Onnimanni-lehti

Onnimanni on maamme johtava, painettu lastenkirjallisuuslehti. Lehti luo laajan katsauksen lastenkirjallisuuden historiaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Jokaisesta lehdestä löydät haastatteluja, teemakatsauksia ja tutkimusartikkeleita, joissa ovat esillä yhtälailla uutuuskirjat ja klassikot kuin niiden kirjoittajat ja kuvittajat. Raportit ja uutissivut pitävät ajan tasalla esimerkiksi alan palkinnoista, ilmiöistä, kampanjoista ja tapahtumista.

Tilaa Onnimanni!

Pääkirjoitus: Onnimanni 1-2/2018

Juhlasta juhlaan

Keväällä 1988 ilmestyi Onnimannin kaksoisnumero, vuoden ainoa lehti. Ja tässä on taas kaksoisnumero, mutta syksyllä tulee lisää. Vuonna 1988 juhlittiin 10-vuotiasta Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttia – nyt hurrataan kypsälle keski-ikäiselle, 40-vuotiaalle Lastenkirjainstituutille.

Olen tuntenut näiden kahden juhlanumeron väliset 30 vuotta kirjaimellisesti nahoissani, sillä 1988-lehti oli ensimmäinen, josta olin toimitusvastuussa. Olin jo lähes unohtanut sen, mutta tämä uusi lehti houkutteli tarttumaan myös vanhaan, ja niin aukeni aikaikkuna kolmeen suuntaan: Onnimannin, instituutin ja lastenkirja-alan muutoksiin.

Ulkoisesti vanha ja uusi juhlalehti ovat kuin torpantyttö ja prinsessa. Vanha on pieni ja mustavalkoinen, vihreää väriä vain kannessa – tämä on iso ja tyylikäs ammattilaisten tekemä nelivärilehti. Vanhan ulkoasu on hellyttävän kömpelö:
kannessa on Maria Laukan viivapiirros ja toimittajan tekemässä taitossa aukkoja. Kunnon kirjallisuuslehti on silti oraalla: mukana on trendijuttuja, tutkimusta, nykykirjoja ja klassikkoja – samoja aineksia kuin tässäkin lehdessä, kirja-arvosteluja lukuun ottamatta.

Instituutin 10 vuotta kuvataan 1988-lehdessä Tiedotteen ja Onnimannin katkelmilla, joissa instituutti kasvaa talkootorista kulttuurilaitokseksi: Tilaa on ensin huone ja varasto ja työntekijöitä osa-aikainen toiminnanjohtaja, pian
molempia jo enemmän. Pidetään ensimmäiset näyttelyt ja tutkijakokoukset, tuotetaan ensimmäiset julkaisut. Kaikkea tätä tehdään nytkin, mutta laajemmin, enemmän ulospäin ja usein muiden kanssa, kuten historiantutkijan artikkeli LKI:n viime vuosista kertoo (s. 32–39).

Talouselämässä on kummankin numeron aikana nousukausi. Nyt näyttönä siitä voi pitää LKI:n saamaa apurahaa nettiportaalihankkeseen (s. 58), mutta valtion ja kaupungin avustuksissa nousu ei näy. Vuonna 1988 oli toisin: lehdessä kerrotaan, että vuosina1980–1986 instituutin valtionapu yli nelinkertaistui, 50 000 markasta 225 600 markkaan! Vuoden 1988 lehdessä lastenkirjatarjonta todetaan runsaaksi: vuodessa ilmestyi 200–300 nimekettä. Nyt tulee tuhatkunta kirjaa noin sadalta kustantajalta.

Vuonna 1988 valitetaan käännöskirjojen puutetta, mutta todistetaan fantasian nousua, joka jatkuu yhä. Jotain oli kuitenkin täysin toisin: 30 vuotta sitten lasten todettiin lukevan ja kirjoittavan hyvin – tämän uuden lehden läpi kulkee huolipuhe lasten lukemisesta ja lastenkirjatiedon puutteesta.

On ollut etuoikeus seurata näitä muutoksia lehtiperspektiivistä 30 vuotta, juhlasta juhlaan. Siksi minun on hyvä lopettaa päätoimittajan pestini tähän numeroon. Päivi Heikkilä-Halttunen vastaa uutena päätoimittajana jo syksyn lehdistä. Goodbye siis editointi ja kokonaisvastuu! Welcome kirjoittajan iloinen elämä! Kiitos yhteistyöstä Päivi, LKI:n väki, Onnimannin avustajat ja lukijat!

Visio ei muutu. Vuoden 1988 lehdessä se on Kari Aronpuron lapsirunossa Ihana näky. Näin se loppuu:

”Hänen pitkät vaaleat hiuksensa laskeutuvat
/ hänen olkapäilleen / Hehkulampun
valo taittuu / hänen mustasta kähärästään / Hän
kannattaa kirjaa sylissään / Hänen katseensa liukuu
riviä, riviltä / riville ”

Tuula Korolainen