Sisällys
Topikin sen tietää, kuvakirjat ovat tärkeitä! Päivi Heikkilä-Halttunen
Kuvakirja nuorten kirjallisuudenopetuksessa, Katrina Åkerholm
Kuvakirjat opettavat lasta kuluttamaan, Päivi Heikkilä-Halttunen
Isovanhemman muistisairaus kuvakirjoissa, Sirpa Sipinen
Pulssi: Neurokirjo lasten- ja nuortenkirjoissa, J. S. Meresmaa
Kompassi: Ihmisen tekemä vai tekoälyn tuottama kuvakirja? Sari Airola
Seula
Haavi
Puntari
Summary, Maria Lassén-Seger
Pääkirjoitus: Topikin sen tietää, kuvakirjat ovat tärkeitä!
Kirjolla-tosi-tv-ohjelmasta tutuksi tulleelta Topi Borgilta ilmestyi keväällä kirja Normaaliusrodeo (Tammi). Borg kertoo siinä kokemuksistaan autistina. Kirja on kiehtova sekoitus muistelmia ja elämäntapaoppaiden arkijärkistä viisautta.
Aivan teoksen alussa on inspiroiva luku ”8 asiaa jotka olen oppinut kuvakirjoista”. Kuvakirjat ovat auttaneet Topi Borgia ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja käsittelemään asioita eri näkökulmista: ”Kun olin lapsi, kuvakirjat olivat erittäin tärkeitä tiedon keräämiseen ja oman paikkani käsittämiseen neuroepätyypillisessä maailmassa. Ilman niitä minulla ei ehkä olisi nykyistä vakaumustani kommunikoida muiden kanssa huomaavaisella, rehellisellä, empaattisella ja avoimella tavalla”.
Borgin lapsuuden tärkeitä kuvakirjoja olivat mm. Richard Scarryn Iloinen autokirja, Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirja ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? Borg kirjoittaa viisaasti kuvakirjoista kaikenikäisten kirjallisuutena. Kuvakirjan lyhyt formaatti tarjoaa hänelle yhä aikuisenakin iloa ja nautintoa: ”Viisi minuuttia siellä, kymmenen minuuttia täällä, paljon aikaa täydelle lukukokemukselle”.
Suomalainen lastenkirjakuvitustaide ja kuvakirjat ovat tänä vuonna valloittaneet taidemuseot sekä Ruotsissa että Suomessa. Prinssi Eugenin Waldemarsudde -taidemuseossa Tukholmassa nähtiin ruotsalaisten kuvittajien, Pija Lindenbaumin ja Ilon Wiklandin, rinnalla Tove Janssonin ja Linda Bondestamin kuvitusoriginaaleja.
Helsingin Taidehallissa oli esillä syyskuun puoliväliin asti kymmenen suomalaisen nykykuvittajan tuotantoa esittelevä Kollektivet-näyttely. Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni ja Maria Sann tunnetaan lapsille suunnattujen kuvakirjojen kuvituksistaan. Edith Hammarin ensisijaisena yleisönä ovat aikuiset. Näyttely siirtyy myöhemmin Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin.
Näyttelyn ripustuksessa ja tilan käytössä huomioitiin tasaveroisesti lapset ja aikuiset. Lapsille oli rakennettu kuvituksiin pohjautuvia elämyksellisiä tiloja, ja aikuista muistutettiin kuvitusluonnosten ja tekijöiden erilaisia kuvitustekniikoita havainnollistavien videoiden avulla, että suomalainen lastenkirjakuvitus syntyy digitaalisista apuvälineistä huolimatta edelleen pieteetillä ja käsityönä.
Suomalainen kuvakirja niittää mainetta Ruotsin lisäksi muuallakin maailmalla, mutta koto-Suomessa riittää edelleen isoja haasteita laadukkaan, riittoisan ja hyvin eri-ikäisiä lukijoita ja kuvan katsojia kiinnostavan kuvakirjatarjonnan tunnetuksi tekemisessä. Lapsi valitsee kirjastosta ja kirjakaupasta usein näyttävästi mainostettujen ja muilta alustoilta tuttujen koti- ja ulkomaisten kuvakirjasarjojen uutuuksia. Lasten vanhemmilla ja ammattikasvattajilla ei ole juurikaan käsitystä kotimaisen kuvakirjatarjonnan koko skaalasta. Siksi tarvitaan enemmän ahtaista ikäsuosituksista ja kohderyhmäajattelusta vapaata kuvakirjapuhetta, jossa kuvakirjan kuvitus nostetaan tarinan kanssa tasavertaiseksi kertojaksi. Kaikkein kunnianhimoisimmissa kuvakirjoissa kuvitus voi jopa anastaa kokonaan pääosan.
