Jakson litterointi
Maailman tärkeintä kirjallisuus -podcast
Vieraana kääntäjä Oona Juutinen ja tutkija Myry Voipio. Toimittajana Sonja Mikkonen.
Sonja: Moi! Kuuntelet Maailman tärkeintä kirjallisuus -podcastia. Mä olen Sonja Mikkonen Lastenkirjainstituutilta, ja tänään keskustellaan ilmiöistä nuortenkirjallisuudessa. Mulla on studiossa vieraana Oona Juutinen, kustannustoimittaja ja kääntäjä Tammelta.
Oona: Moi, kiva olla täällä.
Sonja: Sekä filosofian tohtori Myry Voipio, lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija.
Myry: Hei kaikille!
Sonja: Alkuun mä esitän teille ennakkokysymyksen, jonka olette saanut sähköpostitse. Eli miksi lasten- ja nuortenkirjallisuus on teistä tärkeää?
Myry: No mä olen ajatellut aina niin, että kaikilla lapsilla maailmassa pitäisi olla mahdollisuus lukea heidän omalla äidinkielellään tarinoita, koska siten maailma olisi parempi paikka. Ja samahan pätee edelleen, sitten kun kasvetaan nuoriksi ja aikuisiksi. Jos meillä on oikeus meidän omaan kieleemme, sillä kirjoitettuun kirjallisuuteen, niin elämä on paljon mukavampaa ja hauskempaa.
Oona: Kysymys on sikäli vaikea, että se on niin laaja ja tavallaan tuntuu niin ikään kuin itsestään selvältä, että tietysti se tärkeää. Ensinnäkin kaikki nämä, lapsen sanavarasto alkaa muodostua tosi varhain, sen tukemiseksi, ihan tämmöinen ymmärrys maailmasta, että sen kirjallisuuden ja tarinoiden kautta hahmotetaan erilaisia ilmiöitä ja ties mitä. Sitten totta kai nuortenkirjallisuudessa just kaikki tämmöinen samaistumismahdollisuudet ja ehkä lohtukin, ja myös semmoinen tapa tarkastella pelottavia ja ehkä hurjiakin asioita turvallisesti kirjallisuuden kautta. Oikeasti tämän koko jaksohan voisi pitää vain tästä, miksi se on tärkeää, koska niin kuin siitä voisi puhua aivan loputtomasti.
Sonja: Kyllä, erinomaisia vastauksia. Mikä sitten tekee nimenomaan nuortenkirjallisuudesta mielenkiintoista, miksi sitä luetaan?
Myry: No, aikuisethan lukee nuortenkirjallisuutta useistakin eri syistä. Eli on eri ammattilaiset, jotka lukevat siksi, että he haluavat perehtyä siihen kukin omasta näkökulmastaan, ja sitten muut lukijat lukee sitä nostalgisistakin syistä, palataan omiin suosikkeihin ja halutaan tutustua uusiin kirjoihin ja siihen, että mitä ne tuo. Nuortenkirjallisuus kykenee aika nopealla syklillä ottamaan käsittelyyn maailmassa tapahtuvia asioita.
Oona: Joo, toi on mun mielestä just se, että tavallaan nuorethan, nuoret on niin ajan hermolla, he on se ajan hermo. Eli käytännössä kaikki semmoinen pinnan alla kupliva ja uusi, niin nuortenkirjallisuuteenhan se ensimmäisenä tiensä löytää. Eli sen kautta voi jotenkin, oli sitten nuori tai vanha, niin sen kautta ne tämän hetken ilmiöt, ne ajatukset ja asiat mitkä nyt on pinnalla. Kyllä ne sieltä nuortenkirjallisuudesta ensin löytyy, ja sitten sinne ns. aikuisten kirjoihin ne tulee todennäköisesti aika monen vuoden viiveellä.
Sonja: Mitäs ilmiöitä sitten, niin kuin muutamia ilmiöitä, mitä olette tunnistanut vaikka viime aikojen nuortenkirjallisuudesta?
Myry: No ilmiöitähän on eri tasoisia, että löytyy vähän sellaisia pienempiä, ikään kuin mikroilmiöitä. Ne saattaa olla hyvinkin pienen joukon. Sitten tulee tällaisia ihan maailmanlaajuisia ilmiöitä, joihin liittyy monimediaalisuus ja kaikki mahdolliset TikTok-videot ja innostuneet kuvaukset siitä, miten rakastin tätä kirjaa, ja sitten adaptaatiot televisioon ja elokuviin ja suoratoistopalveluihin. Ainakin mä olen nyt huomannut, että yhtenä suurena ilmiönä on ollut se, että halutaan käsitellä paljon aiempaa monimuotoisemmin vielä seksuaalisuuden kuvauksia ja ylipäätään ihmisyyttä, että sieltä löytyy ihan kaikenlaista. Siinä missä joskus 2008 oli vaikka vampyyri-ilmiö käynnistymässä tai käynnistyi Twilightin myötä, ja sitten myöhemmin päästiin scifiin, niin nyt oikeastaan kaikissa lajityypeissä, olkoon se sitten scifi tai dekkari ja mikä tahansa, romanssi, niin pyritään sellaiseen monimuotoiseen käsittelyyn,
Oona: Joo, kyllä mä olisin sanonut, että nämä sellaiset queer-tarinat on nyt sellainen, mikä tosi voimakkaasti on näkynyt. Esimerkiksi Tammella tuli aikuisten puolella tällainen Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -kirja, jossa on sitten Englannin prinssin ja Yhdysvaltojen presidentin pojan romanssi, ja siinä just monella tavalla samalla tavalla kuin tässä Alice Osemanin Heartstopperissa, josta myöhemmin puhutaan, niin just tämä, niin se oman identiteetin kanssa semmoinen realistinen kipuilu, ja sitten ehkä nykyään nimenomaan se positiivisuus siinä alla.
Myry: Ehdottomasti.
Oona: Se, että joo, on vaikeuksia ja maailmassa on toisinaan hankala olla, jos et jotenkin sovi mainstreamiin, mutta se ilo ja onni ja rakkaus siinä kulkee. Tämä on mielestäni hyvin vahva trendi.
Myry: On, ja se on yksi isoimmista muutoksista, mikä näkyy nuortenkirjallisuuden puolella, ja aikuistenkin, että ei ole enää sitä sellaista kuoleman tai surun varjoa tällaisen queer-henkilön harteilla, vaan voidaan keskittyä myös niihin onnellisiin ja iloisiin romansseihin, ja se ehkä myös näissä vetoaa.
Oona: Kyllä.
Sonja: Se on ihan hyvä, että ollaan päästy siitä bury your gays -ilmiöstä, mikä on tunnistettu jo pidemmän aikaa, eli just se, että queer-hahmot esimerkiksi just vaikka sarjoissa ja kirjoissa yleensä kuolee sitten aika nopeasti.
Myry: Niin, murha tai mikä tahansa muu ikävä vaihtoehto.
Sonja: Mitäs muita, mainitsit tuon Twilight-ilmiön tuossa aiemmin, Myry, niin onko jotain vähän vanhempia ilmiöitä myös, mitä on ollut, pitänyt pintansa, tai tullut uudestaan esiin?
Myry: No kyllähän niitä on, esimerkiksi teokset, jotka aikanaan on olleet tosi arvostettuja, nauttineet suosiota, niin osa näistä on klassikkoja, siten edelleenkin niistä tulee uutta. Esimerkiksi L. M. Alcottin Pikku naisia, josta on tullut Greta Gervikin ohjaus, ja se on filmatisoitu lukuisia kertoja, ja nyt siitä on tulossa taas, mihinkäs teatteriin, just näin mainoksen, ettei olisi ollut Tampereelle, en ole tästä nyt aivan varma. Mutta tämän tyyppiset suurklassikot pysyy ilmiönä oikeastaan vuosikymmeneen tai vuosisataan katsomatta. Toisaalta vastaavasti jotkut aikalaissuosikit saattaa vaipua unholaan. Jo se, mikä nyt näyttää ilmiöltä, niin mehän nähdään oikeastaan vasta esimerkiksi 30 tai 50 vuoden kuluttua, että mikä on pitänyt vastaavalla tavalla pintansa, kuin vaikka Pikku naisia on tehnyt.
