Huijarihai ja muita otuksia

Merimonsterit on lelukirja, tarkemmin liuskakirja, jonka sivut on leikattu poikkisuunnassa kolmeen osaan. Lapsi voi kuvaliuskoja nostelemalla muodostaa aina uusia otuksia.

Idea ei ole uusi. Aikojen kuluessa lapset ovat liuskakirjoissa saaneet mm. luoda satuhahmoja, kulkuneuvoja ja dinosauruksia tai vaihdella asuja Barbielle ja Maisa-hiirelle. Lajin klassikko ja aikansa suursuosikki on 1989 ilmestynyt Józef Wilkonin eläinkirja Kuka minä olen?, johon Maisa Savolainen loi suomenkieliset runot.

Merimonsterit on visuaalisesti komea, mikä ei yllätä, sillä se liittyy tekijöiden näyttelyyn Suomen Merimuseossa 2019–2021. Kallasmaan hirviöt ovat ”leikattuja” hahmoja, joiden väritys sävyttyy lähinnä siniseen, vihreään ja punaruskeaan.

Huijarihai, Mahti-Maneetti ja muut otukset pötköttävät säyseästi valkoisilla sivuillaan, joten liikettä, huumoria ja merellistä miljöötä jää kaipaamaan. Myös kirjan historiaan viittaava alaotsikko jää hyödyntämättä.

Runosivuilla taustana on turkoosi meri pikkukaloineen. Tekstien pituus vaihtelee, ja tyyli on tuttua Ruohosta sanaryöppyineen ja runsaine alku- ja loppusointuineen. Aika moni otus hotkii muita meren asukkeja tai epäonnisia merimiehiä: ”Kuunari, kaljaasi, kutteri / jäi jäljelle yks ainut mutteri! / Kurkusta alas kuin konvehti / katos karjuva kaapparikapteeni!”

Otsikoissa on lisämausteena ”tieteellisiä” nimiä tyyliin ”Horribulli brutalix”.

Kirjan ongelma on epäselvä kohderyhmä. Pak­su­lehtisyys, liuskaleikki ja selkeä kuvitus tekevät siitä pienimpien kirjan, mutta tekstit ovat isompien heiniä. Kun lapsi alkaa kysellä snapseista, cuttysarkeista ja trilobiitti-krediitti-parasiitti -rimpsuista, voi aikuisella nousta hiki otsaan.

Merimonsterit ei siis huvita Ruohosen ja Kal­lasmaan aiempien teosten tapaan, mutta tekee silti hyvää: kustantaja lahjoittaa jokaisesta myydystä kirjasta euron #MEIDÄNMERI-kampanjaan.

Tuula Korolainen