Mielikuvituksen supervoimaa

11-vuotias Paavali Pattinen saa yllättäen kuulla olevansa supersankari, kun oman kuolemansa lavastanut ukki ryhtyy opastamaan Paavalia supersankareiden opintielle. Paavalin supertaito on kuitenkin nolo: kun muut osaavat muuttua näkymättömäksi tai syöstä tulta, on Paavalilla vain todella hyvä sydän ja mielikuvitus. Hurjan loppuvastuksen edessä niistä on kuitenkin arvaamatonta hyötyä.

Tulevaisuuden Suomessa asuva ihmetyttö Aili on syntynyt supersankareiden sukuun: isä osaa lukea ajatuksia ja mummo lentää jopa teräksen läpi. Aili ei vain jostain syystä ole oivaltanut voimaansa: mitä jos sitä ei olekaan? Kun imukuppien avulla liikkuva vakoilija ja muuta kummaa porukkaa alkaa hiippailla naapurustossa, Aili perheineen, robotteineen ja puhuvine eläinystävineen ryhtyy pelastuspuuhiin. Lopulta myös Aili oivaltaa
oman superkykynsä.

Kepler 62- ja Pate-kirjoista tunnetun Pasi Pitkäsen vauhdikas kuvitus hyödyntää populaarikulttuurista
tuttua estetiikkaa: vaikutteita on saatu niin supersankarisarjakuvista kuin videopeleistäkin. Kuvitus rytmittää ja havainnollistaa tekstiä osuvasti ja tuo Lampelan humoristisen tekstin rinnalle jännitystä ja liikettä. Myös miljöön ja tunnelman luomisessa Pitkäsen kuvitus on merkittävässä roolissa.

Lampelan aiemmastakin tuotannosta tuttu jutusteleva ja rönsyilevä tyyli ilahduttaa, jos kohta saattaa välillä hengästyttääkin. Räänvärinen talo ja supersankarikouluttaja Kakkapulla lienevät täsmäosumia kohdeyleisön nauruhermoon. Tasohyppelyt niin aika- kuin pelikoneenkin avulla kutkuttavat mielikuvitusta. Ukin kuolemasta aiheutuva suuri suru ja arkkivihollisen levittämä paljas pahuus tuovat juoneen syvyyttä ja kiinnostavaa vastakkainasettelua, ja Paavalin sukellus ukin supersankarimaailmaan tuo mieleen Korpun hypyn Astrid Lindgrenin Nangijalaan. Avoin loppu lupaa tarinan jatkuvan.

Ihmetytön kepeän kertomuksen taustalla on huoli luonnosta, ja tätä tematiikkaa olisi voinut tuoda voimakkaammin esiin. Kirjassa eläimiä omistetaan vastoin niiden tahtoa ja niistä yritetään hyötyä. Luonnosta on tullut harvinaislaatuinen virkistyskohde. Kaupungin kadut ovat kauttaaltaan asfaltin peitossa ja ihmiset siirtyvät paikasta toiseen liukuhihnojen avulla. Kuitenkin tarinassa kerrotaan elettävän tulevaisuutta, jossa ekokatastrofi on selätetty ja luonnonsuojelu on itsestäänselvyys, mikä tuntuu kyseisessä miljöössä ristiriitaiselta.

Aiju Salmisen väripommeja Ihmetytön sivuilla olisi ihaillut mielellään enemmänkin. Kuvitus toimii monella tasolla: toisaalta se konkretisoi ja rakentaa tulevaisuuteen sijoittuvaa ympäristöä, mutta antaa myös lukijalle aikaa pysähtyä kertomuksen ääreen ja luoda omia mielikuvia.

Ihmetyttö ja Paavali Pattinen ovat uuden ajan supersankareita. Kirjat muistuttavat, että sankaruus ei näy päällepäin. Jokaisella voi olla supertaitoja ja hyvän sydämen ja mielikuvituksen avulla pystyy mihin vain. Ihmetytön loppuratkaisussa jäi silti mietityttämään, miksi supersankari joutuu tarttumaan pesäpallomailaan vielä tulevaisuudessakin. Mielikuvituksen mahdollisuuksien toivoisi olevan rajattomat myös väkivallan vastustamisessa.

Jaana Ristimäki