Rooleja ja rakkautta

Siri Kolun nuortenromaani Tämä liukasteleva sydän jatkaa Otavan Love-sarjaa, jossa lukijoille luvataan ”rakkautta ensi sivulta”. Viime vuonna käynnistyneen sarjan avausosina ilmestyivät Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee ja Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa.

Kolun tarina lennättää lukijan radanvarren lähiöön, Vantaan Korsoa muistuttavaan paikkaan. Didi on juuri muuttanut äitinsä ja isoveljensä kanssa paikkakunnalle ja aloittanut uudessa koulussa. Haastavaa tilannetta pehmentää se, että koulussa on jo yksi tuttu tyyppi, Kärppä, jonka kautta Didi saa toisenkin ystävän, Kanelin.

Roolipelaamista harrastava kolmikko sijoittuu kouluhierarkiassa lähes pohjatasolle ja siksi onkin outoa ja uhkaavaa, että koulun kingi, semikriminaali Dome, haluaa Didin kirjaamaan muistiin ajatuksiaan eli pitämään eräänlaista elävää päiväkirjaa.

Didi ei ymmärrettävästi ole pestistä innoissaan, mutta hän myöntyy järjestelyyn olosuhteiden pakosta. Yhteisissä muistojen tallennushetkissä Domesta paljastuu sellaisia puolia, joita ei koulussa ja karussa lähiöelämässä ole syytä näyttää. Ja kuinka ollakaan, Didi rakastuu… epätoivoisesti, ja vähän itseltäänkin salaa.

Tunteita vastaan pyristely ja rakastavaisten välillä olevat esteet ovat tietysti romanttisen kirjallisuuden peruskauraa, mutta onneksi Kolun romaani ei sorru imelyyteen tai kliseisyyteen missään kohdassa. Vaikka kyse on rakkaustarinasta, niin romanttissävytteisten käänteiden rinnalla työstetään myös vallankäyttöön liittyviä teemoja.

Siri Kolu kuvaa selkeästi, mutta turhia osoittelematta koulumaailman ja nuorten yhteisöjen valtataisteluja ja arvojärjestyksiä. Johtaja tarvitsee ympärilleen tukijansa, mutta asema ei suinkaan ole kiveen hakattu. Vallankumouksen mahdollisuus on jatkuvasti läsnä.

Osittain myös Didin larppausharrastukseenkin liittyen Kolu pohtii hienosti rooleja, niiden muodostumista ja niistä irrottautumista. Domen kautta kirjailija osoittaa, miten helppoa on jäädä roolinsa vangiksi, ja mitä siitä vapautuminen voi vaatia.

Tämä liukasteleva sydän on hallittu romaani, jossa jokainen osanen asettuu nätisti omalle paikalleen. Kokonaisuuden kruunaa tarinan erikoinen, aavistuksenomaisesti karkeimman realismin ulkopuolelle kurkottava tunnelma.

Marjo Jääskä