Viattomuuden loppu

Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia oli yksi viime vuosikymmenen suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Tarina tulevaisuuden dystopiasta sai pääosin hyvät arvostelut ja nähtiin myös valkokankaalla. Nälkäpeli – Balladi laululinnuista ja käärmeistä on alkuperäisen trilogian esiosa. Tyyliltään se poikkeaa trilogiasta, mutta päihittää edeltäjänsä laadun suhteen.

Romaani sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen alkuperäisen trilogian tapahtumia. Panem-valtion sisällissota on päättynyt kymmenen vuotta aikaisemmin. Sodan seuraukset ovat näkyvissä. Monilla on ta­lousvaikeuksia jopa pääkaupunki Capitolissa. Sodan voittajien ja häviäjien välillä on syvä vastakkainasettelu. Sodan hävinneitä kapinallisia rangaistaan monin tavoin: yksi kohtuuttomista keinoista on, että heidän pitää joka vuosi lähettää lapsiaan taistelemaan toisiaan vastaan raa’assa Nälkäpelissä, jonka lopussa vain pelin voittaja jää henkiin. 

Tarinan päähenkilö on alkuperäisen trilogian pahamaineinen ja julma presidentti Coriolanus Snow, joka on vasta 18-vuotias lukiolainen eikä ole vielä päässyt vallan kahvaan kiinni. Nuorukaisen perhe kamppailee toimeentulonsa puolesta ja yrittää salata muilta ahdinkonsa. Tarinan alkupuolella Coriolanus on vielä melko viaton ja osittain jopa sympaattinen hahmo. Asetelma, jossa päähenkilöstä tulee vähitellen paha, on mielenkiintoinen. Coriolanuksen moraalinen kehitys kohti pahuutta on yksi teoksen pääteemoista ja erittäin hyvin kirjoitettu.

Coriolanuksesta tulee tarinan alussa yksi Nälkäpelin ohjaajista. Hänen ohjaamansa tribuutti on 16-vuotias Lucy Gray Baird, joka on tehnyt uraa laulajana. Coriolanus ja Lucy Gray ihastuvat toisiinsa, mutta rakkaus vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Pelin lähestyessä Coriolanus huomaa saaneensa myös vaarallisia vastustajia Capitolissa.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä ei ole niin täynnä jännitystä ja tapahtumia kuin aiemmat teokset. Itse Nälkäpeli on vain pieni osa tarinaa, enemmän keskitytään peliä edeltäviin ja sitä seuraaviin tapahtumiin. Lucy Grayn ja hänen yhtyeensä esittämät runolliset laulut ovat tärkeä osa tarinaa ja niiden sanoitukset esitetään kirjassa kokonaisuudessaan. Suomentaja Helene Bützow on onnistunut hyvin laulujen sanojen suomennuksessa.

Erilainen tyyli ei kuitenkaan tee kirjasta aiempia huonompaa. Jännityksen sijasta syvennytään hahmojen välisiin suhteisiin sekä tuodaan esille yhteiskunnallisia ja filosofisia teemoja. Esimerkiksi sodan ja kapinan oikeutusta, yhteiskunnallisen aseman merkitystä, oman edun tavoittelua ja syitä julmien tekojen taustalla pohditaan mielenkiintoisella tavalla. Collinsin henkilökuvaus on myös onnistunutta.

Tarinamaailman ymmärtämisen kannalta on suositeltavaa, että tuntee edeltävän trilogian. Kirjassa selvitetään monien aiemmissa teoksissa esiintyneiden asioiden ja henkilöiden taustaa ja viitataan aiempiin teoksiin. Kirjaa voi suositella varauksetta Nälkäpeli-faneille, mutta muiden on syytä lukea ensiksi ainakin trilogian ensimmäinen osa.

Emma Kaukiainen