Mehevästi teiniarjesta

Yhdeksäsluokkalainen Valtteri kaahaa viritetyllä mopollaan poliiseja pakoon. Huonostihan siinä käy: poika rysäyttää yhteen auton kanssa ja järjestää samalla jalkansa leikkauskuntoon.

Sairaalassa on tylsää, mutta onneksi samaan huoneeseen osuu kiinnostavia sota-ajan tarinoita kertoileva Einari. Valopilkkuna on myös isoisänsä luona tiuhaan vieraileva Amanda.

Koulun kautta toisensa­ etäisesti tunteneet nuoret tutustuvat paremmin, kun Amanda pyytää Valtterilta apua vlogi-häirikön jäljittämiseen. Solvaajan henkilöllisyyden lisäksi loppukaarroksissa selviää muitakin yllättäviä ja kuohuttavia asioita.

Palviainen on rakentanut tarinansa monesta palasesta, jotka napsahtavat ihmeen nätisti paikoilleen. Kertomus etenee vuoroin Valtterin ja vuoroin Amandan näkökulmasta ja pääjuonta rytmittävät myös Einarin muistelot ja Valtterin unet sekä Amandan vlogi-pätkät. Erilaiset ainekset tuovat kirjaan kielellistä rehevyyttä ja vaihtelua lukukokemukseen.

Kompaktin kokoiseen tarinaan mahtuu hämmästyttävä määrä teemoja ja aihelmia. Juonenkäänteissä sivutaan muun muassa alkoholismia ja homoseksuaalisuutta sekä laajemminkin erilaisuuteen suhtautumista ja sen hyväksymistä. Einarin evakkomuistot asettuvat pysäyttäväksi ja ajatuksia herättäväksi vertailukohdaksi nykynuorten elämälle.

Kirjailija liikuttaa tarinaansa liukkaasti. Tilanteisiin tai tunteisiin ei juututa pitkäksi aikaa, eikä analyysejä pyöritellä pitkästyttävyyteen saakka. Tämä yhdessä dialogivetoisen, suhteellisen kapealle palstalle ladotun tekstin kanssa auttaa pitämään hitaammankin lukijan mielenkiintoa yllä. Myös henkilöhahmojen sanailun luontevuus ja humoristisuus lennättävät tarinaa eteenpäin.

Yhtä hyvin tyttöjä kuin poikia kiinnostavat nuortenkirjat pilataan turhan usein huonolla ulkoasulla. Vaaleapunainen kansi esimerkiksi ei ole omiaan houkuttelemaan poikalukijaa. Sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Mika Lietzénin kansi ohittaa tämän ansan. Poikamaisen kuva-aiheen vastapainoksi asettuu kutkuttavasti kanteen valittu pehmeän violettivoittoinen värisävy.

Marjo Jääskä