Sisällys
Kirjoja kaikille lapsille, Kaisa Laaksonen
Lastenkirjataidetta, kyllä kiitos! Päivi Nordling
Lukuintoa säeromaaneista, Annu Viheriälehto
Riina Katajavuori & Martin Baltscheitin Oravien sota, Päivi Heikkilä-Halttunen
Kuvakirjoissa on leikitty sotaa, mutta haaveiltu myös maailmanrauhasta, Päivi Heikkilä-Halttunen
Paperinukkeja kenkälaatikoissa ja lastenkirjoissa, Leena Laakso
Kirsi Kunnas 1924–2021, Leena Kirstinä
Katsaus lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyviin opinnäytteisiin, Seija Haapakoski
Haavi
Puntari
Summary
Pääkirjoitus:
Kirjoja kaikille lapsille
Ovatko Suomessa julkaistavat lasten- ja nuortenkirjat moniäänisiä? Tarjoavatko ne samaistumisen mahdollisuuden kaikille lukijoille?
Goethe-instituutti on vuoden 2018 lopusta lähtien toteuttanut DRIN-hanketta (lyhenne sanoista diversiteetti, representaatio, inkluusio, normikriittisyys), jossa tarkastellaan, kuinka monimuotoinen yhteiskunta näkyy lastenkirjallisuudessa. Hankkeen tavoitteena on tuoda lasten- ja nuortenkirjallisuuteen uusia ääniä, kuvia ja tapoja kertoa. Lastenkirjainstituutti on ollut mukana mm. toteuttamassa hankkeeseen liittyvää webinaaria keväällä 2020.
Tärkeä osa hanketta on ollut uusien verkostojen luominen, jotta esimerkiksi eri vähemmistöjä edustavat kirjoittajat ja kuvittajat ja mahdolliset kustantajat kohtaisivat. Tekijöiden moniäänisyys tuo rikkautta myös kirjallisuuden sisältöön. Kirjoja esimerkiksi vähemmistöjen äidinkielellä julkaistaan Suomessa hyvin vähän, vaikka lukutaidon kehityksen kannalta olisi tärkeää lukea myös omalla äidinkielellä.
DRIN-hankkeessa on tuotu esille esimerkiksi poc-lasten (lyhenne sanoista people of colour) vähäinen määrä lastenkirjojen päähenkilönä. Poc-nimitys on luotu Yhdysvalloissa ja sen tavoitteena on nostaa aiempaa arvostavammin esille ihonväreiltään moninaiset ihmiset.
Kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta löytyy jo jonkin verran poc-lapsia ja -nuoria, etenkin kuvitettujen kirjojen sivuhenkilöinä ja muutamia myös päähenkilöinä.
Monimuotoisuus ei rajoitu vain rotuun ja ulkonäköön, vaan siihen kuuluvat lisäksi erilaiset kulttuuritaustat tai sukupuolen, seksuaalisuuden ja kehon moninaisuus. Myös eri tavoin toimintarajoitteisten lasten, erilaisten perhemallien ja kulttuuritaustojen tulisi näkyä nykyistä monipuolisemmin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.
Kaikki lapset ja nuoret haluavat kuulua joukkoon. Olennaista moninaisuuden kuvaamisessa ei ole vain se, että sitä löytyy kirjallisuudesta. Vielä tärkeämpää on se, ettei moninaisuuden kuvauksessa korosteta erilaisuutta, jolloin rohkaisun sijaan päädytään syrjintään. Taidokas moninaisuuden kuvaus huomioi ihmisten erilaisuuden tekemättä siitä numeroa. Ei ole tarpeen tehdä kirjoja tummaihoisista lapsista tummaihoisille lapsille, vaan kaikille lapsille, osana joukkoa, jossa jokainen on omalla tavallaan erilainen.
Onnimannissa julkaistaan muutamia DRIN-hankkeeseen painotuksiin liittyviä artikkeleita ja Puntarissa arvioidaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja, joissa moninaisuus tulee eri tavoin esille.
Tiivistelmä
Onnimannin pääkirjoituksessa Kaisa Laaksonen kertoo Goethe-Instituutin DRIN-hankkeesta, jonka tavoitteena on ollut tuoda lasten- ja nuortenkirjallisuuteen uusia ääniä, kuvia ja tapoja kertoa. Myös lehden artikkeleista moni keskittyy yhdenvertaisuuden ja moniarvoisuuden teemoihin.
Päivi Nordling esittelee Lastenkirjainstituutissa pitkään työn alla ollutta lastenkirjataiteen selvitystä, joka kartoittaa suomalaista lastenkirjan kuvituksen historiaa vuodesta 1846 vuoteen 2021 asti. Tässä vaiheessa bibliografia sisältää henkilötietoja yli 800 kuvittajasta ja luettelon heidän kuvittamistaan kauno- ja tietokirjoista. Teoksia on mukana yli 6000. Hanke jatkuu vielä ensi vuonna.
Annu Viheriälehto pohtii artikkelissaan säeromaanin sekä Suomessa että maailmalla saavuttamaa suurta suosiota. Vuoden 2021 aikana ilmestyneet kolme suomalaista ja kolme käännettyä säeromaania käsittelevät moniarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden teemoja. Yläkoulussa opettavan Viheriälehdon havaintojen mukaan nykynuoret eivät hätkähdä säeromaanin aukkoisuutta ja sirpalemaisuutta, sillä tyyli on heille tuttu sosiaalisen median alustoilta. Säeromaani antaa myös tottumattomalle lukijalle onnistumisen kokemuksen, kun ilmavasti taitetun kirjan pystyy lukemaan nopeasti vaikkapa koulun lukutunnin aikana.
