Lapset aikamatkalla

Aikamatkailu ei ole lastenkirjoissa tavatonta. Historian opettaminen on hyvä kasvatuksellinen tavoite lastenkirjalle, ja heittämällä nykyajan lapsia menneisyyteen on helppo tuoda esiin eroja aikakausien välille. Aikamatkailla voi monenlaisin painotuksin: näistä kahdesta tuoreesta aikamatkakirjasta Saara ja naakka on opettavaisempi ja Matka yli aikojen kallistuu filosofoinnin puolelle.

Riikka-Maria Rosenbergin Saara ja naakka vie eläinrakkaan Saara-tytön puhuvan ja aikamatkailevan naakan avulla vuoteen 1779. Saara pääsee tutustumaan suomalaisen aateliskartanon elämään ja aatelisperheen vesaan, Alexanderiin. Kadonneista lampaista ja palvelijoista saadaan aihetta pienelle seikkailulle. Kirja painottaa eläimistä huolehtimisen tärkeyttä ja Saara oppii, että koulussa käyminen onkin ihan kivaa, jos vaihtoehtona on se, että tytöt eivät saa koulutusta laisinkaan.

Historiantutkija Rosenberg tuntee aikakauden hyvin. Kartanoelämän kuvauksena Saara ja naakka on pätevä, mutta lastenromaanina se ei ole yhtä onnistunut. Tarina säntäilee tilanteesta toiseen ja juonikuvio kadonneista eläimistä ratkeaa kuin ohimennen. Juoni tuntuu vähän väkinäiseltä: aikamatkalle on pitänyt saada joku pieni seikkailu ja mysteeri ratkottavaksi, mutta erityisen luonteva se ei ole.

Marketta Pyysalon Matka yli aikojen kertoo Toivon junamatkasta. Toivo astuu väärään junaan ja löytää itsensä matkalta ajassa taaksepäin. Matkaseuraksi löytyy historiallisia henkilöitä, kuten John Lennon, Jules Verne, Lumièren veljekset ja Ada Lovelace. Asemilla kohdataan Berliinin muurin kaatuminen, toisen maailmansodan jälkiä, Pariisin hullu vuosi ja lopulta päädytään Lontooseen rautateiden historian alkuun.

Matkan varrella käydään monia kiemuraisia keskusteluja ajan luonteesta. Kielellä leikittelevän kirjallisuuden ystäville Matka yli aikojen on herkkua. Voi olla, että aikuislukija pitää tästä enemmän kuin lapset. Viittaus Lennoniin esimerkiksi tuntuu suunnatun kirjaa lapsenlapselle lukeville isovanhemmille; harva nykylapsi kai innostuu viittauksesta Beatlesin Hampurin-kauteen.

Molemmissa kirjoissa on onnistunut kuvitus. Saarassa ja naakassa on Kati Vuorennon herkkää ja kaunista piirrosjälkeä, jossa eläinhahmot etenkin ovat edukseen. Kirja on muutenkin kokonaisuutena viehättävä esine. Matka yli aikojen on Teemu Juhanin kuvittama ja varsinkin hänen hauskat ihmishahmonsa antavat tarinalle persoonallisuutta.

Saara ja naakka on historian oppituntina parempi, mutta Matka yli aikojen on romaanina kiinnostavampi. Nämä kirjat ovat parhaimmillaan aikuisen kanssa luettuina, jotta niistä nouseviin kysymyksiin voidaan pohtia yhdessä vastauksia. Kummankin kirjan lopusta löytyy pieni faktaosio lukemisen tueksi.

Mikko Saari