Onnimanni-lehti

Onnimanni on maamme johtava, painettu lastenkirjallisuuslehti. Lehti luo laajan katsauksen lastenkirjallisuuden historiaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Jokaisesta lehdestä löydät haastatteluja, teemakatsauksia ja tutkimusartikkeleita, joissa ovat esillä yhtälailla uutuuskirjat ja klassikot kuin niiden kirjoittajat ja kuvittajat. Raportit ja uutissivut pitävät ajan tasalla esimerkiksi alan palkinnoista, ilmiöistä, kampanjoista ja tapahtumista.

Tilaa Onnimanni!

Lasillinen runoa, kiitos!

Kaksi pientä porsasta,
Fiktio ja Fakta,
karkasivat karsinasta,
ottivat siis hatkat.
Tyypillistä veljeksille
onhan karkumatkat.
Aki Ollikainen (2016)

Aivotutkijat sekä Suomessa että muualla ovat viime vuosina innostuneet
tutkimaan, mitä taide tekee ihmisen aivoille. Musiikista on jo pitkään tiedetty,
että sillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi havaitsemiseen,
muistamiseen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen, tunnereaktioihin,
mielikuvitukseen, identiteetin ja henkisyyden kokemuksiin sekä kulttuuriseen
yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Nyttemmin on selvitetty, että runouden lukeminen näkyy aivoissa samoissa kohdin kuin musiikin kuuntelu, ja vaikutuksetkin ovat paljolti samoja. On siis fakta, että runot, fiktiiviset tekstit, tekevät ihmiselle hyvää.
Kognitiivisen aivotutkimuksen perusteella tiedetään myös, että runot ja lorut edistävät merkittävästi lapsen kielen kehitystä vauvaiästä asti. Tämä johtuu siitä, että loruissa ja runoissa on paljon sekä ennakoitavia että yllättäviä elementtejä – rytmin ja riimin perusteella lapsi ennakoi tuttua sanaa, mutta saattaakin törmätä
uuteen käsitteeseen ja jopa kokonaan uuteen tarinan käänteeseen, ja siitä seuraa oppimiseen johtava ”aivomyrsky”.
Uusin tutkimus puoltaa siis vahvasti runojen lukemista lapsille. – Ja monelle aikuiselle kovat tutkimusfaktat tuntuvat olevan tarpeen, jotta
runokirja tulee avattua. Lapset toisaalta eivät moista järkeilyä tarvitse.
Kuten runoilija Riina Katajavuori artikkelissaan (s. 8) todistaa, lapsilla on avoin ja mutkaton suhde runoon: ”Sen rytmi otetaan haltuun, kuunnellaan sisältö ja nautitaan niin kuin lasillinen karpalomehua. Ei jäädä säikähtyneenä
kurtistelemaan otsaa.” Samanlaisista reaktioista kertoo myös eräs perheenäiti blogissaan. Hän tarjosi lapsille iltalukemiseksi runoja, vastustelusta välittämättä, ja kun alkuun päästiin, vaatimus kuului: ”Vielä yksi! Vielä yksi!” Ja tunnekylläinen runoretki jatkui, kunnes uni voitti kuulijat. Lapset kokevat runoista vaistonvaraisesti sen, minkä aivotutkijat ovat selvittäneet suunnitelmallisesti
testaamalla. Runojen lukeminen lisää aktiivisuutta oikeassa aivopuoliskossa, joka liittyy kokemuksiin ja omaelämäkerralliseen muistiin; runojen herättämiin mielikuviin voi siis heijastella omia muistikuviaan ja tunteitaan. Riina Katajavuorikin on kokenut, että runon avulla lapset on helppo saada avautumaan myös kipeistä asioista. On siis fakta, että runot ovat hyödyllisiä.
Mutta silti parasta niissä on vapaus ja hyödyttömyys.
Kaikista kirjallisuudenlajeista runous on lähinnä musiikkia ja leikkiä. Se antaa tilaisuuden hämmästellä, kysellä, hiljentyä ja sekoilla, se kirvoittaa kyyneleet ja naurun aallot tai hillittömän halun rummuttaa ja hyppiä. Runo menee sieluun ja sydämeen, niin epätieteelliseltä kuin se kuulostaakin.

Tuula Korolainen