Kummituskartanon mysteerit

Kauhugenre on jo pitkään pysynyt lasten ja varhaisnuorten suosiossa. Jo nuorimmat tunnistavat
zombit, vampyyrit ja muut hirviöt, mistä on omalta osaltaan kiittäminen Magdalena Hain Painajaispuodin,
Roope Lipastin Aavepartion ja Paula Norosen Yökoulun kaltaisia helppolukuisia suosikkisarjoja.

Mari Luoman esikoissarjakuva Romeo & Hirviöt täydentää hienosti kotimaista kauhutarjontaa. Luoman aikaisempiin kuvitustöihin lukeutuvat edellä mainitun Aavepartion lisäksi mm. Timo Parvelan
Melkein mahdoton tehtävä -sarja sekä Satu Varjosen noitatyttö Telmasta kertovat kuvakirjat.

Sarjakuvan lähtöasetelma on perinteikkyydessään herkullinen. 12-vuotias Romeo Addison
aloittaa opiskelut syrjäisessä kartanossa sijaitsevassa yksityiskoulussa. Syynä tähän ovat ahneet perheenjäsenet, joiden silmissä kiiltelee upporikkaan mutta pahamaineisen isosedän perintö.
Testamentin ehdot täyttääkseen Romeon on vietettävä aavemaisessa oppilaitoksessa kolme
vuotta ja menestyttävä opinnoissa erinomaisesti. Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä viimeisen
200 vuoden aikana samaa yrittäneet suvun jäsenet ovat joko kadonneet tai palanneet kotiin
vapisevina hermoraunioina.

Eikä ihme. Nopeasti käy ilmi, että hirviömäisessä henkilökunnassa on jotakin mätää – raajojaan
pudottelevan kemian opettajan tapauksessa kirjaimellisesti – ja lisäksi nämä vaikuttavat olevan
turhankin kiinnostuneita punapäisestä sankaristamme. Mahtaako Romeossa itsessään virrata
kummajaisten verta?

Luokkatoveri Jillian ei tällaiseen pötypuheeseen usko. Serkkutyön mielestä hirviöitä ei ole olemassakaan
ja opettajien käytökselle löytyy varmasti järkevä selitys, vaikka nämä takuulla salaavat jotain. Soppaa saapuu kesken lukuvuoden hämmentämään myös Lina, jonka repusta löytyy penaalin sijasta hopeatikari ja pyhää vettä.

Romeo & Hirviöt -sarjakuvia markkinoidaan nuorille, mutta todennäköisesti niiden ensisijainen
kohderyhmä löytyy alakoululaisista. Mari Luoma leikittelee karmivalla kartanomiljööllä, kaikenkarvaisilla
hirviöillä ja muulla populaarikulttuurin kauhukuvastolla, mutta ei väännä painajaismutteria ääriasentoon. Tarinassa on myös kokonaisuutta pehmentävää huumoria. Animaatiohenkinen kuvitus ei sekään ole liian pelottava. Sarjakuva on käsikirjoitettu niin koukuttavasti, että jatkoa jää janoamaan.

Matti Karjalainen