Haavi 04/2023

PiiPoo innostaa lapsia leikkimään kielellä ja runoilla 

Pirkanmaalla Lempäälässä sijaitseva Kulttuurikeskus PiiPoo koordinoi ensi vuonna suurta lasten runovallankumousta, joka juhlistaa kirjailija-akateemikko Kirsi Kunnaksen (1924–2021) syntymän satavuotisjuhlaa. Valtakunnallisen juhlavuoden keskiössä ovat suomalainen lastenrunous, leikki, lukuilo ja lasten kulttuurinen toimijuus.  

Ensi syksynä ekaluokkalaiset saavat lastenrunoantologian Haitulan taikahattu (toim. Pia Krutsin, kuv. Jani Ikonen, WSOY 2024), josta löytyy Kunnaksen runojen lisäksi kahdeksan nykykirjailijan kokoelmaa varten kirjoittama uusi runo. Kirjaan on koottu myös runoihin liittyviä sanataidetehtäviä. Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon tulee Kunnaksen runoihin pohjautuva lastenteatteriesitys ja YLE:n lastenohjelma Pikku Kakkoseen Kunnaksen runoihin perustuva lastenrunosarja.   

Osana juhlavuotta Suomen lastenkulttuurikeskusten ja kirjastojen kanssa valmistellaan lapsiperheille suunnattuja Runo-olohuoneita. Toiminnallisissa näyttelyissä lapset perheineen leikkivät runoudella monitaiteisesti. Runoja luetaan yhdessä, sylikkäin, lähekkäin. Runoille omistettu tila innostaa lapsia kuuntelemaan ja tekemään itse runoja sekä esittämään niitä toisille.  

Lisätietoa juhlavuoden verkkosivulta www.kirsikunnas100.fi.  

Kotimaan palkintouutisia 

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n Kuvastaja-palkinnon viime vuoden parhaasta fantasiakirjasta on saanut Elina Pitkäkankaan Sang (WSOY 2022). Raati kiitti kirjailijan tapaa haastaa käsitystä fantasiamaailmasta esimerkiksi modernia teknologiaa muistuttavien elementtien kautta.   

Kuvittaja Anne Vasko on saanut Adventure-palkinnon. Hänen ”kuvakielensä on tunnistettavaa ja silti jokaisessa teoksessa omanlaistaan, uniikkia”. Laivakello-palkinto myönnettiin kirjailija Reetta Niemelälle, jonka esikoisteos ilmestyi 25 vuotta sitten. Niemelän tuotannon keskiössä on usein luonto, eläimet ja näiden suojeleminen. Tunnustuspalkintoja jakaa Väinö Riikkilä -seura. 

Siiri Enorannan nuortenromaani Maailmantyttäret (WSOY 2022) nousi yläkoululaisten raadin suosikiksi Nuori Aleksis -palkinnon viiden ehdokkaan joukosta. Raatilaiset kiittivät teoksen tapaa sekoittaa taitavasti keskenään utopiaa ja dystopiaa. Palkintoa jakaa Äidinkielen opettajain liitto ja sitä rahoittaa Lukuliike  

Hannu Laakso on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tarinallisesta tietokirjasarjastaan Me otukset (Into v:sta 2020). ”Laakson seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat auttavat vahvistamaan lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta”, sanottiin perusteluissa.  

Lukukeskus on saanut Aapiskukko-palkinnon Lukulahja lapselle -ohjelmastaan, joka innostaa pienten lasten vanhempia lukemaan lapsille. Palkintoa myöntää Finnish Reading Association (FinRA) tunnustuksena lukutaitoa edistävästä työstä  

Anna Pölkin reseptejä ja lukuvinkkejä yhdistelevä Kakkuja salaisesta puutarhasta (Avain 2023) huomioitiin kunniamaininnalla Turun Kirja- ja Ruokamessujen Kirja à la Carte -palkinnon jaon yhteydessä. Varsinaisen palkinnon sai Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-trilogia.  

Grafian jakaman Rudolf Koivu -palkinnon on saanut Kati Närhi sanattomasta kuvakirjastaan Kadoksissa (Capuchina 2022). ”Närhi luottaa lukijan kuvanlukutaitoon eikä tee asioista liian helppoja. Tarinasta tulee erityisen monitulkintainen juuri siksi, että sen ´teksti´ on kuvan muodossa. Kuvalla voi kertoa kaiken!” Ehdolla olivat kolmen viimeisen vuoden aikana ilmestyneistä teoksistaan Närhen lisäksi Linda Bondestam, Liisa Kallio, Ilja Karsikas, Tuomas Kärkkäinen, Jenny Lucander, Sanna Mander, Lille Santanen, Salla Savolainen ja Miila Westin. Kunniamaininnan sai Ilja Karsikkaan kuvakirja Yksisarvinen (S&S 2022).  

