Onnimanni 1/2025 on ilmestynyt

Onnimannin numero 1/2025.Vuoden ensimmäinen Onnimanni keskittyy lasten- ja nuortenkirjallisuuden kiinnostaviin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Vähäosaisuuden, vallankäytön, rahan ja poliittisen päätöksenteon teemat näkyvät nyt jopa leikki-ikäisten lasten kuvakirjoissa ja tietokuvakirjoissa.

Sanna Kivimäki tarkastelee esseessään lasten- ja nuortenkirjoissa esiintyviä rahaan ja talouteen liittyviä teemoja. Aiemmin lasten- ja nuortenkirjoissa kuvattiin pääosin vain keskiluokkaista, taloudellisesti turvattua lapsiperheen arkea, mutta nyt äänen saavat myös vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret.

Milena Komulainen tekee tarkan luennan Riina Katajavuoren ja Martin Baltscheitin kuvakirjasta Oravien sota (2021). Åsa Warnqvist ja Mia Österlund analysoivat artikkelissaan ruotsalaisia ja suomalaisia kuvakirjoja, joissa kehojen kuvaus pyrkii eri tavoin muuttamaan tai haastamaan vallitsevaa laihuuden ihannointia

Pulssi-palstalla J. S. Meresmaa on haastatellut kolmea suomalaista nuortenkirjailijaa, joiden teoksissa näkyvät erityisesti mielenterveyteen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja ulkonäköpaineisiin liittyvät teemat.

Tutustu lehden sisältöön.
Tilaa Onnimanni.

Onnimannin arviot ilmestyvät takautuvasti verkossa. Verkko-Puntarista voi nyt siis lukea lehden numerossa 4/24 ilmestyneet arviot sekä aikaisemmissa lehdissä ilmestyneitä arvioita. Tästä Verkko-Puntariin.

Onnimanni on maamme johtava, painettu lastenkirjallisuuslehti. Lehti luo laajan katsauksen lastenkirjallisuuden historiaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Jokaisesta lehdestä löydät haastatteluja, teemakatsauksia ja tutkimusartikkeleita, joissa ovat esillä yhtä lailla uutuuskirjat ja klassikot kuin niiden kirjoittajat ja kuvittajat. Raportit ja uutissivut pitävät ajan tasalla esimerkiksi alan palkinnoista, ilmiöistä, kampanjoista ja tapahtumista.