Vain tyhjästä voi syntyä räppiä

Suomenkielinen räppi räjäytti 20 vuotta sitten pankin. Varttuneet muusikot tekevät nyt omille ja kaikille lapsille ilmiötä tutuksi lastenkirjassa Bex ja luovuuden lähde. Tekijäkaarti tietää mistä puhuu: he ovat Suomi-räpin mastodontteja. Elastinen, Timo Pieni Huijaus ja Dj Control rakensivat parikymmentä vuotta sitten perustuksia, jolle kasvaneesta räpistä on tullut suosituinta musiikkia Suomessa.

Lili ja Veksi unelmoivat kesälomasta, joka muuttaisi heidän tylsän elämänsä. Lasten mielikuvitus synnyttää Bexin ja Räppirotan, joka laittaa biitit tulemaan ja silloin stoorissa pitää räpätä. Kun Bex räppää arkisista asioista ympärillään, tylsyyteen ilmaantuu riemua.

Räpin ihme on rytmissä. Kieli tuottaa itsessään rytmiä, ja oikeastaan koko maailma koostuu erilaisista rytmeistä. Ihmisen hengitys luo rytmin, sydän lyö rytmissä, kävelyssä on rytmi, vuodenkierto on rytmi. Kun sanoja kirjoittaa riimeihin, sanojen tavut tuottavat lukiessa rytmin, joka alkaa soljua itsestään: ”Anna kun mä kerron, nimeni on Bex / jengi saattaa sanoo mielikuvitukseks / johtuu siitä että mua ei näe moni muista / tottumattomille saattaa olla omituista”.

Bex ja luovuuden lähde esittelee Bronxissa 1970-luvulla syntyneen hip hopin ja tuo sen suoraan keskellemme, kerrostalojen pihoille virikkeettömiin kesälomapäiviin. Hyvä runous näkee maailman tuoreena ja katsoo kaikkea kuin ensimmäistä kertaa. Se osaa tehdä havaintoja, jotka tekevät ilmeisestä ihmeellistä. Hyvä runous syntyy tyhjästä, siitä kaikesta mikä meitä itsestään selvästi ympäröi. Räppi pukee sanoiksi kokemuksemme maailmasta ja antaa sille rytmin. Yleinen ja itsestään selvä muuttuu ainutlaatuiseksi.

Lilin ja Veksin tarina on kirjoitettu alusta loppuun löyhiin riimeihin. Kirjaa on melkein pakko lukea ääneen, koska kielen rytmi saa hymyilemään. Räppirotan hahmo heittää bensaa liekkeihin, ja Bexin varsinaiset lyriikat ovat ilotulitusta, jossa tuplariimit ja säkeenylitykset kuljettavat kertomusta kuin laukkaavan hevosen selässä. Timo Snellmanin kuvitus sopii kirjan vauhdikkaaseen tyyliin hyvin.

Tekijöillä on ollut kieli sopivasti poskella, mistä syntyy rento fiilis, mutta nipotuksellekin jää hieman sijaa: Verbin sijoittaminen virkkeen loppuun voi kuulostaa fiiniltä, mutta tuottaa usein kömpelöä kieltä. Myös viimeisen tavun poistaminen sanasta, jotta se mahtuisi säkeeseen, takkuaa paikoin. Ongelmat ovat silti kosmeettisia. Kirja onnistuu kiteyttämään jo viisivuotiaalle, miksi räppiä tehdään, missä se on syntynyt ja miten sen keskelle pääsee.

Kirjasta on tehty myös äänikirja musiikkitaustoineen, mutta perinteinen kirja vie siitä voiton: ääneen lukemalla tekstin suuhun sopivuudesta tulee konkreettista.

Aleksis Salusjärvi