Kirjakori 2025: Painettujen lasten- ja nuortenkirjojen määrä kasvoi jälleen

Luokkaan ja taloudelliseen toimeentuloon liittyvät kysymykset ovat esillä etenkin nuortenkirjoissa

Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttely esittelee vuoden 2025 lasten- ja nuortenkirjasadon. Näyttelyssä on esillä yhteensä 1403 lasten- ja nuortenkirjaa. Määrä on kasvanut lähes sadalla teoksella vuodesta 2024, jolloin mukana oli 1306 kirjaa. Lajeista niin kuvakirjoja, lastenkirjoja kuin nuortenkirjoja julkaistiin vuonna 2025 edellisvuotta enemmän. Kotimaisten lasten- ja nuortenromaanien määrä on ennätyksellisen suuri.

Jo yhdeksättä vuotta peräkkäin Kirjakorissa on enemmän kotimaisia teoksia kuin käännöskirjoja. Kotimaisten osuus koko kirjamäärästä on 54 prosenttia. Lasten- ja nuortenkirjoja käännetään eniten englannin kielestä, sillä peräti 75 prosenttia käännöskirjoista on käännetty englannista. Seuraavaksi yleisimmät käännöskielet ovat ruotsi (57 kirjaa) ja saksa (44 kirjaa).

Erityisesti nuortenkirjoissa korostuvat erot yhteiskuntaluokkien välillä sekä nuorten työnteon kuvaukset. Kun vuonna 2024 monissa kirjoissa kerrottiin yhdeksäsluokkalaisista, nyt esillä ovat tarinat toisen asteen opiskelijoista, lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista nuorista. Lastenkirjoissa ja etenkin kuvakirjoissa käsitellään usein lapsen tunteita, monissa vuoden 2025 kirjoissa lapsen pelkoja ja surua. Sekä lasten- että nuortenkirjoissa on paljon tarinoita, joissa isovanhempien merkitys lasten elämässä nousee keskeiseksi. Isovanhempien kanssa vietetään aikaa ja he ovat lasten tukena elämän muuttuessa.

Tutustu Kirjakori-aineistoihin.

Kirjakori-näyttely on avoinna Lastenkirjainstituutissa 7.4.–27.5. kirjaston aukioloaikoina ma klo 10–17 ja ti-ke klo 10–15 sekä sopimuksen mukaan. Tervetuloa!

Kirjakori-esittelytilaisuudet:

9.4. klo 14 Kirjakori-webinaari: Kirjakori-tilastot ja teemat

25.4. klo 13 Kirjakorin kaikille avoin esittelytilaisuus

5.5. klo 13 Kirjakori kustantajille