Sonja: Joo, toivotaan, että nuortenkirjoista tulee lisää klassikoita. Sillä aasinsillalla ehkä päästään näiden Heartstoppereiden pariin, joka on mun omasta mielestäni maailman ihaninta tällaista höttöä, tai sellaista pumpulin tuntuista, tuntuu tosi ihanalta lämpimältä halaukselta, ja tosiaan Heartstopper on Alice Osemanin teos. Se on aikaisemmin ilmestynyt nettisarjakuvana, jonka jälkeen siitä on sitten painettu osia. Siitä on nyt kaksi suomennettu, ja sitten siitä on tänä syksynä tulossa kaksi osaa lisää. Ja siitä on tosiaan tullut, niille jotka ovat innostuneita näistä, on tulossa sitten myös romaaneja, jotka liittyvät tähän samaan universumiin. Kysytään nyt ensin Heartstopperin kääntäjältä Oonalta, että miten sä olet päätynyt tämän projektin pariin?
Oona: Mä olen siis tosiaan Tammessa töissä käännetyn kaunokirjallisuuden osastolla, siellä teen näitä niin sanottuja aikuisten kirjoja, jotka tosi on oikeasti kirjoja hyvin monen ikäisille ihmisille. Mä luin Heartstopper-sarjakuvat jokunen vuosi sitten. Mä sain ne mun pikkusiskolta, joka oli tosi ihastunut niihin. Ne on olleet hänelle hirveän tärkeitä monella tavalla, ja hän sitten suositteli niitä mulle. Tottakai ihastuin niihin myös, koska nimenomaan niin kuin sanoit, ne on vaan maailman valloittavimpia tarinoita. Sitten kävin siellä meidän lasten- ja nuortenkirjallisuuden osastolla, menin sinne melskaamaan, että tiedättekö te tällaista, tämä on niin ihana. Tietenkin he tiesivät, koska tämä on heidän työtään, he ovat hyvin perillä näistä. Ja siellä sanoivat, että itse asiassa nyt kun mainitsit, just ollaan ostettu käännösoikeudet, että onko mitään ideoita, että kuka voisi kääntää. Mä olen kääntänyt romaaneja ja lastenromaaneja ja tietokirjoja aiemmin, niin tietenkin innostuin tästä tilaisuudesta, etenkin koska pidän noita tarinoita niin hirvittävän tärkeinä. Se on jotenkin aivan valtava etuoikeus saada olla mukana tässä projektissa tuomassa niitä suomalaisillekin lukijoille.
Sonja: Esimerkiksi Tampereella kirjastossa Heartstopper on ollut ensimmäinen pikalaina, nuortenkirja…
Oona: Ai jaa.
Sonja: Se on ollut sellaisena, jotenkin kertoo just siitä, että siitä on tullut vähän isompi ilmiö just nuorten keskuudessa.
Myry: Kyllä muidenkin. Silloin kun mä kävin ostamassa omat kappaleeni, sehän kävi siis niin, että mä ostin ensin yhden, ja sitten mä ahmin sen heti, saman tien, kahvikupin ääressä. Sitten mietin, että nyt täytyy saada nämä heti nämä kaikki muut, ja lähdin takaisin kirjakauppaan. Sitten myyjä sanoi mulle, että nämä onkin sellaisia, että ihan kaikenikäiset ostavat näitä. Nuoret ostavat näitä nyt englanniksi, kun siihen mennessä ei ollut tullut vielä sitä kakkosen käännöstä, eikä näitä muitakaan, koska nehän tulee nyt vasta myöhemmin, niin sitten moni on ostanut ne ihan saman tien kaikki englanniksi ja ahmineet ne. Että kuulemma tulee just 14-vuotiaasta vaikka 65-vuotiaaseen ihan sukupuoleen katsomatta, ja kaikki tykkää.
Oona: Mä olen kuullut monista, että nyt kun ne suomennokset tulee, että heillä on ne englanninkieliset jo, ja nyt he ostaa ne suomenkieliset siihen mukaan, että ne on pakko saada molemmilla kielillä. Tämä on kyllä aivan ihanaa.
Sonja: Mitä sitten Myry, oletko tunnistanut jotain Heartstopperin erityispiirteitä, tai mikä tekee siitä jotenkin niin sellaisen erityisen?
Myry: Heartstopper on tavattoman hyvin tehty kokonaisuus, ja siinä onnistutaan luontevasti käsittelemään sellaisia kysymyksiä, jotka joidenkin toisten tekijöiden käsissä saattaa muotoutua ehkä hivenen teennäisiksi tai korostetuiksi, tällainen vaikka consent eli suostumus. Eli se on tavattoman kauniisti tässä tuotu esille, ja sillä tavalla, että jokainen, oli nyt sitten aikuinen tai oli edelleen nuori, niin voi tunnistaa sieltä niitä kokemuksia. Mä luulen, että se, että siihen pystyy samastumaan, huolimatta siitä mitä itse edustaa, tai millainen, onko yksi suuri syy. Ja toisaalta se on yleisestikin ottaen yksi syy siihen, miksi joku kirja tai hahmo pysyy ilmiönä tai muodostuu ilmiöksi.
Sonja: No mites sitten, koetteko että se sarjakuvamuoto vaikuttaa jotenkin siihen ilmiöön, onko siinä jotain merkitystä, että se on kuvan ja sanan yhdistelmää?
Myry: No hyvän tarinanhan voi totta kai kertoa tosi monella eri tavalla, mutta koska Alice Oseman osaa tehdä sen juuri näin, niin on tavallaan hyvin ymmärrettävää, että hän on päätynyt juuri tähän. Ja sen lisäksi kyllä nimenomaan tämä tarinakokonaisuus houkuttelee luultavasti sitten lukemaan helpommin, se on ehkä matalamman kynnyksen lukutapa osalle nuorista, ei kaikille, koska ei kuvan ja sanan yhdistäminen ja erityisesti sarjakuva, ole aina mitenkään helpoin muoto. Riippuu toki myös sarjakuvasta. Muistan, että aikanaan mulla meni Neil Gaimanin ja kulloisenkin kuvittajan Sandmaneihin ihan tolkuton aika, koska niissä on niin mieletön määrä viittauksia, että luin sitä yhtä hitaasti kuin jotakin tieteellistä tekstiä paikoin, jotakin sellaista oikein hankalaa. Mutta uskoisin kyllä, että tässä tapauksessa nimenomaan sarjakuva muotona houkuttaa lukijoita ja saattaa sitten auttaa niitä, jotka ei ehkä ole niin tottuneet vielä lukemaan pitkiä, kirjoitettuja romaaneja.
Oona: Joo, kyllä mä uskon tuohon myös, että se on jotenkin matalampi kynnys tarttua siihen kirjaan. Se ei näytä sillä tavalla ehkä pelottavalta, kuin joku sellainen 300-sivuinen romaani, joka on vaan täyttä tekstiä sivulla, joka voi, jos ei ole lukemaan tottunut, niin se voi tuntua vähän raskaalta projektilta. Nimenomaan niin kuin Myry sanoi, että sehän ei tarkoita, että sarjakuva on jotenkin sellainen vähempiarvoinen, huonompi, vaan päinvastoin, sehän on todella vaikea saada kaikki elementit pelaamaan yhdessä.
Myry: Ja tässä vaikka nuo ilmeet, miten ne on piirretty, on aivan uskomattoman kuvaavia.
Oona: Ja niin pienellä tehty, että se on todella eleganttia, ihana jotenkin lukea niitä. Tosi monella lukukerralla niistä aukeaa aina jotain vähän uutta.
Myry: Ja se on se sarjakuvan yksi erityisominaisuus.
Sonja: Onko sitten, kun sä olet kääntänyt Oona muutakin kuin nämä Heartstopperit, onko jotenkin tämä sarjakuvan kääntäminen ollut erilaista tai poikennut sun tavanomaisesta työskentelystä?
