Joulupukin synkkä haastaja

Kirjojen mainonnassa näkee toki monenlaista liioittelua, mutta kohtuus kaikessa: ”Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen uutuussarjassa Tolkien ja Nesbø kohtaavat.” Väitteelle ei löydy perusteita Helähdystä lukiessa.

Ensinnäkin kerronnan varsin proosallinen kieli on kaukana Tolkienin rikkaasta ilmaisusta ja toiseksi Helähdyksen arkipäiväisyys ei kallistu kovin eeppiseen suuntaan. Mutta saattaahan olla, että tarkoitetaan viileänsävyisen kielellisen ilmaisun tulevan jännityskirjailijalta ja fantastisuuden yleensä Tolkienilta.

Pete Valo vaihtaa varjonsa lupaukseen kuolemansairaan ystävänsä paranemisesta. Sara paranee, mutta Pete huomaa päästäneensä pahan voimat elämäänsä. Hänen tunne-elämänsä kuolee, mutta salaperäisen kulkusen kantaminen pystyy palauttamaan ne.

Tunteiden paluuta havainnollistetaan luettelemalla Peten erilaisia reaktioita TV-ohjelmiin: ”Remonttiohjelmassa perhe kohtaa kotiinsa tehdyn remontin tulokset ja puhkeaa kyyneliin: Petekin huomaa liikuttuvansa. Huutokauppaohjelmassa maalaismies vääntää typerää vitsiä kahvikupista. Peteä naurattaa”. Kerronta aliarvioi lukijaansa tämän rautalankamallin lisäksi monin tavoin.

Kliseisiä kuvauksia ovat Peten isän mielipiteet pakolaisista, Laura Huhtasaarta muistuttavan poliitikon karrikoidut puheet ja puolikuurot saippuasarjoja tuijottavat vanhukset. Fantastisuuteen lajina kuuluu maailman näkeminen uudenlaisena, ja tällainen yksinkertaistaminen on siitä kaukana.

Teoksen fantastisessa maailmassa, Auroriassa, seurataan varjonparsija Uuditia, joka saa tontuilta tehtäväkseen parsia varjon takaisin joulupukkiin. Tontut ovat väheksyneet Uuditin maahisgeenejä, joten hänet on helppo houkutella Varjokuninkaan puolelle, koska tämä ei suosi perinteisen pukin tavoin pelkästään tonttuja.

Peten tuskasta tulee tosin tarinan edetessä aidompaa hänen selvittäessään maagisen vaihtokaupan vaikutuksia. Juoni onnistuu myös yllättämään, eikä sarjan ensimmäinen osa paljasta vielä paljonkaan Aurorian valtakunnassa käytävästä taistelusta. Avausosan lopetus viittaa keskieurooppalaisen myyttisen hahmon suuntaan ja viimeistelee teoksen uhkaavan tunnelman. Tunnelmaa keventää pitkin matkaa parvelamainen huumori, jonka suosio on varmasti taattu.

Pasi Pitkäsen runsas piirroskuvitus kohoaa kirjan sivuilta omaksi goottilaista vaikutelmaa luovaksi tarinakseen. Tämän kirjan kanssa voi odotella vähän raskaampaa joulua uudempien hevijoululaulujen tapaan.

Maria Ihonen