Ihmeet näkyvät niille, jotka osaavat katsoa

Yhdeksänvuotias Vega elelee isänsä kanssa kahdestaan Kirahvisaaren Pääkaupungissa, jos ei
lasketa liutaa mielikuvituseläimiä, jotka kulkevat Vegan matkassa kaikkialle muualle paitsi ruokapöytään.
Yhtäkkiä isä alkaa käyttäytyä oudosti: hänen sydämensä muuttuu jääksi eikä hän ole enää ollenkaan läsnä. Syyllisen täytyy olla isän uusi naisystävä, Viola. Yhdessä uuden ystävänsä Nelsonin kanssa Vega ryhtyy etsimään kauan sitten kadonnutta äitiään – jospa tämä voisi sulattaa isän sydämen.

Sekä Vega että Nelson näkevät maailman omalla tavallaan. Kun Vega iloitsee omasta sisäisestä maailmastaan, kiinnittää Nelson huomionsa ympäristön lukuisiin yksityiskohtiin, jotka ovat ihmeellisempiä kuin yksikään Vegan kuvittelema klohmotassu tai sinipölly. Nelson keräilee faktoja ja puhuu niistä lakkaamatta. Ketäpä ei kiinnostaisi, että hämähäkkien veri on läpinäkyvää ja maneetit ovat periaatteessa kuolemattomia?

Kirjassa haastetaan kiitettävästi normeja: sellaiset ihmiset, joiden ajattelu pyörii tavanomaisella kelalla, jäävät sivurooliin, kun taas erilaisena pidetty aivotoiminnan kirjo kuvataan vahvuutena. Kertomuksen maailma on täynnä taikaa, joka on yliluonnollista vain niille, joilla ei ole kykyä nähdä asioita toisin. Maagisia elementtejä ja muita yksityiskohtia on niin paljon, että välillä on vaikea erottaa oleellista epäolennaisesta. Jos tämä on itsetarkoituksellinen metataso, on siinä onnistuttu. Tummanpuhuva mustavalkokuvitus tuo teokseen mystistä mutta myös surumielistä tunnelmaa. Lukija jää pohtimaan kouriintuntuvan kipeitä kysymyksiä Vegan arjessa: Miksi äiti on jättänyt perheen? Miksei isä ymmärrä? Miksi Vegan maailma näyttää toisenlaiselta kuin muiden? Miksi Vega on niin yksin?

Lopussa Vegalle selviää, mistä hänen mielikuvituksessaan on kyse, ja hän löytää vihdoin paikkansa. Jollakin tasolla kirjasta jää kuitenkin yhtä aikaa sekä täysi että tyhjä olo, mikä johtunee toisaalta lopun vauhdikkaista käänteistä ja pitkistä repliikeistä, ja toisaalta vaikeiden asioiden painamisesta villaisella. Erityiskiitoksen kirja kuitenkin ansaitsee kerrassaan upeasta ulkoasusta, taitavasta käännöstyöstä ja tärkeästä aiheestaan.

Jaana Ristimäki