Lena Frölander-Ulf: Nelson Tiikeritassu (Nelson Tigertass, Förlaget 2019). Kuvitus tekijän. Suom. Jaana Nikula. Teos & Förlaget 2019. 287 s.
Kuusivuotiaan Nelson Maarengin lomailu vaarin luona keskeytyy siihen, että tämän vanha rakkaus palaa kaupunkiin. Vaari lähettää pojan postimerkillä varustettuna takaisin kotiin, mutta unohtaa kertoa asiasta Nelsonin äidille. Nelson jää yksin tököttämään kotikaupunkinsa asemalle.
Tästä alkaa seikkailu, jossa Nelson tutustuu kotikaupunkinsa tuntemattomaan puoleen. Perlinpori on nimittäin järjestyksen ja säntillisyyden kaupunki. Järjestys katsotaan jopa niin tärkeäksi arvoksi, että sitä on valvottava totalitaarisella vallanpidolla. Nelson-nimi saattaa olla viittaus vapaustaistelija Nelson Mandelaan, vaikka pikku päähenkilön sankaruus onkin tahatonta.
Nelson kohtaa poikkeavia kummajaisia ja vapautta janoavia himmaajia. Tärkein kummajainen on Zamba, Taka-Burmaneesista tuotu tiikeri. Lastenkirjoissa vieras ja pelottava onkin monesti turva, jonka kautta lapsi löytää oman rohkeutensa. Nelsonin viattomuus kääntyy Zamban suojeluksessa muutosvoimaksi. Muu henkilögalleria kuvataan satiirisesti, varsinkin Järjestyksen Valvojien komentaja rouva Koppi.
Aikuiselle lukijalle satiirin kärki jää hieman yleisluontoiseksi, koska järjestyksenpito vaikuttaa enemmän päähänpinttymältä kuin varsinaiselta ideologialta. Lapsen kannalta vallanpitäjien ja himmaajien taistelu on sopiva jännityselementti. Nelson uskoo ensin siihen, mitä äiti on opettanut, mutta todellisuus onkin lopulta paljon monimuotoisempi.
Nelson Tiikeritassu on kunnon lukuromaani, jossa yhtenäinen kerrontatyyli ja kiehtovat mustavalkopiirrokset tukevat toisiaan. Kokenut kääntäjä Jaana Nikula on tavoittanut kaikki sävyt – aurinkoiset ja synkät, seesteiset ja villit. Kiireen tai muun onnettomuuden piikkiin lienee pantava se, että suomennokseen on jäänyt joitakin suomen kieleen hioutumattomia kohtia, lähinnä monimutkaisissa lauserakenteissa: ”Kuuluu korviahuumaava pamaus ja Zamba liukuu kiveyksellä kampanjatelttaan asti. Hän jää makaamaan telttaan kuin iso pehmeä turkiskasa ja kampanjalehtisiä pyörii pilvenä sen ympärillä.”
Minun on aina vaikea sivuuttaa lastenkirjan väkivaltaa. Kirjassa susien into syödä pieniä lapsia ei jää pelkkiin uhkauksiin, kun lapsi kuvataan jo suden suuhun.
Nelson itse haluaisi väkivallattoman vallankumouksen, mutta hulinaksihan kaikki menee. ”Enää ei näe eroa Järjestyksen Ystävien, valvojien, parhaiden valvojien, tavallisten kaupunkilaisten tai himmaajien välillä.”
Sitä se väkivalta teettää.
Maria Ihonen
Teostyyppi: lasten romaanit / lasten sadut ja kertomukset
Kustantaja: Teos & Förlaget
Onnimanni-numero: 2020/01