SISÄLLYS
MI-NÄ O-SAAN LU-KE-A!, Päivi Heikkilä-Halttunen
Helppolukuinen lastenkirja on lukutaidon peruskivi, Päivi Heikkilä-Halttunen & työryhmä
Tietokonepelaaminen lasten- ja nuortenkirjoissa, Mikko Saari
Pulssi: Helppo homma?, J. S. Meresmaa
Siellä on edelleen satujen ja nuotiotulten aika, Veljeni, Leijonamieli 50 vuotta, Johanna Hulkko
Sari Peltoniemi 1963–2023, Päivi Heikkilä-Halttunen
Jorma Ranivaara 1945–2023, Terhi Tuhkanen-Markkula
Kompassi: Lisää selkoa lukupolun alkuun, Mervi Heikkilä
Haavi
Seula
Puntari
Summary, Maria Lassén-Seger
PÄÄKIRJOITUS: MI-NÄ O-SAAN LU-KE-A!
Yllä olevassa valokuvassa Forssan Keskuskoulun ekaluokkalainen lukee syksyllä 1973 Aikamme aapista.
Aukeamalla opetellaan J-kirjainta:
JO-JO A-JAA TO-TO-A.
TO-TO A-JAA TOT-TI-A.
TOT-TI A-JAA JO-JO-A.
Opin lukemaan melko verkkaisesti syyslukukauden lopulla, mutta kun pääsin jyvälle lukutaidosta, olenkin siitä pitäen lukenut päivät pääksytysten – nyt siis jo 50 vuotta!
Olen kiitollinen äidilleni, joka patisti isääni ottamaan valokuvan tästä arkisesta tilanteesta.
1970-luvun alussa ei vielä juurikaan puhuttu lukutaidon alkuun suunnatusta helppolukuisesta lastenkirjallisuudesta. Aapisen jälkeen tarjolla oli aapisikäisten kirjoja ja lyhyehköjä lastenromaaneja. Tällaiset kotikertomukset kuvasivat usein tuiki tavallista lapsen arkea.
Lempikirjojani olivat Esteri Vuorisen ja Kaija Pakkasen lastenkirjat, mm. Kala-Keisarin porsas, Martin sarviherra ja Löytyi luola. Haaveilin pikkusisaresta ja luin moneen kertaan Barbro Lindgrenin kirjan Kun Kalle sai pikkusiskon. Kiinnyin näiden kirjojen vakaaseen, luottamusta herättävään kirjasimeen, väljään rivitykseen sekä mustavalkoisiin Maija Karman ja Barbro Lindgrenin selkeisiin kuvituksiin, joiden äärellä oli hyvä vähän hengähtää, kun lukeminen välillä koetteli voimiani.
Lukutaitoaan vasta opettelevalle lapselle suunnattuja lastenkirjoja palkitaan harvoin. Usein ne unohtuvat myös juhlapuheista ja kirja-arvioista, vaikka kirjojen tekijöiltä vaaditaan aivan erityistä asiantuntemusta.
Olen iloinen, että neljä asiantuntijaa otti kesän korvalla vastaan haasteen pohtia yhdessä helppolukuisen lastenkirjan kriteereitä ja lukemaan innostamista. Artikkelissa esitetään paljon kysymyksiä ja niistä läheskään kaikkiin ei edes voi antaa tarkkoja vastauksia.
Artikkeli ajaa asiansa, jos se havahduttaa lukijaa pohtimaan helppolukuisen lastenkirjallisuuden merkitystä hieman aiempaa laveammin kotona, kouluissa, kirjastoissa, kustantamoissa ja kirjakaupoissa.
Lukemaan opetteleva lapsi on kuin vuorikiipeilijä, joka vähin erin taitojen karttuessa asettaa itselleen jatkuvasti uusia tavoitteita. Toivottavasti lapsen vanhemmat ja muut läheiset muistavat pysähtyä välillä ihastelemaan lukutaidosta avautuvia mielenmaisemia yhdessä lapsen kanssa.
Syksyn Onnimanni keskittyy helppolukuiseen lastenkirjallisuuteen.
