Tampereella 16.12.2019
Paksut kirjat ovat oma asiansa, en kirjoita nyt niistä. Novellit ja kertomukset ovat napakoita, mutta nekin jätän tässä sivuun. Runot puhuttelevat vähillä sanoillaan, mutta käsittelen tässä vain proosaa. Kirjoitan ohuista romaaneista.
Olin yläkouluikäinen 1970-luvulla ja hypistelin kirjoja mielelläni. Pientä lähikirjastoa piti jo kirjastoautoajoilta tuttu kirjastonhoitaja. Emme koskaan puhuneet toisillemme mitään. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että ehkä hän oli kumminkin huomannut läsnäoloni. Kirjastossa ei iltaisin ollut juuri muita kuin minä. Joskus sain kavereita mukaan mutta silloin vaan parveiltiin eteisessä.
Mitä sitten luin?
Stig Malmbergin Sateiset kadut (suom. Marjatta Kuparinen, Gummerus 1969, 151 sivua) oli ihana nuoruudenkuvaus ja haikea rakkausromaani. S. E. Hintonin edelleen nuoria lukijoita koukuttava Me kolme ja jengi (suom. Marja Leskinen, Otava 1969, 196 sivua) kosketti vahvasti. Otavan O. K. -sarjassa julkaistun huumetytön tarinan Ruohoa lunta (suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Otava 1974, 184 sivua) luin monta kertaa.
Kotimaisista kirjoista mieleen ovat jääneet Uolevi Nojosen nuortenromaanit Sigmund Freudin kaamea flunssa (WSOY 1968, 142 sivua) ja Askeetti ei saa komplekseja (WSOY 1972, 154 sivua). Mainitsemieni kirjojen keskiarvoinen sivumäärä on 165 sivua.
Mutta ennen kaikkea luin kaikki Kontaktit, nuo 60–70-sivuiset kirjat, joita Kauppiaitten Kustannus Oy alkoi julkaista vuonna 1970. Sarjaan sisältyi 11–18-vuotiaitten nuorten kirjoituksia.
Kontaktit upposivat varmasti kahdesta syystä: oli mielenkiintoista lukea omanikäisten nuorten ajatuksia elämästä, koulusta, kodista ja muusta, tuntui kuin olisi keskustellut ystävien kanssa. Toinen syy oli luultavasti kirjan pituus eli lyhyys: kirja oli yhtä helppo lukea yhdeltä istumalta kuin Aku Ankka. Nuorten aika oli kortilla jo 70-luvulla: somea ei ollut, mutta piti ehtiä elää.
Mediassa nousi alkusyksystä kohu, kun Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner pohti aikuistenkirjojen pituutta. Jungner kaipasi alle sadan sivun kirjoja toteamalla, että keskimittainen, noin 300-sivuinen kirja on useimmiten liian pitkä. Syyskuun HS Kuukausiliitteen toimittajat vastasivat Jungnerin tviittiin laskemalla syksyn 210 kauno- ja tietokirjasta sivumäärät ja toteamalla, että eniten julkaistaan 250-sivuisia kirjoja.
Tästä inspiroituneena tein vastaavanlaisen laskelman syksyyn 2019 mennessä saapuneista nuortenkirjoista. Mukaan otin tosin vain kotimaiset nuortenromaanit. Kävin läpi kaikki ne kirjat, jotka on kuvailtu Lastenkirjainstituutin kokoelmaan 16.12.2019 mennessä, yhteensä 57 kirjaa.*
Laskelmani tulos on tässä:
alle 100 sivua: 7 kirjaa
101–150 sivua: 14 kirjaa
151–200 sivua: 17 kirjaa
201–250 sivua: 4 kirjaa
251–300 sivua: 4 kirjaa
301–350 sivua: 7 kirjaa
351–400 sivua: 1 kirja
401–450 sivua: 3 kirjaa
Tämän epävirallisen laskelmani lopputulos on se, että instituuttiin syksyyn mennessä saapuneiden kotimaisten nuortenromaanien keskipituus on 196 sivua. Alle 200-sivuisia on suurin osa eli 67 %. Lukumääräisesti laskien eniten kirjoja on ryhmässä 151–200 sivua. Kuitenkin alle 100-sivuisiakin on joukossa useita.
Käännösromaanit mukaan laskien tulos olisi ollut varmasti toinen.
Pelkkä sivumäärä ei tietenkään takaa sujuvaa lukukokemusta. Helppolukuisuuteen vaikuttavat monet asiat, kuten kirjan ulkoasu, tekstin asettelu sivuille, valittu fontti, kirjainkoko, rivivälit, marginaalit… Onko kirjassa kuvia? Onko kyseessä selkokirja tai säeromaani? Ennen kaikkea merkitystä on tarinalla: kiinnostaako se lukijaa?
Joka tapauksessa: kirjatarjontaa on, valinnanvaraa on, lukijoita on. Jos Mikael Jungner tai yläkoululainen haluavat lukea vain ohuita kirjoja, se olkoon ok. Lukemisen mielihyvää voi kokea monella tavalla. Kelpo lukijaksi, samoin ihmiseksi, voi kasvaa pienemmälläkin sivumäärällä. Kuunnellaan nuorta!
Lukemisen iloa myös ensi vuodelle!
Terveisin Päivi
Päivi Nordling
kirjastonhoitaja
* Laskelmiin mukaan livahti myös Terhi Rannelan novellikokoelma Yhden promillen juttuja.
Lisätietoa Kontakti-kirjoista:
Iso-Markku, Hilkka: Sammakko- ja unelmaperspektiivi – tutkimus lasten ja nuorten omien kirjoitusten maailmasta ja aiheista. – Teoksessa Lapsi ja kirja – lasten ja nuorten kirjallisuuden opas. Toim. Kari Vaijärvi (Weilin + Göös 1972)
Pennanen, Eila: Kontakti. – Teoksessa Luova sana ja yhteiskunta – esseitä ja puheenvuoroja (Gummerus 1973)
Kallio, Taina: Tyttökirjojen kasvatustavoitteet. Lisensiaatintyö. (1974)
[Tekstiä täydennetty 17.12.2019 ja lisätty huomautus Rannelan kirjasta 24.2.2020]