Sydämen pysäyttävät perhostunteet

Ihastumisen ihanuus ja kamaluus ovat aiheina Alice Osemanin sarjan aloittavassa sarjakuvaromaanissa
Heartstopper sekä Jani Toivolan ja Saara Obelen kuvakirjassa Poika ja perhostunne. Edellinen kertoo kahden lukiolaispojan, Charlien ja Nickin, romanssin ensiaskelista, kun taas Toivolan ja Obelen kirjassa Poika ja mekko -kirjasta tuttu alakouluikäinen Roni tapaa lomamatkalla Timon, joka vaikuttaa hämmentävän mukavalta.

Kummassakin kirjassa kuvataan, miltä tuntuu, kun toisen seura kiehtoo niin, että erossa oleminen on vaikeaa, kun samat asiat naurattavat ja kiinnostavat ja kun toisen seurassa voi olla täysin oma itsensä.
Kirjoissa ihastuksen tunne tulee yllättäen, eivätkä päähenkilöt itsekään ymmärrä, mitä on tekeillä. Roni ehtii jo huolestua mahan pohjassa kutittavasta perhostunteesta, ennen kuin äiti selittää, mistä on kyse. Myös Nick ja Charlie hämmentyvät tunteistaan toisiaan kohtaan, koska molemmat ajattelevat Nickin olevan kiinnostunut vain tytöistä.

Sekä Roni että Charlie ovat vähällä sortua epätoivoon: Ronin loma loppuu ja hän ja Timo lähtevät
tahoilleen. Tapaavatko he vielä? Charlie puolestaan on aivan varma, ettei Nick voisi ihastua häneen, eivätkä huhupuheet oikaise tätä väärinkäsitystä. Molemmissa kirjoissa liikutaan aluksi ystävyysvyöhykkeellä, mutta perhostunne ei anna periksi. Pelissä on jotain muutakin kuin ystävyyttä, mikä näyttäytyy päähenkilöiden läheisille jo aiemmin kuin asianosaisille.

Vaikka molemmissa kirjoissa aiheena on kahden pojan välinen ihastuminen, on teoksissa kyse ennen kaikkea itsensä ja muiden hyväksymisestä ja arvostamisesta. Tätä teemaa peilataan sivuhenkilöiden kautta: äidin ja mummon lämpöisessä katseessa, siskon lohduttavassa halauksessa ja kavereiden kannustavissa kommenteissa. Nickin ja Charlien rugbyvalmentaja muistuttaa, että kukin voi ja saa ihastua kehen haluaa, eikä muilla ole siihen mitään sanottavaa. Se, että Nick itse oivaltaa tämän, on yksi tarinan keskeisistä jännitteistä ja luonee samastumispintaa monille lukijoille.

Kuvakirjassa Saara Obelen raikas kuvitus tekee kirjan tunnelmasta viihtyisän ja turvallisen. Tarinan
matkassa pirskahteleva perhosparvi konkretisoi Ronin tunteita. Alice Osemanin yksinkertainen piirrosjälki tuntuu sarjakuvaromaanissa alkuun liiankin yksinkertaiselta, mutta tyhjä tila latautuu kertomuksen edetessä täyteen merkityksiä. Samalla tavalla kuin Obelen perhoset myös Osemanin marginaaleihin piirustelemat kukat vihjaavat, että ilmassa on taikaa.

Ihastuminen ja romantiikka ovat kirjallisuuden kestoaiheita, mutta molemmat kirjat käsittelevät
aihetta tuoreella twistillä. Kuvakirjassa asioita työstetään tunne- ja vuorovaikutustaitojen avulla: Ronin äiti osaa viisaasti auttaa Ronia ymmärtämään erilaisia tunteita, kuten ikävää ja ihastusta. Osemanin teoksessa taas korostetaan ahdisteluun ja ahdasmielisyyteen kohdistuvaa nollatoleranssia: jokainen on kunnioituksen arvoinen, eikä toista ihmistä saa koskaan kohdella huonosti, saati käyttää hyväksi. Tätä ei nuorille suunnatussa kirjallisuudessa voitane liiaksi korostaa.

Jaana Ristimäki