Syviä, lempeitä mietteitä

Aki-Pekka Sinikosken ja Ilja Karsikkaan kuvakirja Kuun valossa herättää huomion persoonallisella kahden pää­värin yhdistelmällä. Si­nisen ja punaisen liitto saa akvarellit hehkumaan ja tiivistää hienosti teoksen tunnelman.

Kuvakirjassa on haikean sinistä kaipausta ja rauhallista lempeyttä, mutta myös punaista elämäniloa ja veikeyttä. Samat värit johdattavat myös merimiestunnelmiin ja aaltojen äärelle.

Yhdessä isänsä kanssa elävä äiditön pikkupoika on kirjan päähenkilö ja minäkertoja. Isän ja pojan suhde on lämmin, mutta sitä sävyttää yhteinen kaipaus: äiti on kuun kamaralla, kaukana poissa. Sieltä hän katselee alas ja hymyilee.

Isä on paljon töissä ja poika yksin kotona. Yksinäisyydessä mielikuvitus voi ottaa vallan. Erään kerran kylvyssä tapahtuukin kummia: viemäristä kuuluu ääni, joka houkuttelee putoamaan toiseen todellisuuteen.

Siellä on vastassa kolme kummallista hahmoa. Näiden haaksirikkoutuneiden alusten merimiesten seurassa poika saa uusia kokemuksia ja hellää huolenpitoa. Todellisuus sekä lettukestit kutsuvat onneksi lopulta puoleensa: ”Sinä iltana isä paistoi meille lettuja ja istuimme myöhään yöhön kertoen toisillemme ihania tarinoita.”

Sinikosken esikoiskirjassa pohditaan syvällisiä teemoja: menetystä, kuoleman jälkeistä elämää sekä olemassaolon perusteita. Syvät mietteet yhdistettynä lyyriseen kieleen tarjoavat lukukokemuksen, joka kutsuu lukijaa pysähtymään. Teos on aikuiselle virkistävä lukukokemus, mutta onko se lapselle vaikea?

Karsikkaan kuvitus tavoittaa tarinan herkkyyden ja antaa siihen oman lisänsä. Kuvissa näkyy mielenkiintoisia ja jännittäviä hahmoja, jotka houkuttelevat pohtimaan niiden tarkoitusta.

Kuvakirja kietoo lukijan lempeään syleilyynsä yhtä hellästi kuin haaksirikkoutuneet merimiehet pienen äidittömän pojan huolenpitoonsa. Sinikosken kaunis tarina muistuttaa toivosta ja siitä, että jokainen voi yrittää ohjata elämänsä kurssin oikeaan suuntaan. Merimies Albertin navigointiohjeista voi ottaa oppia: ”Albert opetti minut navigoimaan. Hän kehotti ottamaan kurssin kohti auringonpaistetta ja pitämään myötätuulen purjeissa”.

Anna Pölkki