Maria Laukka, julkaistu Kuvittaja 3-4/2009
Martta Wendelinin tunnetuimmat kuvitukset ovat kiteytyneitä ajankuvia: Kotilieden ja viihderomaanien kansia. Ne ovat keräilykohteita kuten hänen rakastetut postkorttinsakin. Niiden vetovoima on nostalgiassa, menneisyyden kaihossa.
Wendelinin elämää ja tuotantoa on kartoitettu kahdessa Jatta von Konowin kirjoittamassa kirjassa. Ensimmäinen niistä, Martta Wendelin, piirtäjä ja maalari, syntyi vuonna 1980 taiteilijan vielä eläessä. Se tuo esiin kohteen itsensä hyväksymän, suorastaan sensuroidun taiteilijakuvan. Toinen kirja, Martta Wendelin, taide ja työ, Martta Wendelinin elämäntyön kaksi ulottuvuutta ilmestyi Wendelinin kuoleman jälkeen 2003. Vaikka henkilökohtaisia päiväkirjoja ja kirjeitä on nyt saatu julkaistaviksi, on vielä tässäkin teoksessa havaittavissa Wendelinin ankara tapa kätkeä oma minänsä julkisuudelta ja jopa läheisiltään.
Näiden kahden kirjan välissä 1993 ilmestynyt Tuula Karjalaisen kirja Ikuinen sunnuntai – Martta Wendelinin kuvien maailma tarkasteli kohdettaan kodin piiriin suljetun ja ahtaan naisen maailman kuvauksena. Tuota Wendelinin maailmankuvaa Karjalainen vertaa toiseen erilliskulttuuriin, Tom of Finlandin edustamaan miehisen homoseksualismin kuvastoon. Vertaus on sävähdyttävä ja nokkelakin, mutta ajallinen ja kulttuurinen etäisyys kahden taiteilijan välillä tekee siitä sittenkin ontuvan. Martta Wendelinin taide korostaa ja kiteyttää arvomaailmaa, joka oli omalle ajalleen hyvin yleinen. Pitkän elämän eläneen taiteilijan vahvat vuosikymmenet olivat 1930- ja 40-luku. Nämä leimasivat hänen myöhemmänkin tuotantonsa.
Wendelin rakensi itselleen suojamuurin kotia, uskontoa ja isänmaata arvostavista ystävättäristään Tuusulassa. Tämä Tuusulan tyttökerhona tunnettu ryhmä otti tehtäväkseen Wendelinin taiteilijakultin suojelemisen. Hänellä oli traumaattinen suhde omaan työhönsä kuten monilla muillakin kuvittajilla. Hänen aikanaan kuvittajan työtä ei arvostettu. Taidemaalarina hän ei ansioitunut, vaan arvostelu kuittasi hänen maalaustaiteensa viittaamalla aina kuvittajan ominaislaatuun. Viittaukset olivat usein halventavia, maalauksissa nähtiin haitallisia kertovia ja kuvittavia yksityiskohtia. Mikä taidemaalarille on haitallista, voi olla kuvittajalle eduksi. Mutta kuvittajantyötä ja sen ansioita ei lainkaan huomioitu taidekritiikissä sen omista lähtökohdista käsin.
Wendelin janosi tulla hyväksytyksi taidemaalarina, mutta omilla konservatiivisilla tunnuksillaan. Hänen maalaamansa muotokuvat, kukkataulut ja maisemat ovat taitavuudessaan sovinnaisia ja väreissään makeita. Wendelinin oma suhde moderniin taiteeseen oli pelokas ja vihamielinenkin Se juonsi juurensa jo hänen opiskeluajoiltaan, jolloin hän vieroksui opiskelutovereitaan Sallista ja Ruokokoskea. Myöhemminkin hän näki nykytaiteen sairaana ja tuomittavana.
Wendelinin arvostama opettaja oli iäkäs Eero Järnefelt, joka ohjasi hänen työskentelyään Helsingin yliopiston piirustussalissa. Pietarin taideakatemiassa opiskelleelta Järnefeltiltä hän omaksui torjunnan modernia taidetta kohtaan. Toisena auktoriteettina oli Akseli Gallen-Kallela Porvoossa WSOY:n kustantamossa. Päätettyään taideopintonsa Wendelin sai vakinaisen työpaikan WSOY:n kuvittajana ja muutti äitinsä kanssa Porvooseen. Noina vuosina Gallen-Kallela oli Porvoossa valmistelemassa Koru-Kalevalan kuvitusta.
Sekä Järnefelt että Gallen-Kallela saivat Wendelinistä nöyrän ja kuuliaisen oppilaan, ja Wendelin sai heiltä kannustusta ja rohkaisua esimerkiksi ulkomaan matkoihin. Elämäntilanne vanhan äidin huoltajana ja elättäjänä sitoi Wendelinin, kuitenkin paikoilleen moniksi vuosikymmeniksi. Saatuaan muita työnantajia hän, muutti pian Porvoosta äidin kanssa Helsinkiin. Myöhemmin hän hankki itselleen taiteilijakodin Tuusulaan.
Kuvitustaiteessaan, etenkin 1930-luvun tuotannossa, Wendelin osoittaa rohkeutta, joka hänen maalauksistaan puuttuu. Hänen väriasteikkonsa on loistava ja tyylinsä elegantti. Kari Suomalaisen hieman ilkeä luonnehdinta Wendelinistä ”köyhän miehen Schjerbeckinä” on edelleenkin osuva. Vaikutteet näkyvät erityisesti henkilökuvissa.