Päivi Heikkilä-Halttunen
Tiivistelmä
Suomalainen kuvakirjataide on saanut näkyvyyttä viime aikoina taidemuseoissa niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Pääkirjoituksessaan Päivi Heikkilä-Halttunen iloitsee kuvakirjan uudesta arvostuksen noususta. Silti vielä riittää haasteita sen suhteen, että lasten vanhemmat ja ammattikasvattajat tulisivat tietoisiksi suomalaisen kuvakirjan laadusta ja monikäyttöisyydestä. Julkiseen keskusteluun ja medioihin tarvittaisiin entistä enemmän kuvakirjapuhetta: kuvakirjojen kohderyhmää tulisi laajentaa ja arvostaa paljon nykyistä enemmän kuvitusta tarinan toisena tasapuolisena kertojana.
Katrina Åkerholm on väitöstutkimuksellaan laajentamassa tietoisuutta kuvakirjojen monista mahdollisuuksista osana yläkoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Åkerholm tarkastelee kuvakirjaa yhtenä provokaation välineenä: hän on kiinnostunut esimerkiksi siitä, millaisia tunteita kuvakirja herättää nuorissa ja käynnistääkö kirja vaikkapa filosofisia keskusteluja. Parhaimmillaan kuvakirja voi antaa nuorille välineitä omaan ajatteluun ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Toisinaan kuvakirjojen kuvituksesta voi löytää erilaisia tuotebrändejä ja arkisia kulutustavaroita. Laskelmoivan mainostamisen sijaan kyse on usein ajankuvasta ja halusta synnyttää kuvituksen katsojassa tunnistamisen iloa. Päivi Heikkilä-Halttunen on poiminut artikkeliinsa esimerkkejä sadan vuoden ajalta: avointa yritysmarkkinointia löytyi erityisesti 1920-30-luvun suomalaisista lastenkirjoista. Uusimmissa kuvakirjoissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös ekologiseen elämäntapaan. Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat Tatu ja Patu– ja Veera-kirjojen uusissa painoksissa poistaneet viittauksia liha- ja maitotuotteisiin ja korvanneet ne vegaanisilla tuotteilla.
Sirpa Sipinen on tutustunut isovanhemman muistisairautta käsitteleviin kuvakirjoihin. Varhaisimmat teemaan liittyvät käännöskuvakirjat ilmestyivät jo liki 20 vuotta sitten. Teoksissa käsitellään muistisairauden lapsessa herättämiä isoja, ristiriitaisiakin tunteita. Kirjat tarjoavat vertaistukea ja mallia tunteiden sanoittamiseen lapselle ja hänen vanhemmilleen.
Isovanhemman ja lapsenlapsen väliset roolit muuttuvat sairauden takia, ja lapsi alkaa kantaa aiempaa enemmän vastuuta. Lapsi auttaa isovanhempaansa sanojen muistamisessa ja löytämisessä ja opastaa arjen monissa askareissa.
J. S. Meresmaa on haastatellut lasten- ja nuortenkirjailijoita, joiden teoksissa esiintyy neuromoninaisia päähenkilöitä. He uskovat, että kirjallisuuden avulla on mahdollista vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja poistaa neurokirjoon liittyviä stereotypioita. Veera Salmi ei kuitenkaan halua lasten- ja nuortenkirjoissaan rajata erilaisuutta diagnosoituihin lokeroihin. Parhaimmillaan neuroepätyypillisyys voi hänen mielestään olla myös supervoima.
Kuvittaja ja kirjailija Sari Airola tuo esiin huolensa tekoälyn kuvittamien lastenkirjojen vaikutuksesta kuvittajien työnkuvaan ja ansiomahdollisuuksiin. Ruotsissa ja maailmalla ilmiö on jo Suomea isompi, mutta meilläkin kuvittajat ovat jo havahtuneet tekoälyllä tuotettujen kirjojen kuvaston moraalittomuuteen, energian kulutukseen ja tekijänoikeusongelmiin. Pahimmissa visioissa tekoäly vaikuttaa myös kirjojen aiheisiin: haluammeko pelkästään helposti sulavaa, nopeasti tehtyä ja näennäisesti näyttävää, kysyy Airola.