Oona: No kyllähän just se, että se kuvan ja tekstin yhteispeli, se on ihan oma juttunsa, että lasten kuvakirjoissa tietysti on sama. Ne vahvistaa toisiaan, ja toista ei oikeastaan voi käsitellä ilman toista, vaan käännettäessä on koko ajan pidettävä mielessä se konteksti, mikä se kuva siinä on. Mutta että se ehdottomasti tuo omat haasteensa ja positiiviset puolet siihen. Ja sitten ihan siinä sarjakuvassa, sellainen esimerkiksi on se kuplan muoto, mikä rajoittaa. Sitten tällainen, että kun käännetään vaikka englannin ja suomen välillä, niin englannin sanathan on yleensä aika lyhyitä, ja suomen sanathan on pitkiä. Täällä on ollut aika moniakin sellaisia kohtia, jotka mä olen kustannustoimittajan, joka onneksi on mukana tässä projektissa ja tukee ja auttaa hirveästi, että ollaan aivan raastettu tukkaa päästä, kun on mietitty. Että jos on ihan joku vaikka sellainen ”I love you”, että englanniksi voi tehdä hyvin pitkän, hyvin kapean kuplan, missä sanat on allekkain. Suomeksi sitten sulla on se sana ”rakastan”, joka tuntuu vaan että se sana yksinään täyttäisi se kuplan. Sitten on silleen, että miten muuten tämän voi sanoa? Sitten tulee ”oot ihan kiva”, tuntuu ainoalta, joka mahtuu siihen. Tämä on ehdottomasti haastavaa, mutta myös hauskaa. Se on sellainen palapeli, että pitää tavallaan, kääntäjän pitää haastaa itseään hakemaan niitä vastineita kauempaa ja siitä tulee enemmän sen ajatuksen purkamista. Toisinaanhan kääntämisessä on, puhutaan että jää jumiin siihen sanatasoon, vaikka käännät ajatusta. Niin Heartstopper on ehkä siinä juuri, niin, se on pakottanut sillä tavalla puskemaan itseään, että siinä ei helpolla pääse. Että tavallaan, mikä on se ajatus tässä, miten sen voi sanoa tavalla, joka mahtuu tähän kuplaan.
Sonja: Onko sulla ollut jotain sellaista lempparikäännöstä tai jotain, mikä on tuntunut jotenkin tosi kivalta?
Oona: Siis, näissä on ihan todella paljon kaikkea, mistä tykkään. Musta on ollut jotenkin ihana nähdä, että esimerkiksi somessa ihmiset ovat jakaneet joitakin sellaisia ruutuja, mistä on sanoneet, että tämä on ihana tämä kohta. Tai miten sanotaan, että tähän repesin ja tuossa kakkoskohdassa on, kun toi Harry, joka on tuollainen koulukiusaaja, ja Charliea paljon kiusaa. Sitten Nick laittaa Harryn kuriin ja tyrkkää sen tieltään jossain vaiheessa. Siinä on paljon tällaisia ääniefektejä, ääniefektihän on toinen sellainen sarjakuvassa hyvin haastava käännettävä elementti. Onneksi jälleen kerran kustannustoimittaja Satu on niissä hirvittävän hyvä, mutta tässä sitten tyrkkäämisen ääneksi tuli suomeksi vaan ”heippa” ja sen kuvan kanssa mun mielestä, ihan itsekin olin hetken sitä mieltä hetkellisesti, että nyt tämähän varmaan ihan toimii. Sitä olen nähnyt, että ihmiset on somessa jakaneet sitä, että tämä jotenkin…
Myry: vetoaa
Oona: …niin, että siinä on joku semmoinen, se huumori on nimenomaan tullut läpi sellaisella tavalla mitä toivoo, ja mihin tietty aina pyrkiikin, mutta minkä saavuttaminen voi olla hankalaa. Niin se oli kiva.
Sonja: Toi on kyllä oikein hyvä esimerkki ja just ihanasti se ajatus tulee sieltä läpi ja se huumori. Just se, kun se on kuitenkin aika monitahoinen tuo sarjakuva. Just Alice Osemanin tekstit on tosi monitahoisia, just vaikka päältäpäin se tuntuu, että se oli silleen otsikkotasolla tää ”poika kohtaa pojan”, se on semmoinen niin kuin ihana rakkaustarina, mutta sitten siinä on kuitenkin monta kerrosta ja paljon muutakin. Että siinä on esimerkiksi just vaikka noi sivuhahmojen omat tarinat myös.
Myry: Niin kyllähän romanssit ylipäätään sisältää paljon enemmän kuin sen hötön tai populaarin maineensa.
Oona: Niin siinähän on tavallaan koko maailma, että jos sanotaan, että kirjallisuudessa on kaksi aihetta, on rakkaus ja kuolema. Niin tavallaan kyllähän se rakkaus sitten sisältää ihan kaiken, etenkin semmoinen nuorten ihmisten kohdalla, jos se rakkaus on sellainen joka saa sut, ikään kuin pakottaa pohtimaan, kuka olen ja mikä on mun paikka tässä yhteiskunnassa, miten muhun suhtaudutaan. Siitä tulee niin valtava asia, että se käytännössä, kyllä se varmaan etenkin tuon ikäisenä tuntuu, että se rakkaus määrittää koko maailmaa ylipäänsä. Mutta sitten ehdottomasti tällaisessa kontekstissa, missä se aiheuttaa muutenkin niin paljon pohdintaa ja konflikteja, niin kyllähän se ehdottomasti sisältää ihan kaiken.
Sonja: Joo, ja tuossahan on just muutamia konflikteja, just myös tavallaan tarinan ulkopuolella, eli just se, että Charlieta on koulukiusattu, pakotettu tulemaan kaapista ulos ja sitten toisaalta esimerkiksi tämän Nickin konflikti siitä, että hän on tottunut olemaan hetero, ja sitten onkin silleen, että entä jos hän ei olekaan ihan täysiä, mitäs hän sitten onkaan.
Myry: Se on ihanasti kuvattu teoksessa.
Sonja: Se on todella kauniisti kuvattu. Se oli jotenkin sellainen, varmasti monelle todella samaistuttava, semmonen, että mikä tämä on, jotenkin se oma kriisi siitä, että miten se oma identiteetti sitten on, jos ei se olekaan sitä, mitä on ajatellut sen olevan.
Myry: Identiteettihän on sellainen aivan klassinen ja ydinaineista nuortenkirjallisuudessa ihan lajiin katsomatta.
Sonja: Miten sitten, kun tällä nyt kuitenkin on tosi paljon vaikka seuraajia, niin millaista on ollut kääntää tällaista teosta.
Oona: No siis mä aloitin ykkösosan kääntämisen syksyllä 2021, kun tv-sarja esimerkiksi ei ollut vielä julki, niin se ilmiö ei sillä tavalla vielä näkynyt Suomessa. Kyllä oltiin siis kuultu kirjakaupoissa ja oltiin raportoitu tätä, mitä Myry sanoitkin, että kyllä siellä oli ihmiset käyneet tätä kyselemässä. Mutta se ei silleen näkynyt samoin, niin olen itse asiassa ihan, niin, ei sinänsä ole vaikuttanut mitenkään. Olen ehkä omassa pienessä kuplassani näitä kääntänyt ilman tätä, että ei siitä mitään paineita ole tullut. Siis tietenkin ylipäänsä just kaikki kirjathan me pyritään aina tekemään niin suurella rakkaudella kuin mahdollista, riippumatta siitä, että onko se nyt joku suuri ilmiö vai ei. Koska kaikkiin kirjoihinhan joita me tehdään kustantamossa, niin kaikkiinhan me uskotaan ja me halutaan ne tarinat ihmisten saataville. Lähinnä sellaista kiitollisuutta on ollut paljon, sehän on ihana ajatella, että tämä tulee ihmisten lukuun oikeasti. Jotkut kirjathan aina vähän hautautuu sitten sinne, katoaa kirjakaupasta ja jää kirjaston jonnekin perähyllyyn parhaimmillaan. Niin sitä on ollut kauhean kiva ajatella, että tästä tulee ns. oikeasti käyttöön tulevaa kirjallisuutta ja tarinoita, jotka sitten ehkä voi kulkea ihmisten mukana monella kielellä, mahdollisesti monien vuosien ajan. Sitä kyllä lämmöllä mietin välillä.
Sonja: Mites Myry, miten tämmöiset adaptaatiot vaikuttaa vaikka nuortenkirjallisuuteen ja ilmiöihin?
