Kesälista

Siiderikippikset leikkipuistossa, kevätjuhlan päätteeksi nouseva keskisormi, ihastumisen humahdus ja hurma. Otavan nuortenromaanikilpailun voittanut Ämpärikesä on selkeä muistutus siitä, kuinka jokaisen ainutkertainen nuoruus on oikeastaan yhteinen kokemus. Se, mikä tapahtuu romaanin nuorille, on joskus tapahtunut meistä jokaiselle.

Taina Niemen esikoisteoksen nimi viittaa englanninkieliseen ”bucket list” -ilmaukseen, eli listaan asioista, joita haluaa tehdä tai saavuttaa ennen kuolemaa. Teoksen nuoret ovat saaneet viimeisellä kouluviikolla tehtäväkseen kirjata unelmiaan ja tavoitteitaan kesälomalle tai koko elämälle. Niistä koulun rehtori ammentaa aineksia kevätjuhlapuheeseensa etsien nuoruuden unelmista samaa kipinää kuin niin moni muukin jo aikuiseksi varttunut. Ämpärikesän nuoret kokevat tehtävänannon tunkkaisena ja epäaitona, lähes vitsinä, mutta lukijaa se auttaa ymmärtämään paremmin romaanin toivoa ja tulevaisuudenuskoa huokuvan viestin: rankkojen aiheiden ja vaikeidenkin aikojen keskellä on uskallettava katsoa tulevaan toiveikkaasti.

Nuoruuden moniäänisyyttä alleviivaa kertojaratkaisu: Kertojina on viisi luvuittain vaihtuvaa nuorta, joiden tarinat sivuavat toisiaan. Kukin heistä kantaa mukanaan jonkinlaista ydinsurua – sitä, johon kevätjuhlapuheissa harvemmin poraudutaan, mutta joka on kohdattava ennen kuin omannäköinen bucket list on edes mahdollinen. Uhmainen klanipää Arttu on jäänyt jonnekin eronneiden vanhempiensa uusien elämien välille yksin ja vaille tulevaisuusnäkymiä. Pelottomasti onnea tavoitteleva Samu kipuilee netti-ihastuksensa Niilan epävarmuuden äärellä. Jeren, Matildan ja Saanan on rohkaistuttava päästämään irti: alkoholistiäidistä, etääntyneestä bestiksestä, isoveljen kuoleman jättämästä syyllisyydestä.

Paikoin romaanin kerronta selittää kertojaviisikon sisäistä maailmaa turhankin seikkaperäisesti. Esimerkiksi Matildan äänellä sanoitetaan peruskoulun viimeisen kevätjuhlan ja koko elämänvaiheen kaksijakoisuus niin, ettei lukijan tarvitse juurikaan etsiä vihjeitä tulkintansa tueksi: ”Ja silti vapauteen ja iloon sekoittui jotain epämääräistä, jokin hiertävä huoli tulevasta. Annoin sen painua taka-alalle.” Nuorille lukijoille tällainen hyvinkin suoraan sanoitettu tunnekuvaus, kuten kevätjuhlapäivän alleviivattu vapauden, ilon ja huolen liitto, voi kuitenkin olla tekstin tulkitsemista helpottava ja siten jopa lukemaan innostava tekijä. Kertojaviisikon moninaisista mutta realistisista kasvukivuista löytyy samaistumispintaa – ja toivoa.

Leena Niemi-Ruuskanen