IBBY Finland on nostanut vuoden 2024 kansainväliselle IBBY:n kunnialistalle kuvittajan ja kaksi kirjailijaa, joiden teokset ovat ilmestyneet vuosina 2021–2023: kuvittaja Jenny Lucander kuvituksesta kuvakirjaan Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023), kirjailija Mila Teräs kuvakirjasta Ensilumi (Karisto 2022) ja kirjailija Malin Klingenberg kuvakirjasta Främlingarna (Schildts & Söderströms 2021). Kääntäjistä listalle nostettiin Outi Menna ruotsinkielisen Giraffens hjärta är ovanligt stort -lastenromaanin ((Schildts & Söderströms 2022) suomentamisesta sekä Matias Huss Siiri Enorannan nuortenromaanin Kesämyrsky (WSOY 2020) ruotsinnoksesta.  

Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden joukossa on myös yksi nuortenromaani, Sari Kaarnirannan Ysin kevät (Aurinko 2023). Palkinto myönnetään savolaislähtöiselle tekijälle. Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon ehdokkaana oli Miila Westinin sarjakuvaromaani Loputon talvi (S&S 2023). Botnia-palkinnon sai Johanna Hulkon romaani Onnen päiviä (Atena 2023).  

Suomen Kirjasäätiön Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaiksi nimettiin kuusi teosta: Jukka Behmin Ihmepoika Leon (WSOY 2023), Ted Forsströmin & Åsa Lucanderin Snällä Stella, sluta skälla (Förlaget 2023, suom. Etana Editions), Magdalena Hain Sarvijumala (Otava 2023), Anna Elina Isoaron & Mira Malliuksen Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023), Sanna Iston Näkymättömät (WSOY 2023) sekä Meri & Aleksi Korpelan Peloton peltohiiri: Lumilabyrintti (WSOY 2023).  

Arvid Lydecken -palkinnolle on nimetty viisi ehdokasta: Ilja Karsikas: Myrsky & Valo (S&S 2023), Riina Katajavuori: Einarin elokuu (Enostone 2023, kuv. Jani Ikonen, Roope Lipasti: Rauniokaupungin lapset (WSOY 2023), Laura Lähteenmäki: Laske salaa kymmeneen (WSOY 2023) ja Taru Viinikainen: Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko (WSOY 2023, kuv. Silja-Maria Wihersaari). Topelius-palkinnon ehdokkaina ovat Jukka Behm: Ihmepoika Leon (WSOY 2023), Magdalena Hai: Sarvijumala (Otava 2023), Sanna Isto: Näkymättömät (Tammi 2023), Dess Terentjeva: Freestyle (WSOY 2023) ja Hanna van der Steen: Hylätyt (Kvaliti 2022). Palkintoa jakaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry.

Kansainvälistä huomiota  

Sanna Pelliccionin kuvitus kuvakirjaan Lappukaulatyttö (S&S 2022, teksti yhdessä Eppu Nuotion kanssa) on palkittu Plaque-tunnustuksella Bratislavan kuvitusbiennaalissa,  joka on Euroopan suurin kuvitusnäyttely ja -kilpailu. Sitä koordinoi kansainvälinen lastenkirjallisuusjärjestö IBBY.Raati arvosti sotalapsesta kertovan kirjan kuvituksen erityistä herkkyyttä, vivahteikkuutta ja tunteen välittymistä.   

Maija Hurmeen kuvakirja Alla min sista (Schildts & Söderström 2022, suom. Etana Editions), Mimi Åkessonin ja Linda Bondestamin kuvakirja Här är alla andra (Förlaget 2022; suom. Etana Editions) sekä Harri Hertellin ja Laura Merzin aakkoslorukirja Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) on valittu mukaan Die Stiftung Intarnationale Jugendbibliothekin The White Ravens -katalogiin. Siihen on nostettu 200 eri ikäisille lapsille ja nuorille julkaistua kirjaa, jotka on julkaistu 39 eri kielellä 57 maassa. Nykyisessä maailmantilanteessa säätiö haluaa korostaa suvaitsevaisuuden ja eri kulttuurien välisen ymmärryksen merkitystä myös lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.  

Suomen ehdokkaat Astrid Lindgrenin muistopalkinnolle (ALMA) ovat Linda Bondestam, Siri Kolu, Jenny Lucander, Marika Maijala, Sanna Mander, Salla Simukka, Maria Turtschaninoff sekä Helsingin keskustakirjasto Oodi lukemaan innostamisen hyväksi tehdystä työstäSuomen ehdokkaat nimeää kahdeksan alan keskeistä asiantuntijaorganisaatiota.