Myry: No yleensä ne lisää myyntiä ja toki se kustantamon tulonäkökulmasta on ihan tavattoman hyvä asia. Sitten jos on ensin lukenut kirjan tai sarjakuvan, niin on tottakai sellaiset omat vaikeudet kohdata se adaptaatio, koska jokaiselle muodostuu jonkinlainen mielikuva päähänsä, että minkälaisia ne hahmot ovat. Sarjakuvassa tietysti vielä kun on ne kuvat, niin se vaikuttaa lisää. Oikeastaan tämä tylsä vastaus, että se riippuu vähän siitä adaptaatiosta ja riippuu vähän siitä kirjasta. Mutta tottakai ne vaikuttaa, ja sehän on ihan oma tutkimuksen alansa, että miten tutkitaan adaptaatioita.
Oona: Ja toisin päinhän se vaikuttaa myös. Tuo on ihan totta, että jos on vaikka lukenut kirjan ensin ja sitten katsoo elokuvan, niin on silleen että näyttääkö nämä nyt siltä, kuin mun mielestä kuuluisi nämä hahmot.
Myry: Voinko hyväksyä tätä.
Oona: Niin, aivan. Mutta sitten hyvä puoli adaptaatiossa on, että vaikka Heartstopperin kohdalla mä oletan, että on aika paljon nuoria, jotka on ensin nähneet sen sarjan, ja sitten hakeutuneet kirjan pariin. Toki tosiaan tässä on kuvat, mutta sitten jos ajattelee vaikka romaania, josta on tehty tv- tai…
Myry: Juuri näin
Oona: …tai leffasovituksia, niin se voi etenkin, jos ei ole tottunut lukemaan, niin se voi tottumatonta lukijaa auttaakin, että sun ei tarvitse tavallaan luoda sitä koko maailmaa sun päässä itse. Koska mielikuvitus on asia, joka harjaantuu, niin se voi tuntua vähän silleen, että miten mä nyt, jos vaan lähden lukemaan tällaista kirjainjonoa. Niin miten mä tästä luon koko maailman ja saan vaikka ne tunteet. Vaikka sitten jonkun tällaisen adaptaation kohdalla, niin se on matalampi kynnys senkin takia, että…
Myry: Jos ihastuu johonkin, niin sitten helpommin tarttuu siihen teokseen.
Oona: Niin, kyllä.
Myry: Ja uppoutuu siihen maailmaan.
Oona: Sen voisin vielä sanoa, en tiedä mitä te olette mieltä, mutta mun täytyy sanoa, että kun se Heartstopper-sarja tuli Netflixiin, niin tottakai se aloitti vähän silleen, onko tämä nyt, välittyykö tästä kaikki se. Olin jotenkin aivan ällistynyt, miten nimenomaan ne kaikki hahmot oli mun mielestä jotenkin aivan just sen näköisiä, kuin ne siinä sarjakuvassa on. Se tunnelma, kaikki se mikä siinä sarjiksessa on visuaalista, miten se välittyi niin täydellisesti. Olin silleen, että miten tämä voi edes ollaan tavallaan adaptaatio, jossa on ollut välissä monta eri ihmistä. Tämä tuntuu, että se on jotenkin vaan taianomaisesti suoraan siirtynyt sieltä.
Myry: Manifestoitunut sieltä.
Oona: Niin, eikö tuntunutkin. Se on aivan uskomatonta, miten hienosti se on tehty.
Sonja: On, ja sehän myös tietysti se, että koska se sarja on myös Alice Osemanin kirjoittamaa, niin siinä selkeästi on se adaptaatio, että sieltä tulee ne tärkeimmät asiat sitten.
Myry: Niin, hän on saanut vaikuttaa siihen itse.
Oona: Niin, kyllä. Ja siinä ehkä näkyy myös just se osa, että minkä takia just Heartstopper on niin iso ilmiö, että just Alice Oseman, niin hänhän on aika nuori edelleen itse, että on niin paljon lähempänä hänelle ihan ajallisesti tämä elämänvaihe, jota hän kuvaa. Nämä tarinat on hänelle selkeästi omia ja tärkeitä ja niin poispäin, niin kyllähän se tietty aitous, että ei sitä voi feikata. Että jos minä lähtisit nyt tällaista kirjoittamaan ja muistelemaan, että millaista oli olla 15, niin se olisi ihan eri asia.
Myry: Niin kirjaan täytyisi valita ihan toisenlaiset sanastot ja ehkä jopa toinen aika, koska jos ei omassa lähipiirissä ole nuoria, niin silloin varsinkin sen nyt juuri käytössä olevan sanaston kanssa voi mennä hirveän metsään. Lopputulos kuulostaa sitten nuorten mielestä teennäiseltä ja typerältä, ja ehkä aikuistenkin.
Oona: Niinpä.
Myry: Koska se on hyvin nopeasti muuttuvaa se kieli.
Sonja: Joo, ja ainakin mitä itse huomasin on se, että noissa sarjakuvissa käytetään Facebookin Messengeriä viestittelyyn, kun taas sitten sarjassa käytetään Instagramia,
Myry: niin, siinäkin on muutos
Sonja: … mikä on ehkä nykynuorten käytössä enemmän. Että siinäkin on tehty se muutos, että sitä on ehkä hiukan nykyaikaistettu, jo vaikka ei siinäkään montaa vuotta välissä ole, mutta kuitenkin sen verran, että se…
Myry: Niin, kyllä mediamaailma näkyy. Ja tällaiset muutoksethan on kyllä sen kestävyyden kannalta aika kiinnostavia sitten myöhemmin tarkkailla, että mitkä on sovellukset, jotka on käytössä 20 vuoden päästä, tai miten tällainen tietynlainen kuvaus näkyy niissä kirjoissa, että kestääkö se aikaa niin kuin teknisenä tyyliratkaisuna tai muuten, niin se on jännä nähdä.
Sonja: Niin se voi, onko se sitten ehkä helpompi jopa silleen, että kirjoittaa vähän enemmän ehkä menneisyyteen tai silleen muutaman vuoden taaksepäin. Sitten se ei ole ihan sen hetken asia, joka vanhentuisi paljon nopeammin.
Myry: No riippuu ihan tekijästä, että kyllähän jotkut teokset sitten, niissä on joku sellainen ydin, joka vaan kantaa vuosikymmenten läpi, että vaikka niissä olisi mikä tavallaan se valittu tyyli tai niissä mainittaisiin aikalaiskuvauksia ja asioista, niin ne saattaa silti tuntua lukijasta aina ajankohtaisilta ja hyviltä. Mutta se on tosiaan tämän hetken nuortenkirjojen kohdalla asia, jota me ei vielä voida tietää, koska me nähdään se vasta, menneisyys hahmotetaan vasta myöhemmin, ne ilmiöt ja kentän kokonaismuutokset, ja mikä jää aikansa kuvaksi ja klassikoksi.
Sonja: Niin kyllähän sellaisia tietynlaisia nuortenkirjallisuuden klassikoitakin on nyt jo 2000-luvun alkupuolelta jäänyt esimerkiksi Twilight-vampyyrisarja tai esimerkiksi Nälkäpeli, mikä aloitti sitten taas sellaisen dystopia…
Myry: Dystopia- ja scifiaallon, kyllä.
Sonja: Mutta sitten se tuntuu olevan vähän laantuneempi, että sitten tulee enemmän tällaisia positiivisempia tai ehkä tietyllä tavalla utopiaa tai sellaista positiivista viestiä välittävää, että on toivon pilkahduksia…
Myry: Se on kyllä ihan hyvä tässä ajassa, ja ylipäätään aina.
Oona: Niinpä.
Myry: Ja kyllä toivo on yksi sellainen lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkittävä asia, että tuntuu kauhean synkältä, jos kaikki on pelkästään sellaista kuolemaa ja kuollutta maata ja epätoivoa, vaikka toki kaikenlaisille kuvauksille on paikkansa ja lukijansa.
