Maria Laukka, julkaistu Kuvittaja 1–2/2005
Suomen ensimmäinen lastenkirjankuvittaja Emilie Topelius, etunimet virallisesti Maria Emilia, syntyi 1821 Uudessakaarlepyyssä raatimies Lindqvistin tyttärenä.
Emilie Topeliuksen tarina on elävä esimerkki lahjakkaasta nuoresta naisesta, jonka kohtalo ei sallinut kasvaa taiteilijana. Emilien tarina lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. 1800-luvun naiseen elämäntarinoista hahmottuu yleisiä piirteitä, mutta harvoin heistä on kerrottu yksilöinä. Naiset ovat tapahtumien taustalla äiteinä, vaimoina ja sisarina. Harvoin heidät esitellään persoonallisina yksilöinä. On sattuma, että juuri Emilien elämästä on tietoja. Sen voi rekonstruoida varsin tarkkaankin.
Miksi tiedämme hänestä niin paljon, johtuu siitä, että hän oli suurmiehen vaimo. Zachris Topeliuksen elämästä on kirjattu yksityiskohtaisesti talteen pienimmätkin tapahtumat dokumenttien valossa. Kirjeissä ja päiväkirjoissa Emilie pääsee mukaan. Etupäässä häntä luonnehditaan kussakin roolissaan elämänsä aikana: tyttärenä, mielitiettynä, morsiamena, vaimona, äitinä.
Elämäkerroissa ja muistelmissa kerrotaan seikkaperäisesti mitä tunteita milloinkin tunnettiin, mitä syötiin, mitä juotiin (etenkin Z. Topelius kertoi tarkasti kaikki juomisensa), mihin matkustettiin, mitä ostettiin ja mitä se maksoi. Vilustumiset ja vaivat kuvaillaan. Tähän perinpohjaisuuteen nähden on huvittavaa, että Emilie Topeliuksen marjojen säilönnälle ja kukkaharrastukselle annetaan paljon enemmän huomiota kuin hänen työskentelylleen kuvittajana.
Z. Topelius on itsekin kertonut Emiliestä, rakkaasta Millastaan, vanhemmalla iällä kootuissa omaelämäkerrallisissa muistiinpanoissaan, jotka syntyivät sanelun mukaan, tyttärien toimessa kirjureina. Näissä perheen parissa syntyneissä teksteissä on Emiliellä keskeinen osa, mutta kuva, joka hänestä hahmottuu, on lähes traaginen. Näin siitä huolimatta, että hän on kaikkien perheenjäseneen hellimä, alituisen hoivan ja huolenpidon kohde.
Uudenkaarlepyyn tyttö
Emilien ja Zachriksen kotikaupungissa, Uudessakaarlepyyssä, oli seuraelämä ja kulttuurielämäkin 1800-luvun puolivälissä ällistyttävän vilkasta. Konsertteja, teatterivierailuja, tanssiaisia, naamiaisia ja kyläilyjä oli harva se ilta. Parempien perheiden lapset, joita sekä Zachris että Emilie olivat, saivat hyvän kasvatuksen juuri seuraelämää varren. 16-vuotiaana Emilie oli saanut koulutusta piirustuksessa, pianon- ja kitaransoitossa. Hän soitti orkesterissa vaativaakin ohjelmistoa. Hänellä oli useita ihailijoita ja kosijoitakin jo.
Sekä Zachris että Emilie olivat hyviä tanssijoita ja näyttelivät mielellään. Sorea Emilie oli usein johtavana hahmona järjestämässä seurapiiritapahtumia. Zachris ja Emilie nähtiin aloittamassa tanssiaiset, franseesit ja kotiljongit. Huvinäytelmässä ”Pääkaupunkilaismorsian” esiintyvät Zachris ja Emilie pääosissa toistensa vastanäyttelijöinä ihastuneelle uusikaarlepyyläisyleisölle.
Zachriksen vaarallisin kilpakosija oli nuori kansainvälisen uran jo tehnyt kauppias Henrik Backman. Tilanne ei estänyt nuorukaisia ystävystymästä. Henrik Backman kuoli nuorena. Silloin katsoi Zachris voivansa lähestyä vakavin aikein uudelleen Emilietä. Olihan Z. Topelius jo edennyt maisteriksi.
Kuolevia ja eloonjääneitä
Sekä Zachris että Emilie olivat perheistä, joissa useita heidän sisaruksistaan oli kuollut jo lapsena. Sama toistui heidän omassa perheessään. Emilie menetti kaksi poikaansa, Mikaelin ja Rafaelin sekä tyttärensä Rosan, kaikki pieninä. Lisäksi kävi niin, että perheen pitäessä elantonsa tueksi Helsingissä täysihoitolaisia, peräti kaksi näistä sairastui ja kuoli koulukodissaan.
