Pienet mutta tärkeät katselukirjat

Terholla on hoppu– ja Oivan piilo -kirjojen aiheet alkavat lapsen kokemuksesta ja kuvaavat lapsille tärkeitä asioita: yhdessäoloa läheisten kanssa, pyyteetöntä auttamisen halua ja mielikuvituksellista leikkiä. Kirjat eivät ole aikuisen valmiiksi pureksimia, vaan pienikin lukija voi rakentaa omat merkityksensä näiden tunnistettavien teemojen ympärille ja kuulla samastumisen kautta viestin: sinun kokemuksesi, tunteesi ja tapasi nähdä maailmaa on ainutlaatuinen ja tärkeä. Kummassakaan kirjassa ei kuitenkaan unohdeta muiden ihmisten ja yhteisöön kuulumisen merkitystä, mikä on ansiokasta näinä aikoina, kun liiallinen yksilöllisyyden korostaminen on alkanut lisätä ihmisten pahoinvointia.

Lotta Sonnisen ja Matti Pikkujämsän värikylläisessä kuvakirjassa pienellä Terho-oravalla on aivan hirmuinen hoppu. Terho kiiruhtaa: kipittää, kierii, kiipeää ja kahlaa. Silti eteneminen on hidasta, koska matkan varrella Terho kohtaa monenlaisia pulmatilanteita. Milloin linnunpesästä on pudonnut muna, milloin jänis on molskahtanut lampeen. Kuitenkaan niin kiire Terholla ei ole, ettei se ehtisi jäädä auttamaan pulassa olevaa metsäneläintä. Lopussa selviää, että Terholla oli kiire äidin syliin. On liikuttava oivallus, että kirjan aihe punoutuu sen tunteen ympärille, joka lapsesta välittyy silloin, kun on oikein kova ”halihoppu”. Onnellisuuteen kuuluu se, että saa välittää muista ja tulee itse huomioiduksi. Vaikka Terho tahtoo nopeasti äitinsä luo, se pysähtyy ja siirtää omat tarpeensa hetkeksi sivuun, kun muut tarvitsevat sitä. Äiti odottaa kyllä, ja siihen voi luottaa.

Oivan piilo jatkaa leikkiin ja lapsen mielikuvituksen voimaan perustuvaa Oiva-sarjaa. Nyt Oiva rakentaa tyynyistä seinät ja kankaista katon – piilo on valmis. Sen avulla hän sukeltaa merelliseen tropiikkiin, joka lienee muisto tai mielikuva isän kotiseudusta. Turvallisesta piilostaan Oiva saa pelastettua pikkukalat ja kilpikonnan, ja naapurin Niilokin tulee auttamaan pelastuspuuhissa. Tarinassa ja kuvituksessa toistuvat värikkäät, Afrikan maanosaan viittaavat tekstiilit, jotka innostavat lapset merenrantatanssiin, saavat Oivan nukahtamaan aaltojen kohinaan ja ovat ikeahtavan olohuoneen monikulttuurisia väripilkkuja. Lopussa jäädään miettimään, millainen olisi Niilon piilo, mikä saanee aikaan hersyviä keskusteluja pikkulukijoiden omista unelmapiiloista.

Molemmissa kirjoissa kuvitus vie tarinaa eteen päin. Esimerkiksi Terholla on hoppu -kirjassa kertomusta olisi mahdotonta ymmärtää ilman kuvitusta, sillä matkan pysäyttävät onomatopoeettiset äännähdykset, joiden merkitys selviää vasta kuvista: lapsen kanssa voi miettiä, mistä kuuluu ”naps”, ”kops” tai ”yhyy”. Pikkujämsän leimallinen kynänjälki riemastuttaa väriloistollaan ja vauhdikkuudellaan, ja eläinten ilmeikkyys ja tunteita ilmaisevat katseet tuovat tunnistettavuutta ja herkkyyttä kuvakerrontaan. Pertamon kuvissa on paljon tutkittavaa: maton kuviot ovatkin rapuja ja hui-hai piileskelee milloin missäkin. Kirjan sivuilla toistuvat lämpimät keltaisen ja merensinisen sävyt, jotka vievät lukijankin trooppisiin tunnelmiin aurinkoiselta rannalta aina iltanuotiolle palmujen katveeseen.

Kummassakin kirjassa on ilahduttavan rikasta kieltä. Terholla on hoppu on oikea synonyymipankki erilaista liikkumista ilmaiseville sanoille. Oivan piilossa käytetään selkeitä, lyhyitä virkkeitä, joissa on kuitenkin monipuolisia lauserakenteita, runsas sanasto ja esimerkiksi verbin taivutusta yksikössä ja monikossa – kielellä leikittelyä unohtamatta. Se onkin oivallinen kirja myös itse lukevalle lapselle, jolla on kehittyvä suomen kielen taito.

Jaana Ristimäki