Oona: Ehkä siinä on kanssa joku sellainen uusi balanssi, mikä voisi sitä nykyistä nuortenkirjallisuutta luonnehtia. Vaikka on paljon vaikka tässä Heartstopper-sarjassa, että siellähän on etenkin myöhemmissä osissa tulee aika paljon vaikka just mielenterveysongelmiin liittyviä teemoja ja on esimerkiksi syömishäiriöitä ja tämmösiä. Mutta sitten esimerkiksi Alice Oseman on hyvin selkeästi sanonut, että hän haluaa käsitellä näitä aiheita ja käsitteleekin niitä käytännössä koko tuotannossaan, romaaneissa myös, mutta etenkin Heartstopperissa hän on halunnut painottaa sitä sellaista tukea, mitä ihmiset saa, ja vaikka että perheessä oikeasti vanhemmat tukee ja sisarukset tukee ja kaveripiirissä ollaan… että tavallaan ongelmat on olemassa, niitä ei lakaista maton alle, niistä halutaan puhua ja niistä pitääkin puhua.
Myry: Halutaan näyttää se myönteisesti.
Oona: Niin, nimenomaan. Nämä on todellisia haasteita, mutta ne on haasteita joista voi selvitä ja joihin sä voit saada apua. Se on ehkä just semmonen, jos miettii tällaista dystopiakirjallisuutta tai muistan joskus 90-luvulla oli paljon sellaisia ”mulla on ihan kauheeta” tyyppisiä kirjoja
Myry: No silloin nyt ylipäätään oli tällaisia superankeita kirjoja kauheasti, että kaikkeen mahdolliseen kuoltiin ja kaikki oli ihan hirveetä ja…
Oona: Juuri näin.
Myry: liikaa huumeita ja viinaa ja mielenterveysongelma vei hengen ja homoseksuaalisuus vei hengen.
Oona: Kaikki vei hengen, joo.
Myry: Ne oli semmosia angstiaiheita aika paljon. Mutta nyt selvästi 2010-luvun mittaan hiljalleen on hiipinyt nuortenkirjallisuuteen se, mikä nyt on vahvistunut, että käsitellään näitä hankaliakin aiheita positiivisesti ja myös muissa kuin sellaisia tabu-tyyppisissä konteksteissä tai nimenomaan ongelmia painottavissa teksteissä, että halutaan tuoda ne osaksi myös viihteellisempää kirjallisuutta. Se on tosi hyvä asia, koska monet jutut kuitenkin on yksi osa ihmisen elämää, eikä välttämättä se kaikki. Vaikka joskus tuntuukin, että yksi ainoa asia muodostaa sen senhetkisen koko elämän fokuksen.
Sonja: Sillähän tavalla saadaan tosi monitahoisia hahmoja, että niillä on muutakin, kuin vaikka se seksuaalisuus, että se sivuhahmo nyt ei pelkästään ole se, että se on se homohahmo, ja sitten se kuolee jossain välissä. Vaan että se on nostettu päähenkilöksi, ja sillä meneekin oikeastaan hyvin, se löytää rakkauden.
Oona: Se on sellaista kaunista realismia, että jos 90-luvulla oli, tavallaan mentiin ehkä inhorealismista vielä pidemmällekin, sellaiseen pelottelukirjallisuuteen. Tämä on sellaista kaunista realismia, että elämä on, siihen liittyykin monia asioita, osa on tosi ihania ja osa on tosi vaikeita, ja ne oikeasti kulkee käsi kädessä ja asioista voidaan selvitä.
Sonja: Ja varmasti just se, että asioista löytää tosi moni ihminen just sitä samaistumispintaa niistä hahmoista ja voi nähdä itsensä. Nuortenkirjallisuudesta representaation puolesta se, että on puhuttu, että on ikkunoita ja liukuvia lasiovia ja peilejä, niin tavallaan toi tarjoaa niitä kaikkia eri lukijoille. Tarjoaa sitä peiliä, voi nähdä itsensä siinä teoksessa.
Myry: Näin se on.
Sonja: Miten sitten nämä muuttuvat mediat näkyvät tässä nuortenkirjallisuudessa? Että esimerkiksi just mitä aikaisemmin sivuttiin, että sarjakuvissa on tämä Facebook-chatti, jota nykyään ei kovin moni nuori enää käytä, vaan se on sitten siirretty adaptaatiossa, joka on muutamaa vuotta myöhemmin sitten sinne Instagramin puolelle, niin miten tuollaiset asiat näkyy? Tai miten sosiaalisen median suosio, vaikka just Tiktok vaikuttaa sitten näihin teoksiin tai lukijakuntaan? Onko teillä jotain ajatuksia tästä?
Myry: Tekstillisestihän nuortenkirjoihin laitetaan kyllä tällaisia vaikka WhatsApp-tyyppisiä keskusteluja, ei siinä välttämättä edes sanota, että mikä viestipalvelu on kyseessä, mutta se voidaan sinne replikoida. Toki tässä kun Heartstopperissa on sarjakuvamuoto niin siihen saa sitten helpommin kirjattua auki tavallaan luontevammin, ettei henkilöhahmon tarvitse sanoa, että ”avasin puhelimen ja sieltä TikTokin ja sen jälkeen katsoin uuden kiinnostavan videon”, koska se tuntuisi aika kököltä. Mutta kyllähän siihen tietenkin on keinoja eri formaateissa, ja riippuu sitten ehkä tekijästäkin, että kuinka niitä haluaa sinne laittaa ja hyödyntää. Kirjagrammaushan on oma juttunsa ja samoin sitten nämä Tiktokissa olevat reaktiovideot, että kerrotaan siinä pikaisesti, että mistä kirjasta tykkäsi ja miten, ja ihmiset siitä saa tietoa ikään kuin uusia kanavia pitkin. Sama, mikä joskus aikanaan 90-luvun lopulla Harry Potterin suhteen levisi niin, että lapset luki sitä koulussa ja sanoi toisilleen, että mä tykkäsin tästä. Sitten aikuiset huomasivat kotona, että ne lukee tätä, ja sitten tarttuivat ehkä itsekin kirjaan, ja sitä kautta sitten muodostui Harry Potter -ilmiö.
Oona: Niin, että kyllähän siis ilmiöitä on ollut aiemminkin, että just silleen viime aikoina tuntuu, että siitä on puhuttu niin kuin BookTok olisi ilmiöt tehnyt.
Myry: Mutta ei se niin ole.
Oona: Ei, että onhan jo silloin, kun kaverille kerrottiin siellä koulun pihalla, tai lankapuhelimella soitettiin, että ootko lukenut tällaistä, onhan niin kauan kuin ihmiset on keskenään puhuneet ja jakaneet asioita joista pitää. Toki nykyään nyt varmasti se voi voimistaa ja nopeuttaa tiettyjä ilmiöitä.
Myry: Se voi mennä viraalimmin.
Oona: Nimenomaan. Sitten ehkä siinä on se, että sitä voi tavallaan, se on helpommin todennettavissa nykyään siinä määrin, että me voidaan katsoa että okei, BookTokissa on x-määrä mainintoja tietylle kirjalle vaikka. Siinä missä aiemmin meni vaan suusta suuhun, sitä ei voinut nähdä, että okei, nyt on kolme miljoonaa.
Myry: Sitä ei voitu laskea.
Oona: Että mä oletan, että tämä liittyy siihen, minkä takia siitä nyt puhutaan enemmän. Mutta etenkin just nuortenkirjallisuudessa se ilmiöityminen on, että mä muistan jo kun aikoinaan ja nyt tunnustan, kuinka vanha olen, mutta muistan jo tämmösiä ponitalli-kirjoja, joista on jo ala-asteella kavereiden kanssa puhuttu, että oletko nyt lukenut tämän osan, jossa ne menee tämmöisiin kisoihin.
Myry: Kyllä, vastaavasti Neiti Etsiviä luettiin, pseudonyymin Carolyn Keene, ja Viisikko taidetaan edelleen jonkin verran lukea ja lainata.
Oona: Totta.
Myry: Onhan niistä tullut uusintapainoksiakin, 2015 vai 16 alkaen otettiin.
Oona: Joo, ja nyt Viisikkoja on tainnut tulla myös äänikirjaksi ensimmäistä kertaa, jos en aivan väärässä ole, että siinäkin näkyy tämmöinen hyvin kaukaa tullut ilmiö, joka sitten on kantanut läpi vuosikymmenten, niin kuin sanoit.