Riina Katajavuoren ja Martin Baltscheitin kuvakirja Oravien sota (Tammi) on herättänyt ilmestyessään paljon huomiota. Kuvakirja kertoo kahden oravaveljeksen riitaantumisesta, mutta sen voi lukea myös kuvauksena Suomen sisällissodasta vuonna 1918. Päivi Heikkilä-Halttusen haastattelussa tekijät kertovat kuvakirjan synnystä. Saksalainen Baltscheit koki tärkeäksi, että kuvakirjan avulla sekä suomalaiset että saksalaiset voivat lukea esi-isiensä yli sadan vuoden takaisista taisteluista. Katajavuori ja Baltscheit halusivat myös todistaa, että myöhemmät sukupolvet voivat tehdä yhdessä taidetta ja auttaa näin osaltaan estämään samankaltaisten kauheiden tapahtumien toistumisen tulevaisuudessa.
Toisessa artikkelissa Päivi Heikkilä-Halttunen luo historiallisen katsauksen sota-aiheiseen suomalaiseen kuvakirjallisuuteen. 1940-luvulla kotimaisissa kuvakirjoissa sotaa kuvattiin tavallisesti lasten leikkinä tai eläinten keskinäisenä mittelönä. Isänmaan puolustamisen eetos koettiin erityisesti jatkosodan aikana tärkeäksi eikä lastenkirjoissakaan kaihdettu avoimen propagandistisia painotuksia. Tästä syystä nämä kirjat ovat sittemmin unohtuneet kansakunnan yhteisestä muistista. Uudemmissa lastenkirjoissa ääneen pääsee myös sodan kokenut tai sodankäynnin mielettömyyttä yleisesti pohdiskeleva lapsi.
Leena Laakson artikkeli tuo esiin paperinukkien yleistä historiaa ja paperinukkeleikkejä vanhoissa lastenkirjoissa. Moni suomalainen lastenkirjakuvittaja on tehnyt uransa aikana myös paperinukkeja. Nykyisin paperinuket kiinnostavat lapsia enemmän aikuisia keräilijöitä.
Suomen yliopistoissa tehdään melko paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyviä opinnäytteitä. Lastenkirjainstituutin selvityksen mukaan niitä on tehty vuosina 2010–2020 lähes 500. Kirjallisuudenopiskelijoiden jälkeen niitä tekevät eniten kasvatus- ja käännöstieteen opiskelijat. Vanhat klassikot ja uudemmat menestysteokset ovat monen gradun aiheina. Suomalaisista kirjailijoista eniten tutkitaan mm. Tove Janssonia, Sinikka ja Tiina Nopolaa, Mauri Kunnasta, Timo Parvelaa sekä Aino Havukaista ja Sami Toivosta. Eri lajeista runous ja tietokirjallisuus kiinnostavat niukasti ja esimerkiksi lastenkirjojen huumoria tutkitaan harmillisen vähän.
Summary
In the editorial, Kaisa Laaksonen presents the Goethe Institute’s DRIN-project, which aims to increase diversity in children’s books by bringing in new voices, perspectives, and practices. Many of the articles in this issue of Onnimanni explore matters of equality and diversity.
Päivi Nordling presents the Finnish Institute for Children’s Literature’s project to chart the history of Finnish children’s book illustration 1847–2021. So far, information about ca 830 illustrators and their 6700 or more illustrated fictional and non-fictional works has been gathered; and the project continues next year.
Annu Viheriälehto’s article discusses the popularity of novels in verse both in Finland and abroad. The three Finnish and three translated verse novels published in 2021 deal with issues of diversity and equality. Secondary school teacher Viheriälehto has noticed that teenagers are not put off by the gaps and fragmented style of narrative poetry, because it is familiar from social media. Verse novels also suit inexperienced readers, since the airy layout allows for quick reading, e.g. during the school’s reading hour.
Riina Katajavuori and Martin Baltscheit’s picturebook Oravien sota (Tammi 2021) has attracted much attention. It tells the story of a conflict between two squirrel brothers but can also be read as a depiction of the Finnish Civil War in 1918. Päivi Heikkilä-Halttunen’s interview with the picturebook’s creators reveals how the project started. German Baltscheit wanted both Finns and Germans to be able to read about their ancestors’ over one hundred-year-old battle. Katajavuori and Baltscheit also wanted to show that later generations can collaborate and, thereby, help prevent similar incidents happening again.
In her other article, Päivi Heikkilä-Halttunen gives a historical overview of Finnish picturebooks about war. In the 1940s, Finnish picturebooks depicted children playing war games or animals fighting among each other. A patriotic ethos was important especially during the Continuation War and children’s books did not shy away from being propagandist. As a result, these books have since been erased from national memory. More recent children’s books feature young people who have experienced war or who reflect on the insanity of warfare.
Leena Laakso’s article combines the history of paper dolls with older children’s books featuring children playing with paper dolls. Many Finnish children’s book illustrators have, sometime during their career, made paper dolls. Today, these toys appeal more to adult collectors than to children.
According to information gathered by the Institute, ca 500 theses about literature for children and young adults have been written at Finnish universities 2010–2020. Literature students, followed by students of education and translation, write most of them. Old classics and new best-sellers are popular topics. Among Finnish authors, e.g. Tove Jansson, Sinikka and Tiina Nopola, Mauri Kunnas, Timo Parvela, Aino Havukainen and Sami Toivonen are the most researched. Among genres studied, poetry and non-fiction are rare and studies on humour in children’s books are lacking.
Emerita professor Leena Kirstinä’s obituary of Kirsi Kunnas (1924–1921) highlights her pioneering life’s work as a renewer of modern Finnish children’s poetry.
Translation: Maria Lassén-Seger
