Musiikkia ja ihmissuhteita

Anne Muhosen varhaisiin töihin lukeutuva neliosainen Ada-sarja (2003–2007) kuvasi metallimusiikkia kuuntelevan nuoren naisen elämänvaiheita, itsemurhan kaltaisia teemojakaan kaihtamatta. Tämän vuoden uutuussarjakuva, Kesä jona opin soittamaan ukulelea, liikkuu temaattisesti samankaltaisilla linjoilla.

Päähenkilö on Odeksi kutsuttu nuori mies, joka viettää kesää sukulaistätinsä kissaa hoitaen ja erosta toipuen. Elämälle ei tahdo löytyä uutta suuntaa, kunnes Ode tapaa kesäisissä puutarhajuhlissa samanikäisen Stellan. Tytön erikoisena harrastuksena on jakaa tapaamilleen ihmisille paluulippuina tähän hetkeen juuri ottamiaan polaroid-valokuvia, joiden tarkoituksena on myös muistuttaa jälkikäteen elämän käänteentekevistä hetkistä. Mutta millainen surumielinen tarina valokuvaamisen taakse kätkeytyykään? 

Sarjakuvan tarina ja piirrosjälki kuvaavat erosta toipumista tunnelmallisen kauniisti. Nuorten välille syntyvää suhdetta kuvataan viehättävästi. Loppu on avoin, mutta toivo paremmasta huomisesta loistaa kilpaa puutarhalyhtyjen kanssa. Yksittäisissä ruuduissa vaihdetut katseet antavat myös ymmärtää, että ystävyydestä saattaa kehittyä vielä muutakin.

Kotimaisen lasten- ja nuortensarjakuvan kannalta olisi enemmän kuin suotavaa, ettei Anne Muhonen unohtaisi tulevaisuudessakaan tyystin yhdeksättä taidetta eli sarjakuvaa!

Matti Karjalainen