Sonja: Esimerkiksi L. M. Montgomeryn teoksista Anna on tehty uusintapainosta ja nyt siitä on tehty selkokirjaversio
Myry: Joo ja eri televisiosarjaversioita
Sonja: että selkeästi osa pitää pintansa tämmösen kautta. Mutta just sosiaalisen median kautta on helpompi jäljittää sitä ilmiötä, tai sitä kuinka paljon se leviää esimerkiksi.
Myry: Joo, totta kai, koska jos me lähdetään tutkimaan ilmiötä vaikka 1890-luvulla, niin on mentävä arkistoihin, tongittava sieltä läpiä lukuisia eri sanomalehtiä, etsittävä arvioita, ja siltikään ei saada kiinni sitä ikään kuin tavallisen lukijan reaktiota, joka voidaan nyt taltioida. Kummassakin on ihan varmasti puolensa.
Sonja: Onko teillä jotain lempi-ilmiöitä, tällaisia, mitä muistatte nuortenkirjallisuudesta, vaikka mitä muistatte että on ollut ilmiö silloin kun te olette ollut nuoria, ja olette itse tarttuneet siihen? Mainitsit jo sen ponitallin, Oona, mutta…
Oona: Joo, kyllähän niitä paljon oli. Neiti Etsivä varmasti oli sellainen, joka tietyn sukupolven, kaikki on niihin törmänneet. Sitten mä muistan omasta esiteinivuosilta sellaisen Sweet Valley High -sarjan, mikä on, kun niitä on myöhemmin sitten lukenut, niin miettii, että on tämä nykynuortenkirjallisuus oikeasti niin ihanaa, että se on ollut aika silleen…
Myry: Se on aika, välillä jopa aika kauheaa kirjallisuutta.
Oona: Se on aika toksinen naiskuva, ellei peräti ihmiskuva, se miten ihmiset toistensa kanssa toimii. Että just näihin liittyen näihin Heartstoppereihin, niin kuin onnelliseen realismiin, että jotenkin näissä nykyään se, että ihmiset yrittää toimia toistensa kanssa kauhean mukavin tavoin, ja jotenkin yleisesti silleen, että pyritään olemaan toisille kivoja. Tämä on mun mielestä niin ihana asia, että jotenkin sen vasta nyt on havainnut, kun on katsonut joitain vanhempia teoksia. Että niin, totta, tämä ei ole aina ollut ilmiselvä asia näissä kirjoissa.
Myry: Niin, ja ei nämä uudet kirjat kuitenkaan minusta pyri lakaisemaan pois sitä, että on myös ilkeyttä
Oona: Aivan.
Myry: Ja kiusaamista, koska sitten jos kaikki olisi vain sellaista ihanaa, niin sekään ei oli ehkä aivan realistista.
Oona: Niinpä.
Myry: Mutta Babysitters Club oli sellainen, kun mä olin alakoulussa yhdeksän-kymmenen ikäinen, niin se oli meillä semmoinen kova juttu. Mä tykkäsin tietysti Neiti Etsivistä, koska Nance Drew on vahva ja toimiva tyttöhahmo. Mä olen aina tykännyt vahvoista tytöistä, ja minusta ne on ihania ja loistavia hahmoja. Nyt jos ajattelee viimeistä ehkä viittä, seitsemää vuotta, niin vahvat pikkutytöt, vahvat nuoret naiset ja aikuiset sekä historialliset että fiktiiviset, on kyllä ollut ihan sellainen selkeä ilmiö. Jos me mietitään, niin ihan sieltä löytyy nämä iltasadut ja sankaritarinat ja kaikki sellaiset…
Oona: Totta.
Myry: …jotka aiheutti ihan mielettömän buumin, ja se on yltänyt aikuisten tietokirjatasolle asti.
Sonja: Joo, niitähän on vaikka sitten iltasatuja tai satuja rohkeille tytöille ja muita näitä tällaisia.
Myry: Joo, mielettömät määrät, on myös suunnilleen iltasatuja rohkeista eläimistä, että siinä näkee, että buumi menee todella pitkälle, että ilmiö on ihan valtava.
Oona: Olisikohan nyt sen pariksi peräti tulossa, mietin tätä Heartstopperia ja tätä aiemmin mainitsemaani Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä, että nyt meillä on ollut ne vahvat tytöt ja me ollaan vähitellen ehkä päästy sellaiseen vaiheeseen, että se ei enää yllätä ketään, että tyttö voi olla vahva. Että onko nyt myös tällainen herkät, tunteistaan puhuvat nuoret miehet.
Myry: Joo, sehän on ilmiö, joka on oikeastaan alkanut vasta 1960-luvulta, että nuortenkirjoihin tuli muuta kuin tällaisia maskuliinisia superpoikahahmoja. Suomessa 1980-luvulla sitten ihan erikseen alkoi näkyä vaikka Jukka Parkkisen tuotannossa sellaisia tuntevia ja kirjoittavia poikahahmoja. Mutta ehdottomasti kaipaisin heitä lisää ja enemmän, ja nimenomaan monipuolistamaan sitä maskuliinisuuksien kirjoa. Sen ei aina myöskään tarvitsisi olla se asetelma, että on kirjottava poika, urheileva poika ja sitten joku mopopoika. Poikia on todella monenlaisia ja olisi ihanaa, että kirjallisuuteen tulisi laajemmin sitä poikakuvausta, mikä maailmalla on olemassa.
Sonja: Sellainen varmaan yleinen moninaisuus, tavallaan se, että ymmärretään että on monen eri tyylisiä ihmisiä ja että löytää sitten myös ihmiset sitä samaistumispintaa. Että jos vaikka ei koe olevansa se mopopoika, eikä se urheilupoika tai se runopoikakaan välttämättä…
Myry: Tai jos kokeekin olevansa niitä kaikkia yhtä aikaa, että pitäisi olla olemassa myös mahdollisuus siihen. Siinäkin Heartstopper ja sitten vaikka Becky Albertallin Minä Simon, homo sapiens ja muut vastaavat teokset monimuotoistavat sitä. Että sitten kun vielä tulee lisää myös tällaisia ihan siihen seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta niin yhä enemmän, niin sehän parantaa sitä tilannetta jatkuvasti.
Sonja: Joo, tuossahan on Nick on hyvä esimerkki siitä, että se on sellainen perus-rugbypelaaja, semmoinen rugbyjätkä, mutta sitten siinä on kuitenkin, että se tykkää leipoa ja hengaa paljon sen koiran kanssa ja tämmöstä, että siinä on monta eri puolta, jotka saattaa tuntua kontrastilta myös.
Oona: Se on itse asiassa siinä kolmososassa, jonka tosiaan käännös on nyt tehty ja se ilmestyy kesällä, niin siinä on nyt tällainen, jos nyt vähän spoilaa, ehkä valtaosa kuitenkin tietää mihin suuntaan ollaan menossa. Charlie kertoo sitten vanhemmilleen tämän, että me seurustellaan nyt Nickin kanssa ja sen vanhemmat on hyvin hämmentyneitä, että ai Nickin, mutta että sehän on sellainen urheilullinen ja poikamainen. Nimenomaan liittyen tähän, että kun on se tietty kuva, että millaisia poikia on, ja niitä on vaan muutama. Siihenkin Charlie sanoo, hän reagoi heti, että eihän tämä liity mitenkään seksuaalisuuteen. Sitten mun mielestä jälleen kerran, mikä on näissä Osemanin kirjoissa niin ihanaa, niin sitten sen vanhemmat sanoo ”totta, olipa hyvä pointti, ei olisi tietenkään pitänyt olettaa”, ja ”ihanaa, että olette onnellisia”. Siinä mun mielestä nimenomaan tuotiin ilmi tämä, että miten meillä kuitenkin edelleen on vallalla se tietty lokeroiminen, ajatellaan että on tietynlaisia ihmisiä, ja että kun pelaat rugbyä niin varmaan et ole homo tai biseksuaali. Sitten hirveän nätisti se vaan näytettiin, käytiin läpi, että eihän se näin ole, ja ihmiset toteaa, että totta, nyt avarran katsomustani ja muistan, että maailma on paljon moninaisempi, kuin mitä me ollaan pitkään ajateltu.
