Ville Hänninen, julkaistu Parnasso 5/2016
M-L Muukka innostuu, kun saa rakentaa kannessa kaiken alusta lähtien itse.
”En ole tykännyt trendeistä ja haaveilen, että sen takia aika kohtelisi kirjoja armeliaammin Octavio Pazin ja Raymond Carverin teokset edustavat ajatonta suunnittelua sellaisena kuin minä sen ymmärrän”, M-L (Marja-Leena) Muukka pohtii.
Hänen satojen kirjojen suuruisessa tuotannossaan näkyvät kyllä aikojen virtaukset mutta myös alan muuttuminen.
”Valmistuin Lahden muotoiluinstituutista 1980-luvun lopussa ja toimin freelancerina City- ja Image-lehdissä.” Tämän jälkeen työskentelin WSOY:llä lähes kymmenen vuotta. Teimme paljon kokeiluja esimerkiksi eri materiaalien toimivuudesta. Yhteistyö tuotannon kanssa oli tiivistä.”
Myöhemmin Muukka (s. 1965) opetti kirjamuotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa. Lehti oli jo kääntymässä ja arvot muuttumassa.
”Opetin ammatin mahtavista mahdollisuuksista, mutta oppilaat valmistuivat toiseen aikaan. Nyt tuntuu, että kirja halutaan kauppoihin mahdollisimman nopeasti. Tuotantotahdin takia kokeiluille ei oikein jää tilaa. Graafikot on nykyisin lähes kokonaan ulkoistettu, freelancereita, mikä vaikuttaa yhteistyön tiiviyteen”, vuosien mittaan niin Jaakko Tapanisen, Anna Baijarsin, Harri Haanpään kuin Touko Siltalankin kanssa työskennellyt Muukka pohtii.
Vuoden graafikoksi 2004 valittu Muukka hakeutui 1990-luvun lopussa yksityisyrittäjäksi. Sen jälkeen hän on tehnyt paljon muutakin graafista muotoilua, mainontaa ja luullut välillä kirjojen jääneen taka-alalle. Vanha rakkaus leimahtaa kuitenkin herkästi uudelleen. Muukka opiskeli jo Lahden vuosinaan valokuvausta. Intohimo kuvien lavastamiseen on näkynyt hänen kansissaan koko uran ajan.
”Kyllä se aina tuntuu, kun on saanut rakentaa itse alusta lähtien. Niihin kansiin muodostuu kiinteä suhde.”
Yksi esimerkki on Jari Järvelän novellikokoelma Paljon on Afrikasta kertomatta (2002), jota varten Muukka kävi lähikaupassaan tilaamassa Afrikan mantereen muotoisia kyljyksiä.
”Ei kai lihamestari minua aivan hulluna pitänyt vaan otti tilauksen vastaan. Kuvauspäivänä hain viisi mantereenmuotoista kyljystä, joista yksi näytti täydelliseltä! Studiolla muotoilin vielä Madagaskarin erikseen kannen liepeeseen.”
Vuosia myöhemmin Muukka kävi etsimässä samasta kaupasta itäneitä perunoita Jouni Inkalan Kemosynteesiä (2011) varten.
”Ei onnistunut. Lopulta laitoin taloyhtiön ilmoitustaululle lapun, että löytyisikö perunoita kotimaisen kaunokirjallisuuden hyväksi…”
”Carverin Rivi riviltä, lyönti lyönniltä -kokoelman kansissa toin esiin typografian ja valokuvatun tupakantumpin tuhkineen. Luonnokseen tyhjensin esimieheni tuhkakupin. Myöhemmin tumpit ja tuhkat kuvattiin studiolla. Lopputulos hätkähdytti suunnittelijankin, kun huomasin kirjan ilmestyttyä, että Carver kuoli keuhkosyöpään.”
Octavio Pazin Aurinkokiven (1990) toteutus johtui sekä käytännön seikoista että kirjan teemasta. Tekstin kokonaismäärä oli aika pieni, koska kirja muodostui yhdestä ainoasta rakasteluaiheisesta runosta. Paz kirjoittaa muun muassa: ”…vaellan läpi sinun ruumiisi kuin läpi maailman, vatsasi on päivänpaisteinen aukio, rintasi kaksi kirkkoa, joissa veri toteuttaa yhdensuuntaista mysteeriään…”
”Legendaarisen Klaus Taubertin tilaama kirja toteutettiin vaakamuodossa, jotta sille saatiin enemmän laajuutta, ja ovathan ne rinnatkin ihmisellä vierekkäin. Kannen o-kirjaimiin upotin kuvan omista rinnoistani, kirkoistani. Nännipäästä toiseen kulki kultainen auringonsäde.”
Muukka puhuu suunnittelusta mahdollisuutena saada parhaimmillaan monta taideteosta yhden kirjan hinnalla. Pitkäikäisimmin ajatus on toteutunut Pekka Kejosen runokirjojen kohdalla. Muukka on suunnitellut kymmenkunta Kejosen kirjaa, joukossa useita helmiä kuten Suruttoman saattohoito ja Kädettömän taputukset.
Suruttoman saattohoitoa varten Kejonen ahtautui up and go –vaippoihin Kuva kirjailijasta käsikirjoitussalkku kädessään otettiin Bulevardilla, WSOY:n legendaarisen toimitalon edessä.
”Edellisenä päivänä talossa oli Valkeat glögit. Juhlatunnelmista herättiin karuun, harmaaseen aamuun Pekka vaipoissa ja tippa matkassa. Vastaantulijoiden ilmeet olivat itsessään vaivan arvoisia.”
Lisätietoa: Marja-Leena Muukka kuvittajabibliografiassa
