Miksi kirjoitit tämän kirjan?
Olin jo vuosia sitten ajatellut tämän tyyppisen kirjan tekemistä. Ajatus kuitenkin vähän hautautui muiden projektien alle. Kirjoitin ihan toisenlaista kirjaa toiselle kustantamolle, kun Nemo-kustannuksesta kysyttiin, haluaisinko tehdä tällaisen kirjan. Tavallaan vähän tylsästi voisi ajatella, että tein kirjan ikään kuin tilaustyönä. Toisaalta minusta oli myös tärkeää saada pian kymmenen vuotta täyttävän Tämän kylän homopoika -blogini keskeiset teemat kirjoihin ja kansiin. Vaikka digitaalisuus nykyään jyllääkin, on fyysinen kirja jotenkin virallisempi ja painoarvoltaan merkittävämpi. Homopojan oppaan kaltaista teosta ei ole myöskään koskaan ennen tehty, ja siksikin aiheen käsittely oli minusta tärkeää.
– Millainen kokemus kirjoitusprosessi oli?
Kirjoitusprosessi oli kokonaisuudessaan hämmentävä. Kirjoittamisen aikana tunnuin koko ajan lykkäävän työhön tarttumista eteenpäin, koska tekeminen tuntui mahdottomalta ja toivottomalta. Lopulta kuitenkin viime elokuussa, eli noin kahdeksan kuukautta projektin aloittamisesta, minulla yhtäkkiä olikin valmis kirja käsissäni, enkä voinut käsittää, missä välissä olin sen tehnyt. Toisaalta olen bloggaajataustani vuoksi tottunut siihen, että kaikki kirjoittamani teksti on valmista ja tulee käyttöön – oikeastaan mitään kirjoittamaani ei jäänyt käyttämättä, kieli oli aika valmista (toki kustantajan toivekin oli, että kirja kuulostaa minulta) ja valmiissa teoksessa on mukana myös luku, jonka kirjoitin kustantamoon näytteeksi kirjan tyylistä ja aiheista. Kustantamon toiveesta olen myös kuvittanut kirjan itse. Se oli osuus, joka laajensi eniten käsitystä itsestäni. Olin vähän piirrellyt blogikuvituksia ja omia juttuja, ja sitten yhtäkkiä kuvitankin ihan oikeasti kirjaa. Kuvituksien jälkeen olen tehnyt muita kuvitustöitä ja piirtänyt ylipäätään paljon enemmän.
– Kirja on hyvin henkilökohtainen, jouduitko pohtimaan paljon mitä
kerrot omasta elämästäsi tai rajaamaan jotain pois?
Olen blogissani jo alkuajoista asti tullut tunnetuksi siitä, että kirjoitan avoimesti henkilökohtaisistakin asioista. Kirja on toki täysin eri maailma, sillä kirjaa ei voi edes yrittää poistaa netistä tai muokata jälkeenpäin. Kirja on ja pysyy ihmisten mielissä ja hyllyissä, ja siihen tulleet ylilyönnit tai varomattomat puheet säilyvät käytännössä ikuisesti. Vaikka halusin kirjoittaa avoimesti ja suoraan, huomasin meneväni alussa todella jumiin. Istuin kahvilan nurkassa kirjoittamassa kirjan seksiosioita, ja vaikka tiesin tarkasti, mitä haluan sanoa, eivät käteni suostuneet kirjoittamaan. Jokin kiusaantumisen ja henkilökohtaisuuden muuri oli muodostunut mieleeni. Lopulta join muutaman lasillisen viiniä ja rytyytin tekstin menemään, hihitellen sille, että ”kirjoitin juuri kirjaani peppu ja penis”. Kirjoittamisen loppupuolella, oikeastaan jo käsikirjoituksen palautuksen jälkeen, jotenkin innostuin ja rohkaistuin, ja kirjoitin hetkessä vielä lisää aika henkilökohtaisiakin asioita.
– Millainen kirjan vastaanotto on ollut?
Pelkästään hyvä! Olen saanut todella kauniita ja koskettavia palautteita ja viestejä – nuorten parissa työskentelevät ihmiset ovat ottaneet teoksen todella innokkaasti osaksi työtään. Myös monet homopoikien äidit ovat tulleet juttelemaan ja laittaneet viestiä siitä, kuinka hyvä asia kirja on. Myös kaikki kirjasta tehdyt lehtijutut ovat olleet todella kauniisti ja hienosti kirjoitettuja – etukäteen kun oli pelkona, että kirjasta nyhdettäisi raflaavia kohuotsikoita.
– Kenen toivot tarttuvan kirjaasi?
Tietysti ensisijaisesti toivon kirjan päätyvän nuorten homopoikien käsiin tai kuulokkeisiin. Teinipojat ylipäätään tuntuvat kohderyhmältä, joita on vaikea tavoittaa. Siksi olenkin luottanut pitkälti välikäsiin, mummeihin, kummeihin ja nuoriso-ohjaajiin, jotka voivat suoraan tai hienovaraisesti vihjata kirjasta.
– Onko suunnitelmissa jatko-osia?
Olen saanut paljon kysymyksiä, että milloin tulevat opaskirjat homotytöille tai sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Toivon todella, että sellaiset ovat myös tulossa! Itse en kuitenkaan tiedä tyttöjen tai muiden sukupuolien elämästä, joten en myöskään voi heistä kirjoittaa. Mielelläni kuitenkin olisin projektissa mukana ja tukena ja esimerkiksi kuvittamassa, jos ja kun kirjaprojektit muiden kirjoittajien kanssa käynnistyvät.
– Mitä ajattelet lasten- ja nuortenkirjallisuuden homoseksuaalisuuden
kuvauksista, oliko niitä omassa nuoruudessasi, oletko perehtynyt
nykyiseen tarjontaan? Mitä kaipaisit lisää?
Omassa nuoruudessani homoseksuaalisuuden kuvauksia oli jonkin verran. Erityisen tärkeinä mieleeni ovat piirtyneet Seita Vuorelan ja Niina Revon Ruttolinna– ja Jalostamo-kirjojen Kusti ja Mikael. Nykyisin tarjontaa on varmasti vielä paremmin, esimerkiksi Siri Kolun ja Salla Simukan teoksissa. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens -kirja nousi viimeistään upean elokuvaversionsa myötä ilmiöksi. Nykyään ollaan, tai ainakin pitäisi olla, enemmän tilanteessa, jossa homoseksuaalisuus ei enää ole juoni ja aihe, vaan hahmon ominaisuus siinä missä silmien väri tai harrastus. Ylipäätään monipuolisuutta ja syvyyttä saa olla aina enemmän.
– Millainen on mielestäsi rohkea avaus lasten- ja
nuortenkirjallisuudessa?
Antaa ääni sellaisille ihmisille, jotka muuten eivät näy tai kuulu. Rohkeaa on myös puhua asioista, joista ei yleensä puhuta. Puhumalla raskailta, mahdottomilta ja vain itseä koskevilta tuntuvat murheet ja ongelmat osoittautuvat usein hyvin yleismaailmallisiksi. Jo tieto siitä, ettei ole yksin, helpottaa usein oloa. Rohkeutta on tuoda esiin erilaisuuden tavallisuus.