Myry: Niin näissä kauniisti Heartstopperin lisäksi muissakin uusissa nuortenkirjoissa olen havainnut sitä, että henkilöhahmot, niin aikuiset kuin nuoretkin, pyrkii tähän huomioivaan käytökseen ja just tässä Oona sanoit tämän esimerkin, että ai joo, anteeksi, mä tein nyt tyhmän oletuksen, sä olet ihan oikeassa. Osataan heti reagoida ja pyytää anteeksi ja sitten elämä jatkuu.
Oona: Niinpä, että ei jäädä jankkaamaan jotenkin, ei jäädä jumiin sellaiseen, että kuka oli väärässä ja kuka teki väärin, vaan korjataan ja pyritään parempaan. Se on varmaan just niin kuin sanoit, yhteinen pyrkimys parempaan on kauhean kiva asia.
Myry: Ihanasti jotain aivan muuta kuin Reddit tai Aihe vapaa.
Oona: Kyllä.
Sonja: Ja toisaalta tossa näytetään myös tukevia vanhempia, jotka on silleen, että hei tämä on ihan ok, että me hyväksytään sut just tällaisena. Hyvä että korjasit, tämä olikin tosi hyvä pointti.
Myry: Se on yksi ihana piirre. Dess Terentjevahan kans kirjoittaa näihin säeromaaneihin aivan ihanan tukevia vanhempia, jotka asettuu sen oman lapsensa ja nuorensa puolelle, tosi tärkeää.
Sonja: Kyllä niitä varmasti on, mutta tuntuu, että ehkä se representaatio on myös vanhempien osalta esimerkiksi ollut sitä, että käsketään esimerkiksi pois kotoa tai muuta. Jos on sellaisia traagisia queer-hahmoja, että olisko tässä sitten ehkä suuntaa mahdollisesti johonkin sallivampaan ympäristöön.
Myry: Toisaalta sitten kun ajatellaan sitä, miten rakennetaan draamaa ja kirjallisuutta, niin jostain täytyy myös sitten löytyä sitä sellaista vastapainoa, että jos kaikista vanhemmistakin tulee superhyviksiä, niin kirjailijoiden täytyy miettiä, että kuka tässä mun kirjassa on mäntti, ketä vastaa me asetumme, patriarkaattia, yhteiskuntaa?
Oona: Patriarkaatti on aina hyvä vaihtoehto.
Sonja: Kyllä, patriarkaatin kaataminen on aina hyvä tavoite.
Oona: Mutta se on ihan totta, että onnellisia tarinoitahan on vaikea kirjoittaa juurikin sen takia, että tämä ei ole se, miten draama toimii. Mutta se on kyllä kauhean kiva nähdä nyt nimenomaan, että kun on selkeästi olemassa tällainen pyrkimys kohti onnea, tai tällainen tietty onni-painotus. Niin nyt että opettelee sen ja lähtee testailemaan, että mistä mä voin sen draaman kaivaa niin, että se tarina pysyy vetävänä, mutta ilman että tarvitsee mennä siihen, nyt tämä yritti itsaria, että tämmöseen…
Myry: Toisaalta, eihän pahuus maailmasta tunnu olevan loppumassa, valitettavasti.
Oona: Valitettavasti näin, niinpä.
Sonja: Että tässä maailmanajassa ihanaa, että meillä on tällaista realistista höttöä, ihanaa onnellisuutta huokuvaa…
Myry: Onnellista arkea, sitä että on niitä enemmän ja vähemmän suurilta ja pieniltä tuntuvia vaikeuksia, mutta kuitenkin elämä jatkuu.
Sonja: Niin se on tosi tärkeä viesti lopulta, just jos miettii, että aikaisemmin on ollut se dystopia, missä on silleen, että menee palasiksi, ja sieltä ehkä löytyy sitten se toivonkipinä joskus. Mutta että tässä pyritään siihen, että se elämä voi olla ihan onnellista ja mukavaa siinä ympäristössä, missä elää, että sieltä voi löytää sitten sitä onnea.
Oona: Niin, onhan se ihana viesti. Sitä toivoisi aivan kaikille, etenkin esiteini-ikäisille mutta myös aikuisille. Eiköhän meistä kaikki tarvitse sitä toivoa ja onnea.
Sonja: Kyllä. Miten sitten esimerkiksi tutkimuksessa näkyy tällaiset ilmiöt?
Myry: No jokainen tutkijahan tietysti myös valikoi kiinnostuksen kohteitaan ja sitten niihin vaikuttaa kaikenlaiset muut kentän mekanismit, kuten isot tutkimusprojektit ja hankkeet, että mihin sitä lopulta saa rahoitusta ja mitä tulee julkaistua. Kovin monella ei sitten ehkä taloudellisesti ehkä ole varaa seurata sellaista tutkimusintohimoaan ihan täysin, mutta tottakai ilmiöitäkin pyritään käsittelemään ja ne on aina kiinnostaneet. Ne kiinnostaa minusta lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla tosi monimuotoisesti. Eli kun niihin linkittyy sitten nämä adaptaation kysymykset, niin se ei jää pelkästään kirjallisuudentutkimukseen, vaan siinä usein sitten käsitellään samalla vaikka nuorisotutkimusta, tyttötutkimusta, elokuvatutkimusta, erilaisia mediarepresentaatioita, että se menee hyvin monipuoliseksi ja moninaiseksi se tutkimuskenttä, ja se on tosi kiinnostavaa.
Sonja: Joo, onko sulla jotain tai muistatko, että olisit tarttunut johonkin tiettyyn ilmiöön tässä viime aikoina, tai tunnistanut jonkun ilmiön että hei, tätä olisi tosi mielenkiintoista tutkia?
Myry: No, nämä tytöt ja naisethan on mulle tyttökirjatutkijana tosi läheinen juttu, eli niihin palaan aina uudestaan. Selkeinä ilmiöinä, mitkä on kiinnostanut, niin tunnetaitokirjathan on ollut mieletön buumi pienten lasten puolella, samoin sitten tuntuu, että nyt on ollut nukahtamissatubuumi, ja se on minusta aika, mä en ihan tiedä miten suhtautua siihen. Mä ymmärrän hirveän hyvin vanhempia, jotka toivoo että lapset nukahtaisivat mahdollisimman nopeasti. Sitten samalla minä ajattelen, että pitäisi varata se aika lukea joku muukin kirja kuin sellainen, missä tavoite on vain ja ainoastaan nukahtaa, ja siinä ei kaihdeta sitten mitään keinoja. Se on tosi kiinnostava kysymys. Sitten toki nämä kaikki monimuotoisuuden kysymykset on ehdottomasti tutkimisen arvoisia, että niistä myös paljon kysytään, että jos pitää opiskelijoille tai kirjastoissa tai missä vaan oikeastaan luentoja, niin se on sellainen aihe, joka kiinnostaa kaikkia yleisössä.
Sonja: Mitenkäs tämä tyttökirjojen, onko se ollut kuinka pitkään esimerkiksi vaikka ilmiönä tai tunnistettavana genre…?
Myry: No 1800-luvun puolelta suunnilleen tyttökirjallisuus on ollut semmoinen oma lajinsa, ja sehän kehittyy yhteiskunnallisten muutosten myötä jatkuvasti, ja myös hienosti muotoutuu. Nyt jos ajattelee viimeistä kymmentä, viittätoista vuotta, niin on ollut hauska huomata, miten pojille suunnatut teokset on tietyllä tavalla hakeutuneet lähemmäs niitä tyttökirjan aiheita, koska poikia ei enää voi realistisesti päästää pyydystämään merirosvoja tai muuta, koska se on tosi raakaa peliä se nykymerirosvoilu. Niin sitten on haettu sitä samaa aihepiiriä, mitä tyttökirjoissa on aina ollut: koulu, koti, perhe, ihmissuhteet, harrastukset, kaikki tällaiset läheiset ja tärkeät asiat, mitä nuorten elämässä ylipäätään on, ja siihen nähden, että kaikki nuortenkirjallisuus myös pyrkii, että se kertoisi nuorten elämästä ja heille tärkeistä asioista, aina kunkin sukupolven omin sanoin ja äänin. Sitä kautta kaikki aina pystyy sitten, jos kirjaan tarttuvat, sen löytämään.
