Sykkivässä runostadissa

Kaupunki Kukaties vihjaa nimellään yllätyksiin – runostadista kuka tahansa voi löytää ties mitä. Ja  vastaan tuleekin jos jotakin, moottoroiduista muti- namahoista parkourpiskeihin ja Grand Hotel Tähtitaivaan asukkeihin.

Pia Krutsinin teksteissä näkyy pitkä kokemus sanataideopettajana. Runoissa on kirjallisia viitteitä ja tekstien pohjana tuttuja sanataidekurssien  harjoituksia kuten äänne- ja sanaleikkejä tai perinteisiä runoformaatteja kuten haiku, ketju- tai  luettelorunoja. Esimerkiksi runo ”Olipa kerran  taistelupeli” on samanlainen paisutustarina kuin  Kirsi Kunnaksen versiona tunnettu Hanhiemon loru Jussin talosta. Tietoisesta ”opettavaisuudesta”  ei silti ole haittaa, päinvastoin. Hauskat mallit voivat innoittaa lukijoita keksimään omaa runomatikkaa, järjestyssäännöissä sallittuja asioita tai  mielikuvituksen maailmanennätyksiä.

Kaupunki Kukaties sykkii ja svengaa, eikä vähiten Jani Ikosen kuvituksen ansiosta. Runsaat muodoilla, väreillä ja perspektiiveillä leikkivät kuvat  sitovat Krutsinin kirjavat tekstit mielikuvituskaupungin kartalle. Ikonen vastaa myös teoksen graafisesta suunnittelusta, mikä näkyy kokonaisuuden  eheytenä ja tyylikkyytenä.

Vauhtia ja hauskuutta kirjassa riittää, jopa hengästyttävästi, joten harvat suvantopaikat ilahduttavat ja pysäyttävät. Hetki viivytään Yksinäisyydenkatu 11:ssä, jossa ”kivi etsii kaveria / kaikua  ei kuule kukaan”, ja Tunnetunnelissa, jonka seiniin on ikuistettu nimiä ja sydämiä. Haiku-aukeamalla puutarhurin harava tanssittaa pikkurunoa sinitaivaan avaruuteen, ja kokonaan tekstittömässä kuvassa vaeltavat kaupunkilaiset sateenvarjoineen aurinkosaarta kuvaavan mainoksen ohi. Jos Krutsin ja Ikonen kaavailevat uusia runokirjoja, tällaisille mieltä avartaville tyynille kohdille voisi antaa enemmän tilaa. Lapsilukijoissa on niitäkin, jotka haluavat istua puun alla ja kuulla remellyksen takaa suihkulähteen solinan ja kujakatin naukaisun.

Tuula Korolainen