Kirjasynttärit: 1982

Camilla Mickwitzin ja Marina Motaleffin kuvakirja Hei (Weilin+Göös) on kirjoitettu suomen lisäksi myös viittomakielellä. Kirjassa on sata erilaista viittomaa, mm. aakkoset, lukusanat ja vuodenajat. 

Vuonna 1982 ilmestyivät ensimmäiset suomenkieliset Eric Hillin Puppe-kirjat, mm. Missä Puppe piileksii? (Otava). Puppe-koiraa on kirjan luukuista etsinyt sen jälkeen monta sukupolvea. Carlo A. Michelinin kuvittama ja Kaija Pakkasen suomeksi riimittelemä pahvisivuinen Pyörät pyörivät (Otava) sisältää renkaiden muotoisia reikiä ja kertoo erilaisista kulkuneuvoista. 

Heide Helene Beisertin ympäristönsuojelua käsittelevä kuvakirja Kala (Lasten Keskus) kertoo kalasta, joka asuu saastuneessa vedessä. Riitta Nelimarkan Iso ja Pieni universumissa (Weilin+Göös) on hullutteleva fantasiakuvakirja. 

Tini Sauvon Minulla on tiikeri (Tammi) kertoo pojasta, jolla on tiikeri nimeltä Kalle. Kirja perustuu samannimiseen elokuvaan. Beatrix Doumercin ja Ayax Barnesin Menon matka : Paluun matka (Nordan) on käännettävä kuvakirja, jossa teksti kulkee molemmin päin sivun alareunassa ja samat kuvat kertovat käännettyinä eri tarinaa. 

Kaija Pakkasen Leikkimökin runokoppa (Otava) sisältää valikoiman rakastetun kirjailijan lastenrunoja. 

David Macaulayn palkittu tietokirja Katedraali (WSOY) esittelee goottilaisen katedraalin rakennusvaiheita ja muotoja yksityiskohtaisten piirrosten avulla. 

Taru Mäkisen nuortenromaani Ninnan musta pilvi (Tammi) kertoo 12-vuotiaasta Ninnasta, joka kiinnostuu pelottavasta Tikun jengistä ja pääsee vaarallista huumetta myyvän miehen jäljille. Bo Carpelanin Julius Blom ett huvud för sig (Bonniers, suom. Julius 11 vuotta) kertoo äitinsä kanssa kaksin asuvasta pojasta, joka on kova pohtimaan asioita, kuten tähtitiedettä. 

Raymond Briggsin Minne tuuli kuljettaa (Otava) on sarjakuvakirja aikuisille ydinsodasta.