Wendelinin lapsikuvissa on suorastaan rodullisia ihanteita. Hän suosii herkkää liinatukkaista lasta kauniine piirteineen, suurine silmineen ja siivoine tapoineen. Siinäkin näkyvät ajan normit. Olihan vuoden 1931 Kodin kuvalehdessä esimerkiksi valokuvakilpailu, jossa tehtävänä oli kuvata ”ikäisekseen hyvin kehittyneitä, terveen ja älykkään näköisiä, tyypiltään suomalaisia lapsia.”
Kotilieden arvomaailman kuvaajana Wendelin saavutti vankkumattoman kansansuosion. Tämän turvin hänen itsetuntonsa vahvistui. Hän on niitä harvoja suomalaisia taiteilijoita, jotka ovat kyenneet perustamaan oman elämäntyönsä museon. Lakimiehen avulla hän keräsi kuvitusoriginaalejaan takaisin kustantajilta ja sijoitti ne Tuusulassa sijaitsevaan Hyrylän taidemuseoon pysyväksi kokoelmaksi. Silti hänen kuviaan löytyy vielä runsaasti kustantajien arkistoista.
Martta Wendelin ja Elsa Beskow
Wendelinin tiedetään ihailleen ruotsalaisia taiteilijoita, Carl Larssonia ja Anders Zornia. Hänen taitonsa tehdä laatukuvia onkin sukua näille kahdelle. Hänen ominta alaansa eivät olleet satukuvitukset, vaan hän piti lastenkirjojen kuvittamista suorastaan rasitteena. Silti on kiinnostavaa verrata häntä suosittuun ruotsalaiseen satukuvittajaan, ikivihreään Elsa Beskowiin.
Elsa Beskow kirjoitti itse kuvakirjojensa tekstit. Wendelin kuvitti vain toisten tekstejä, mutta hänenkin kuvastostaan, Kotilieden kannet ja postikortit mukaan lukien, syntyy ehyt ajankuva, ihmiskuva ja maailmankatsomus. Wendelin ja Beskow olivat molemmat syvästi uskonnollisia. Molemmat olivat köyhästä, vaikkakin porvarillisesta perheestä. Isän vararikko ja varhainen kuolema varjostivat molempien nuoruutta.
Elsa Beskow os. Maartman avioitui taiteilijatoverinsa Natanael Beskowin kanssa, joka jätti taiteilijan uran ja ryhtyi papiksi. Natanaelin ja Elsan kirjeenvaihto kertoo hartaasta keskinäisestä rakkaudesta, jossa kolmantena osapuolena on aina Jumala. Heidän kuusi poikaansa, Beskowin kuvakirjojen elävät mallit, istuivat sunnuntaisin kuuntelemassa isän saarnoja. Bo Beskow, josta tuli taiteilija, on kertonut isän puhuneen aina hyvin käytännönläheisesti köyhäinhoidosta ja lasten koulunkäynnistä. Natanael Beskow oli englantilaisvaikutteinen kristillinen sosialisti, joka halusi kaikin tavoin edistää köyhän kansan elinolojen parantamista. Elsan kuvakirjoista voi löytää niin uskon perheonneen kuin myös myötätunnon köyhiä lapsia kohtaan. Tonttulan lapset on allegorinen kuvaus perheen yhdessä viettämästä sapattivuodesta. Täti Vihreä, täti Ruskea ja täti Sinipunainen taas kertoo Elsan omasta lapsuudesta sukulaistätien hoivissa.
Elsa saattoi arvostella uskovaisten suvaitsemattomuutta, mutta näki topeliaaniseen tapaan Jumalan kauneutta rakastamissaan kukissa ja luonnossa yleensä. Uskon avulla toivuttiin Beskowin perheessä nuorimman pojan tapaturmaisen kuoleman aiheuttamasta surusta. Beskowin perusvire on valoisa ja elämänmyönteinen.
Martta Wendelinin uskonnollisuuteen kuului kärsimys ja rangaistuksi tuleminen. Hänen perhetragediansa, isän, pikkusiskon ja nuorten veljien varhaiset kuolemat, jätti hänet yksin surevan leskiäidin huoltajaksi. Omista rakkauksistaan hän ei tohtinut uskoutua edes päiväkirjalleen. Hän ei avioitunut, mutta hankki itselleen kasvattityttären Lapista.
Wendelin oli kiinnostunut madonna-aiheista ja katolisesta maailmasta. Ajanhenkiset maalausretket Karjalaan antoivat hänelle tilaisuuden kuvata munkkien elämää Valamossa. Myös Italian matkallaan hän majoittui luostareihin ja saattoi seurustella hengenmiesten kanssa.
Beskowin mielenlaatu on iloinen ja lapsenläheinen, Wendelinin totinen ja melankolinen. Beskow on ruotsalainen arkkityyppi, Wendelin luo myyttiä suomalaisuudesta. Beskow on kertoja, Wendelin taas luo yksittäisissä kuvissaan kaikkien mieliin tarttuvia ikoneja. Ne ovat aina vakavia. Eero Järnefeltin elämänohje ”Vain tosi on pysyväistä” hakee toteutumistaan Martta Wendelinin tuotannossa.
Lisätietoa: Martta Wendelin kuvittajabibliografiassa
