Itämeri kaleidoskoopissa

Leena Paasion ensimmäinen nuortenkirja pyrkii viemään Itämeri-teemansa sanoista tekoihin. Kirjan alussa on tekijän rakkaudentunnustus Itämerelle ja lopussa napakat ohjeet siitä, mitä jokainen voi tehdä lähimeremme hyväksi.

Siinä välissä kirjan kerronta soljuu soreasti eteenpäin kuin purjevene hyvässä myötäisessä. Minäkertoja Eetu Virtanen ottaa perheensä huolet harteilleen äidin hukkumisen jälkeen. Mutta Eetu ei usko meribiologiäitinsä kuolleen, vaan alkaa ennen pitkää epäillä tämän tienneen liikaa jostakin ympäristölle haitallisesta liiketoiminnasta.

Harmaja luode seitsemän kietoo jännitysmomentin taitavasti meribiologiaan äidin katoamismysteerin kautta. Meriteemaa vahvistaa myös Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut, jota Eetu lukee pikkusiskolleen iltaisin. Äidin katoaminen rinnastuu Päivikin vientiin Meren kartanoihin ja ennakoi näin ehkä onnellista loppua.

Eetun ympärillä pyörii muutamien lukion aloittavien nuorten piiri. Sekä vihaa että rakkautta on ilmassa, ennen kaikkea Eetun mieli on sakeana katkeruudesta isää kohtaan. Isä on nimittäin surun keskellä luopunut kasvatusvastuusta ja jättää ajoittain jopa taloudellisenkin vastuun pojalleen. Eetun lupaava purjehtijan ura on vaarassa tyrehtyä, eikä pikkusisko saisi mennä lähellekään vettä.

Teosta elävöittävät muutamat välittömän oloiset henkilöhahmot. Varsinkin Eetun pikkusisko Isla viattomuuden ja näsäviisauden yhdistelmänä hellyttää isoveljensä lisäksi myös lukijan. Nörttihahmo Hene toimii ukkosenjohdattimena myrskyisissä tilanteissa. Koulumaailma näyttäytyy yllättävän kankeana, etenkin opettajien virallisen puhetyylin osalta. Epäuskottavalta tuntuu myös se, että koululaiset kättelevät toisiaan ensimmäisenä lukiopäivänä.

Nuortenkirjan sankari ei tietenkään jätä asioiden selvittämistä löperöiden aikuisten varaan. Purjehduskisat ovat tehneet Eetusta ikäistään aikuisemman toimijan, ja hänellä on aloittelevia harrastajia valmennettavanaan. Toisaalta Eetu on teini-ikäisten tavoin erittäin kova riskinottaja. Tätä ominaisuutta tarvitaan, kun pojan on tunkeuduttava jopa epäillyn kotiin etsimään äitinsä tietokonetta.

Kirjan trillerijuoni jää pahimmilleen kesken juuri, kun Eetu on selvittänyt mitä äiti on tarkoittanut muistiinpanojensa Harmaja luode seitsemän -merkinnällä. Onneksi jatko-osa Bengtskär itä kahdeksan ilmestyy keväällä, jotta saamme selville ”salaisuuden, joka on haudattu syvälle hapettomiin kerroksiisi”, kuten Paasio alkusanoissa Itämerta puhuttelee.

Maria Ihonen