Kohtauksia pimeästä

Vaarallinen keli

Terhi Rannela: Vaarallinen keli.
Otava 2023. 128 s.

Sota, terrorismi, jengit, viharikokset, vaino, parisuhdeväkivalta. Revityt vaatteet, kaduilla välähtelevät puukot, valeviestit, uhkaukset, lyönnit, henkirikokset. Terhi Rannelan nuorten novellit menevät kohti ihmisyyden synkimpiä puolia. Siellä, missä ovat nuoruuden odotukset, haaveet ja mahdollisuudet, on myös pimeintä pahaa – väkivaltaa.

Vaarallinen keli on rytmiltään kuin kiivaana etenevä televisiosarja – ja juuri sellaisena epäilemättä lähestyttävä kohderyhmälleen. Kokoelman 18 novellia kääntävät kameran, lukijan huomion, aina hieman eri suuntaan. Novellien keskiössä ovat näennäisen arkiset ihmissuhteet, kuten ystävyys, sisaruus, ihastus.

Ensin hahmottuu vain irrallisia kohtauksia: tummanpuhuva Zen kontrolloimassa tyttöystävänsä ulkonäköä ja ihmissuhteita, kotimatkalla nuorisojoukon piirittämäksi ja nöyryyttämäksi joutuvan Mikin kauhu, Rikun ja isovanhempien epäuskoinen tv-hetki aamuna, jona Euroopassa on alkanut sota. Väkivalta ja sen uhka tihkuvat läpi nopeasti leikkautuvista novelleista. Etenkin naapurintyttömäisen Nupun ja mustasukkaisen Zenin synkkäsävyinen ja ruma romanssi saavuttaa jopa trillerimäisiä piirteitä.

Rannela on valinnut kokoelmaan ajankohtaisia aiheita: Huonovointiset nuoret ja heidän oirehdintansa sekä valtioiden ja yhteisöjen kohtaamat sodat ja terrori kytkevät novellit nykyhetkeen. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan tai Oslon homofobinen terrori-isku ovat tämän ajan merkkejä. Tyyliltään kokoelma on osa realistisen nuortenkirjallisuuden perinnettä ja moni nuori lukija voi samaistua ajankuvaan, joka tiivistyy tarkaksi listaksi: ”Porukoilla oli liikaa mielessään muutenkin. Hankalat, muuttuvat työkuviot, sota, inflaatio, bensan hinta.”

Vaarallinen keli sopii yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneille ja eritasoisille ja-vauhtisille lukijoille. Tematiikka houkutellee vähemmänkin lukevia nuoria kirjan äärelle ja toisaalta yksittäisiä novelleja voi lukea kokoelmasta irrallisina teksteinä.

Kieleltään ja kerronnaltaan Vaarallinen keli on joutuisa mutta tyylikkään hienovireinen: yksittäiset manipuloivat sanat ja armeijan tuhovoima asettuvat samalle väkivaltajatkumolle.

Leena Niemi-Ruuskanen

Teostyyppi:
Kustantaja:
Onnimanni-numero: