Maalaisseikkailu pikakelauksella

Tuula Kallioniemen Villi viikko on napakka kertomus seitsemäsluokkalaisesta Viltsusta, jonka vanhemmat lähtevät hääpäivämatkalle etelään ja lähettävät vastentahtoisen poikansa maalle mummolaan. Perillä paljastuu, että mummon luona on muitakin: maalaispoika Kassu sekä jo junassa valitettavan tutuksi tullut, nokkelasti kuittaileva ja paljon kikattava Pinja.

Muutakin yllättävää on tiedossa. Tarmokas, luomu- ja yrttiasioihin perehtynyt isoäiti ei suinkaan ole aikonut toimia nuorille taloudenhoitajana, vaan lähtee kurssimatkalle Ruotsiin. Kolmikko jää keskenään hoitamaan kotieläimiä ja selviytymään puuhellan ja kalakatiskojen kanssa miten parhaiten taitaa.

Viltsu, Kassu ja Pinja osoittautuvat yllättävän kekseliäiksi, mutta kommelluksiakin syntyy. Vuohi ja sika karkaavat, uunin savut tupruavat sisään ja kalaverkot vajoavat järven pohjaan. Googlekaan ei kiperissä tilanteissa – kuten vuohen lypsämisessä – auta, sillä survival-hengessä mummo järjestää ennen lähtöään nuorten puhelimet varmaan talteen.

Selviytymishaasteisiin tulee uutta kierrettä, kun nuoret huomaavat, että tavaroita katoilee oudosti. Syyttävä katse kohdistuu erikoiseen naapurin isäntään, Mäkiseen, ja kolmikko hiippailee mieheen perässä ja tiluksilla, vakoilee ja tarkkailee. Väärinkäsityksiä syntyy ja liian pikaisia johtopäätöksiä tehdään, eikä ratkaisu lopulta olekaan niin itsestään selvä kuin miltä ensin näyttää.

Kallioniemen taattu lause ja ujostelematon huumori pitävät tarinan mukavassa vauhdissa. Jännitystä nostatetaan, ja romanttisia tunteitakin häivähtää, mutta loppu tupsahtaa vastaan aika yllättäen.

En tiedä, onko kirjan pituus, alle sata sivua, tietoinen ratkaisu, jolla yritetään houkutella vähemmän lukeviakin tarttumaan kirjaan. Sivumäärä ei siis lannista, ja tapahtumien vyörytys pitää ilman muuta mielenkiintoa yllä, mutta tiiviillä kerronnalla on myös haittapuolensa. Kiinnostavat alkuasetelmat lupaavat paljon, mutta suppeassa tarinassa henkilöhahmot ja heidän välisensä suhteet eivät pääse kehittymään kovin moniulotteisiksi.

Marjo Jääskä