Onnimannin kolmosnumeron pääkirjoituksessa Päivi Heikkilä-Halttunen iloitsee kuvakirjan uudesta arvostuksen noususta, mutta haasteita ja töitä vielä riittää: julkiseen keskusteluun ja medioihin tarvittaisiin entistä enemmän kuvakirjapuhetta.
Katrina Åkerholm käsittelee artikkelissaan väitöstutkimuksensa aihetta, kuvakirjojen monia mahdollisuuksia osana yläkoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta.
Päivi Heikkilä-Halttusen artikkelissa tarkastellaan tuotebrändien ja kulutustavaroiden esiintymistä kuvakirjojen kuvituksissa. Mukana on esimerkkejä sadan vuoden ajalta. Sirpa Sipinen on tutustunut isovanhemman muistisairautta käsitteleviin kuvakirjoihin, joista varhaisimmat ilmestyivät jo liki 20 vuotta sitten.
Pulssi-palstalla J.S. Meresmaa haastattelee lasten- ja nuortenkirjailijoita, joiden teoksissa esiintyy neuromoninaisia päähenkilöitä. Kuvittaja ja kirjailija Sari Airola tuo esiin huolensa tekoälyn kuvittamien lastenkirjojen vaikutuksesta kuvittajien työnkuvaan ja ansiomahdollisuuksiin.
Tutustu lehden sisältöön.
Tilaa Onnimanni.
Onnimannin arviot ilmestyvät takautuvasti verkossa. Verkko-Puntarista voi nyt siis lukea lehden numerossa 2/25 ilmestyneet arviot sekä aikaisemmissa lehdissä ilmestyneitä arvioita. Tästä Verkko-Puntariin.
Onnimanni on maamme johtava, painettu lastenkirjallisuuslehti. Lehti luo laajan katsauksen lastenkirjallisuuden historiaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Jokaisesta lehdestä löydät haastatteluja, teemakatsauksia ja tutkimusartikkeleita, joissa ovat esillä yhtä lailla uutuuskirjat ja klassikot kuin niiden kirjoittajat ja kuvittajat. Raportit ja uutissivut pitävät ajan tasalla esimerkiksi alan palkinnoista, ilmiöistä, kampanjoista ja tapahtumista.
