon Järvi hirviön jäljillä -kirjan (1960) kannessa on sukelluspukuinen poika harppuuna kädessään. Niiden voima ei tule vain liikkeessä olevista ihmisistä vaan myös taustat hengittävät.
Komeimmillaan tämä näkyi esimerkiksi Karl von Schoultzin ajankohtaisissa Punainen sulka -sarjan kirjoissa Seikkailu Suezilla (1958) ja Seikkailu Siinailla (1960). Itse rauhanturvaajana toiminut kirjailija kertoi suomalaisista YK-sotilaista, jotka toivat rauhaa Lähi-itään. Suomen lippu tuo komeisiin kansiin kaikuja itsenäisyyden alkuvuosikymmenten nationalistisesta hengestä – mutta turvallisessa asussa.
Lisätietoa: Toivo Fahlenius kuvittajabibliografiassa