Sonja: No jos mä kysyn vielä semmosta, kun on puhuttu tyttökirjoista ja pojille suunnatuista kirjoista, niin onko se jako näin tavallaan binäärinen, vai onko siinä, ollaan puhuttu kuitenkin monimuotoisuudesta tässä ja eri vaikka sukupuolen ja seksuaalisuuden representaatiosta, niin miten esimerkiksi tällaiset ilmiöt näkyy vaikka tyttökirjallisuudessa?
Myry: No, lajihistoriallisesti tarkasteltuna tyttökirjallisuus on, voidaan ajatella, että se hahmottuu ikään kuin kolmena lankana, että sieltä tulee se ikään kuin lajityypillinen tyttökirja, niin kuin vaikka Anna-kirjat, Pienet runotytöt tai Pikku naisia. Sitten on semmoinen lanka, joka ikään kuin pitää kättä yhdessä tai kiertyy nuortenkirjallisuuden kanssa ja sitten naisten viihteen kanssa. On tiettyjä vuosikymmeniä, sellaisia murroskohtia ja kuumia pisteitä, jolloin ne muodostaa keskenään solmuja, 1950-60 -lukujen taite on yksi sellainen, että sellainen aivan perinteinen, tiettyjä rooleja korostava tyttö- ja poikakirjallisuus sulautuu yhteen nuortenkirjallisuudeksi. Tavallaan sen jälkeen tuntuu, että ne lajit jopa katoaa hetkellisesti pariksi kymmeneksi vuodeksi, vaikka sieltä sitten tulee jotain Tiina-kirjaa ja on näitä ponitallikirjoja ja muita vastaavia. Kyllä ne lajityypit tietyllä tapaa on edelleen olemassa, mutta ne mukautuu nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin. Minusta niissä lajeina itsessään ei ole mitään pahaa, koska on hyvin vaikea nähdä, että miksi se, että tietty lajityyppi haluaa kertoa nimenomaan tyttöjen elämästä ja kokemuksista olisi huono asia, tai poikien. Mutta on tosi hienoa, että se mitä nykynuortenkirjallisuus ikään kuin sukupuoleen katsomatta tarjoaa, pyrkii nimenomaan monimuotoiseen kuvaukseen, koska se mahdollistaa sitten sen, että jos ei tunne näitä lajityyppejä ja ei ihan ehkä tiedä edes, että mitä hakee, niin saa sieltä sitten itselleen kaikenlaista kiinnostavaa ja jännittävää luettavaa.
Sonja: Miten sitten Oona tällaiset näkyy kustantamon puolella?
Oona: No siis kustantamoissahan kaikkia näitä nuorten keskuudessa olevia ilmiöitä tietysti seurataan, ja kustantamot toki aktiivisesti tuottaa sisältöä vaikka just Tiktokiin, kirjasisältöä, koska siellä ne nuoret on, niin sitä kautta heidät tavoitetaan. Mutta en mä tiedä noin niin kuin muuten mä sanoisin just, että niin kuin aiemmin sanottu, että nuortenkirjallisuudessa kaikki se uusi näkyy väistämättä, että kun tehdään nuortenkirjoja, niin sitten kaikki nämä trendit on siellä mukana. Niin, niitä ilmiöitä on just aina tullut, ja niitä tulee aina, ja sitten nykyään niitä voidaan eri tavalla mitata. Sehän on just kiinnostavaa, että kun kysytään, että tiesittekö, että tästä tulee tällainen ilmiö, tai että teittekö tarkoituksella, kun tästä tulee ilmiö. Sehän on sellainen, tavallaan no niin kuin Myry sanoi, tavallaan sen ilmiön näkee sitten vasta joskus myöhemmin, tavallaan mikä sitten kestää aikaa, että siihen sisältyy jotenkin aina jotain sellaista tiettyä selittämätöntä tähtipölyä, että sitä ei sillä tavalla voi ennustaa.
Myry: Ilmiötä voi yrittää luoda, mutta ei se silti välttämättä onnistu.
Oona: Tiettyyn pisteeseen asti vaikka just kustantamo voi viestinnällisesti yrittää kertoa ihmisille, että on tällainen hirveän hieno kirja, josta varmasti tykkäisitte, mutta se vaatii sitten jonkun sellaisen orgaanisen kasvun, jota ei voi tehdä.
Myry: Sitä ei voi keksiä, tai siis se vaan tapahtuu.
Oona: Niin, että ne lukijat löytää sen kirjan ja ne rakastuu siihen siinä määrin, että ne haluaa kertoa siitä kaikille, niin se on asia, jota ei voi pakottaa.
Myry: Siinä on joku oikea hetki just tietylle kirjalle tai sarjalle, ja joskus voisi ihan hyvin olla, tai onkin itse asiassa, että jostain asiasta tulee ilmiö vasta hirveän paljon myöhemmin, tai sitten jonkun toisen esimerkin kyydissä ruvetaan esimerkiksi ottamaan uusintapainoksia tai kääntämään vaikka jotain paljon vanhempaa. Vampyyrithan oli just tällainen, että sieltä tuli sitten ne Vampyyripäiväkirjat, joita kirjailija alkoi tehdä 90-luvun alkupuolella, ja niitä ruvettiin sitten suomentamaan siinä viitisentoista vuotta myöhemmin.
Oona: Ja nythän tuolla maailmalla on vähän näkynyt viitteitä, että ehkä sellaista uutta vampyyrinousua voisi olla tulossa. Nähtäväksi jää, toimiiko se, lähteekö se samalla tavalla leviämään.
Myry: Eihän toisaalta vampyyritkaan ole tässä aivan täysin häipyneet minnekään, että…
Oona: Niin, totta, ne on kuolemattomia, voisi sanoa.
Myry: Kyllä nämä kaikki tällaisen fantastiset aiheet, vampyyrit, ihmissudet, zombit kiehtovat, koska niissä on se inhimillisen ja hirviöyden ydin ja mitä sieltä sitten löytyy kustakin pedosta tai ihmisestä. Nimenomaan aiemmin puhuttiin siitä, tai sivuttiin, pelkojen kohtaamista ja muuta, niin kyllähän niihin pystyy sitten projisoimaan erilaisia tunteita niihin hirviöihin eri tavalla kuin ihmisiin.
Sonja: Sitten uskalletaanko me todeta, että Heartstopper kuitenkin on ilmiö, vaikka ilmiöt ehkä näkee vasta vähän myöhemmin, mitä mieltä olette?
Oona: No kyllä se mun näkökulmasta ihan selkeästi on.
Myry: Kyllä se täyttää ilmiön kriteerit.
Oona: Just se, että se lähti leviämään sillä tavalla suusta suuhun, sitä käytiin kyselemässä paljon kirjakaupoista jo ennen kuin tuli tämä tv-sarja, mikä sen viimeistään räjäytti kaikkien tietoisuuteen nimenomaan. Kyllä se musta on kanssa yksi isoimpia nuortenkirjallisuudessa hetkeen.
Myry: Kyllä, ehdottomasti, kun otetaan huomioon, että sieltä tulee just adaptaatioita, käännöksiä lukuisiin eri maihin ja myynti on suuri. Se kiinnostaa yhtä lailla, oli sitten 16 tai 56, ja nimenomaan sukupuoleen katsomatta monenlaisia lukijoita, ja se kiinnostaa tutkijoita, se kiinnostaa toimittajia, niin kyllä se täyttää ne ilmiön tunnusmerkit.
Sonja: Mahtavaa! Ihanaa, että te pääsitte tänne keskustelemaan ja nyt lopuksi voitte lähettää terveiset kuulijoille, joku loppukaneetti.
Myry: No, mä kehotan kaikkia niitä, jotka ei vielä ole lukeneet Heartstopperia, niin ehdottomasti nyt tarttumaan tähän teokseen.
Oona: Mä ehkä kehottaisin kaikkia tarttumaan mihin tahansa teokseen, että mä olen aina jotenkin pitänyt politiikkana sitä, että lukekaa mitä luette, kunhan luette, koska mä niin vilpittömästi uskon siihen, että se ei voi tehdä ihmiselle muuta kuin hyvää.
Myry: Näin on.
Sonja: Ihanat loppukaneetit, jotka voin myös itse allekirjoittaa. Moikka!
