Haarukkapaloja lukuharjoituksiin

Juuri lukemaan oppineille tai lukutaidon sujuvuutta treenaaville suunnattuja, helposti hotkaistavia kirjoja ei ole koskaan liikaa, ainakaan jos puhutaan laadukkaista kotimaisten tekijöiden tarinoista. WSOY vastaa haasteeseen aloittamalla Lukupalat-sarjan, jossa julkaistaan useampia kirjoja vuodessa. Ensimmäiset kolme saatiin luettaviksi viime vuoden kesällä.

Sarja tarjoaa lukemista moneen makuun. Takakanteen painettu selvästi erottuva merkintä lupaa kansien välistä löytyvän seikkailun sopivan ”menevään makuun” tai olevan ”mukavan makeaa”, ”huvittavan hyvää” tai ”jäätävän jännää”.

Ensimmäisessä satsissa ”mukavan makeaa” luettavaa edustaa Henna Helmen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittama Bella saa pentuja. Lempeään tarinaan mahtuu paljon tunteita, jännityksestä pettymykseen ja ilosta innostukseen. Ystävyyden kimurantteja kiemuroitakin sivutaan.

Niemensivun pehmeä viiva ja viehättävän pastelliset sävyt istuvat tarinaan täydellisesti. Miljöökuvat lapsiperheen kaaoskeittiöstä ja öisen lastenhuoneen suloisesta sekamelskasta ovat riemastuttavan tosia.

Paula Norosen ja Kati Närhen Yökoulu ja kadonnut opettaja tarjoaa samassa paketissa kauhua ja dekkarityylistä jännitystä. Vampyyrilasten koulunkäynti saa uuden ulottuvuuden, kun tutun opettajan tilalle tulee varsin epäilyttävä sijainen. Arkiset asiat ja esineet muunnetaan hauskasti vampyyrimaailmaan sopiviksi. Esimerkiksi välipala-automaatissa on tarjolla ”saastaisia suklaapatukoita”, ”outoja omenoita” ja ”limalimua”.

Närhen tummanpuhuva kuvitus osuu maaliinsa. Musta ja punainen luovat aitoa vampyyritunnelmaa ja muutamat kokonaan tummataustaiset sivut korostavat öistä ajankohtaa.

Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita -tarina on määritelty osastoon ”huvittavan hyvää”. Vauhdikkaasta tarinasta ei toki puutu huumoriakaan, mutta juonen käänteissä on silti ehkä enemmän seikkailun ja jännityksen värinää, kuin varsinaista vitsailua. Kadoksissa olleet kissa ja pikkusisko saadaan onneksi jäljitettyä ja hirmuinen lohikäärmeen kitakin saa selityksensä. Värikäs kuvitus ilahduttaa.

Jokaisessa tarinassa oli järkevästi huomioitu helppolukuisen kirjan vaatimukset. Tekstiä on sopivan vähän, fontti on selkeä ja tarpeeksi iso ja ymmärtämistä auttavaa kuvitusta riittävän paljon. Tekstiä on hauskasti ripoteltu napsittavaksi myös kuvituksesta, joten iloa lukutaidosta saa myös tutkimalla kuvat tarpeeksi tarkkaan.

Tarinoista jouhevin on ehkä Baggen kirjoittama, mutta sujuvia ovat muutkin. Täysin ymmärrettävää tietysti on, että lyhyeen tekstiin ei kovin monitahoisia kehittelyjä mahdu. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, eikä porukkaa ole pakattu pieniin tarinoihin liikaa. Kuvittelisin, että tarinat kiinnostavat eskari-ikäisiä ja nuorempia lukijoita, mutta eivät ole liian lapsekkaita koululaisenkaan makuun.

Marjo Jääskä