Emilien ja Zachriksen lapsista eloon jäivät tyttäret Aina, Toini ja Eva. Aina kävi tyttökoulunsa kokonaan luokkansa priimuksena ja avioitui. Toini ja Eva pärjäsivät koulussa huonommin ja saivat lopettaa sen kesken, jonka jälkeen heille annettiin kotiopetuksena piirustuksen ja musiikin opetusta, ilmeisesti äidin saaman koulutuksen tapaan. Toini ja Eva olivat pitkään vanhempiensa tukena, Toini koko elämänsä. Eva avioitui ruotsalaisen kuvittajan, Acken, kanssa. Toini ja Eva saivat tehdä jatkuvasti isänsä avuksi toimitus- ja sihteerintyötä. Toini toimi myös itse kirjailijana. Z. Topelius oli aikansa suuri julkisuuden henkilö ja perheen kohtaloksi koitui myös monen moisiin seremonioihin osallistuminen.
Emilie sairasti unettomuutta ja sai salaperäisiä kohtauksia, joiden laadusta ei koskaan päästy selville. Perheen matkustaessa yhdessä mm. Cannesissa ja muualla Euroopassa koko perhe keskittyi Emilien unettomuuden hoitamiseen. Hotellissa piti varata kolme huonetta yörauhan tähden, usein silti huonolla menestyksellä. Suotuisammin vaikuttivat matkat Marstrandin kylpylään Etelä-Ruotsiin, jossa Emilie vietti aikaa tyttärensä Evan kanssa.
Emilie Topelius kuoli vuonna 1885 Helsingissä 64 vuoden ikäisenä sokeritautiin ja sen seuraamuksiin. Toini jäi huolehtimaan leskeksi jääneestä isästään.
Kuvittaja
Emilie Topelius kuvitti miehensä ensimmäisen satukokoelman Sagor, joka ilmestyi 1847. Kirjan kuusi satua, Kirkonkukko, Refanut, Vaivaisukko, William Sellsing ja hänen kissansa, Satu kuningas Autiosta ja Egyptinmaan pääsky on kuvitettu hieman naivistisesti, pieneen kokoonsa nähden komeastikin. Refanut-laiva on suorastaan monumentaalinen. Aution tarinan kaadettu karhu on hauskasti havainnollinen. Kirjan koko painoksen kuvat Emilie väritti käsin vesiväreillä.
Topeliuksen sadut arvosteltiin jokseenkin huonoiksi Morgonbladet-lehdessä. Erityisesti haukuttiin kuvitus, ”perin huonot kuvapiirrokset, jotka suoraan sanoen olisivat saaneet jäädä pois”. Kirjan painoasu oli ”alapuolella kaiken arvostelun” ja hintakin liian kallis. Emilie jättikin Topeliuksen satujen kuvittamisen toisille. Vain miehensä toimittamaan EOS‑nimiseen lastenlehteen hän teki joitakin satukuvituksia, joissa on kotoisia tilanteita kömpelösti, mutta hauskasti esitettyinä. Perspektiivi on tuottanut piirtäjälle ongelmia.
Vuonna 1849 Emilie Topelius toimitti Suomen ensimmäisen Jörö-Jukan. Se ilmestyi Turussa nimellä Julbocken eller den ftnska drummelpetter. Hämmästystä on herättänyt, että samoihin aikoihin Jörö-Jukka ilmestyi Ruotsissakin toisena käännöksenä. Emilien arvellaan kääntäneen Jörö-Jukan tanskalaisesta laitoksesta. Tätä ei varmuudella tiedetä, koska yhtään niin vanhaa tanskalaista Jörö-Jukkaa ei ole säilynyt. Kuvat Emilie on muunnellen kopioinut Heinrich Hoffmannin alkuperäispiirroksista. Hän on jättänyt pois raskaita kehystyksiä ja poistanut kuvien julmia yksityiskohtia kuten Peukalonimijä-Pekan sormentyngistä tippuvat veripisarat. Nämä tiedot perustuvat Topeliuksen omaelämäkerrallisiin muistiinpanoihin, joita hänen tyttärensä kirjasivat sanelun mukaan.
Jörö-Jukkaa tutkinut Markus Brummer-Korvenkontio asettaa tiedon kyseenalaiseksi, olettaen Topeliuksen muistavan väärin Emilien osuuden Jörö-Jukan saattamisessa suomenruotsalaiseen asuun. Olisiko asia muistettu näin huonosti perhepiirissä?
Lähteet:
Markus Brummer-Korvenkontio – Heinrich Hoffmann: Jörö-Jukka ja sen historia. WSOY 1991
Ulla Lehtonen: Lastenkirjallisuus Suomessa. 1543–1850. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisuja. Tampere 1981
Paul Nyberg: Z. Topelius. Elämäkerrallinen kuvaus I-II. Suom. Lauri Hirvensalo. WSOY 1950
Zacharias Topelius: Elämäkerrallisia muistiinpanoja. Suom. Helmi Krohn. Julkaissut Paul Nyberg 1923. Näköispainos Otava 1998
Lisätietoa: Emilie Topelius kuvittajabibliografiassa