Päivi Heikkilä-Halttunen
TIIVISTELMÄ
Syksyn Onnimanni keskittyy lukutaidon alkuvaiheeseen suunnattuun helppolukuiseen lastenkirjallisuuteen.
Lapset ottavat nykyisin lukutaidon haltuun hyvin eritahtisesti. Sujuvaa lukutaitoa harjoitellaan koko alakoulun ajan ja siksi kirjavalikoimankin tulisi ottaa huomioon eri ikäiset ja taidoiltaan erilaiset lukijat.
Lukutaitoaan vasta opettelevalle lapselle suunnattuja lastenkirjoja palkitaan harvoin. Usein ne unohtuvat myös juhlapuheista ja kirja-arvioista, vaikka kirjojen tekijöiltä vaaditaan aivan erityistä asiantuntemusta.
Päätoimittaja Päivi Heikkilä-Halttunen kutsui neljä asiantuntijaa pohtimaan yhdessä helppolukuisen lastenkirjan kriteereitä ja varhaista lukemaan innostamista. Luokanopettaja, suomen kielen lehtori, lasten kielenkehitykseen erikoistunut puheterapeutti sekä esi- ja alkuopetuksen lukukoordinaattori tutustuivat uutuuksiin, joita markkinoidaan helppolukuisiksi. Aineisto herätti heissä monia kysymyksiä liittyen esim. typografiaan, kuvitukseen, kielen selkeyteen ja aihepiireihin. Selkokirjat ja lukutaidon alkuun tarkoitetut helppolukuiset lastenkirjat muistuttavat nykyisin entistä enemmän toisiaan. Asiantuntijat toivoivat, että kirjatarjonnassa huomioitaisiin nykyistä paremmin taidoiltaan ja taustoiltaan erilaiset lapset. Vaikka suomalaisten lasten lukutaito on kansainvälisessä vertailussa edelleen hyvä, niin lasten sanavarasto ja kieli köyhtyvät jatkuvasti. Esimerkiksi suomen kieltä ensikielenään puhuvalle lapselle ja suomen kieltä vasta opettelevalle erilaiset sanat voivat olla haasteellisia. Toisaalta pitkät virkkeet ja lauseenvastikkeet ovat haastavia kaikille lapsille.
Koulunsa aloittavan lapsen tärkein oppikirja on aapinen. Eri kustantajat ja työryhmät tuottavat markkinoille jatkuvasti uusia aapisia. Lastenkirjailijat ja kuvittajat kutsutaan usein mukaan työryhmään luomaan aapisten tarinamaailmaa. Lastenkirjailija Reetta Niemelä ja kuvittaja Nora Surojegin kertovat omista kokemuksistaan. Lisäksi kolme kirjailijaa havainnollistaa niitä seikkoja, joita helppolukuisen, lukutaidon alkuun suunnatun kirjan tekemisessä on syytä ottaa erityisesti huomioon.
Mikko Saaren artikkelissa paneudutaan suomalaisiin lasten- ja nuortenkirjoihin, joissa hyödynnetään eri tavoin tietokonepelaamista. Saaren aineiston vanhimmat kirjat ovat 1980-luvun lopulta. Uusimmissa kirjoissa tietokonepelaaminen on jo luonteva osa tarinamaailmaa. Hyvä esimerkki on Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen Kepler62-sarja.
Kirjailija Johanna Hulkon essee tekee kunniaa Astrid Lindgrenin 50 vuotta sitten ilmestyneelle lastenromaanille Veljeni, Leijonamieli. Hulkon mielestä ”hajuttomat ja mauttomat” lastenkirjat kirjoitetaan aina lasten kustannuksella. Lindgrenin teos on herättänyt eri vuosikymmeninä paljon keskustelua. Hulkko painottaa sitä, kuinka tärkeää Veljeni, Leijonamieltä lapselle ääneen lukevan aikuisen olisi hyväksyä, että lapsen elämään mahtuvat sateenkaaren päät ja kaikki värit, mukaan lukien kuoleman sanansaattajat, korpit ja silkkikolttuiset variksetkin.
