Tarkoitushakuinen utopia

Maailmantyttäret on Siiri Enorannan kymmenes romaani. Sitä voisi luonnehtia feministiseksi tyttökirjautopiaksi. Kirja kertoo viiden aikuistuvan tytön ystävyydestä ekokatastrofin jälkeisessä maailmassa ja heidän matkastaan Maailmankoti-utopian halki. Matkallaan tytöt yrittävät selvittää mystisten konehyönteisten, feizhongien, salaisuutta. Kustantamo suosittelee kirjaa yli 15-vuotiaille.
Utopia on haastava laji ja sitä kirjoitetaan nykyaikana vähän. Tyttökirjautopia on myös kiinnostava kokeilu lajihybridinä, jota ei ole juurikaan aiemmin tehty. Kahden hyvin erilaisen lajin yhdistely ei kuitenkaan ole ongelmatonta. suurin haaste on vanha totuus siitä, että yhden utopia on toisen dystopia. Utopiasta myös puuttuu usein konflikti, jonka varaan tarinoita perinteisesti rakennetaan.
Enoranta yrittääkin rakentaa draamaa tyttökirjalajin kautta. Valitettavasti tyttöjen välinen yhteinen matka on pohjustettu epäuskottavaksi ja melko pian lukija alkaa pohtia sitä, mikä jatkuvasti keskenään riiteleviä tyttöjä ylipäätään pitää yhdessä. Enorannan luomat ristiriidat ovat siis joko epäuskottavia ja keinotekoisia tai antikliimakseja. Jälkimmäisestä pahimpana esimerkkinä voisi mainita feizhongeihin liittyvän paljastuksen.
Enoranta on tullut kirjailijana tunnetuksi vakavien yhteiskunnallisten teemojen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuvaajana. Maailmantyttäret ei tee tässä poikkeusta. Sen päähenkilöistä yksi on transsukupuolinen nainen ja tytöt ihastuvat myös toisiinsa. Ekokatastrofi on tietysti ihmisten aiheuttama. Enorannan teos on temaattisesti kieltämättä ajan hermoilla. Kantaaottavuus saa kuitenkin siinä määrin tarkoitushakuisia ja saarnaavia piirteitä, että lukijana toivoisi hienovaraisempia nyansseja aiheiden käsittelyyn. Esimerkiksi transsukupuolisen hahmon ei ole pakko olla täydellinen kaikessa, vaikka haluaisikin luoda nuorille positiivisen ja voimaannuttavan esikuvan.

Rimma Erkko