Aika runollista, aika värikästä

”Meitä on niin moneksi, / ja lähdetäänpä tästä: / Elämä on parhaimmillaan / aika värikästä”, riimittelee Jukka Itkonen Eväkkäät-runossa.

Kautta aikojen elämän moninaisuutta on kuvattu eläinrunoilla, ja suosio jatkuu. Lajin nestorin Jukka Itkosen ohella viime vuonna oli asialla muiden muassa muusikko-sanoittaja Mariska eli Anna Maria Rahikainen.

Itkosen Tukaani puussa -kokoelman voi tulkita kolmanneksi osaksi trilogiassa, jonka aiemmat teokset ovat Krokotiili hikoaa (2010) ja Hirvi irvistää (2016). Kotimetsistä Itkonen on taas palannut kuumille leveysasteille ja runonsa saavat niin kameli, kiivi kuin perhonenkin. Osa eläimistä on Krokotiili hikoaa -kirjasta tuttuja, osa uusia tuttavuuksia.

Tukaani-kirjassa on edeltäjiään vähemmän huumoria. Sävy on mietiskelevä, ja välillä, esim. tiikeri- ja jääkarhurunoissa, häivähtää huoli eläinten kohtalosta muuttuvissa oloissa. Matti Pikkujämsän kuvissa vakavoituminen ei juuri näy, päinvastoin: kun aiemmissa kirjoissa pelkistetyt eläimet olivat yksivärisellä pohjalla, nyt niiden taustana on rikas miljöö, esim. viidakko tai savanni. Kokosivun kuvat lähenevät muotokuvataidetta.

Kuten ennenkin Itkosen säkeet virtaavat kuin hengitys, väliin napakoin loppusoinnuin, väliin vapaammin. Kun homman osaa, oikutkin ovat tietoisia, kuten joidenkin runojen lopussa riimityksestä luopuva kysymys tai toteamus: ”Bambun vartta makoisaa jältän. / Kaikkea kiirettä vältän. // Kyllä maailma / pyörii muutenkin.”

Kokemuksen myötä Itkoselle on lyyrikkona kehittynyt tunnistettava ääni. Esikoisrunoilija Mariskalla oma äänilaji on vielä hakusessa. Määt ja Muut -kokoelmassa on sekä hakkaavan rytmisiä perusriimityksiä että puhekielisiä runoja, jotka ovat lähempänä laulutekstejä. Jokunen tuntuukin laululta kuten oravajuttu Hui säi säi -kertosäkeineen.

Musiikkitaustasta johtunee, että Mariska on päästänyt läpi rikkonaisia riimipareja: kerran – virran, tarvitaan – maa. Nämä häiritsevät, eritoten ääneen lukiessa, ja etenkin silloin, kun pariksi osuvat painoton ja painollinen tavu: tippui – ui.

Laulu antaa tällaiset usein anteeksi, painettu teksti ei. Muuten tarkkaan riimitellyssä runossa ne näyttävät virheiltä, vaikka olisivatkin harkittuja.

Mariskan aiheet ovat enimmäkseen perinteisiä, äidinrakkaudesta ja ystävyydestä tuttujen eläinten kommelluksiin. Ammuu- ja Pentti Kyy -runoille löytyy suoranaisia edeltäjiä. Parhaimmillaan Mariska on, kun hän päästää kapinahengen valloilleen: lakkoileva pikkutyttö, säänennustamisesta kieltäytyvä etana, prinsessojen pusuja inhoava sammakko ja nynnyjä lajitovereitaan manaileva lammas ovat mainioita hahmoja. ”Kuorossa muut määkikööt, / minä pidän soolojööt”, lammas julistaa runossa Mää.

Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin värikäs ja yltiöenerginen kuvitus on hiukan vanhahtava ja jättää joskus tekstit varjoonsa. Välillä on kuitenkin käytetty hauskasti lintuperspektiiviä, ja etanan kirjasto hymyilyttää: sieltä löytyvät Ajan hidas historia, Pyramidirakentamisen alkeet, Nyt on näin, Ennen oli toisin.

Tuula Korolainen