Ystäväni vampyyri

Aleksi on luullut vampyyrien olevan vain tarua, kunnes hän tapaa Noran. Omaksikin ihmeekseen poika seuraa mukisematta vierasta tyttöä syrjäiseen paikkaan, jossa hän mitä ilmeisimmin on joutumassa vampyyrin ruokalistalle. Vampyyri Nora tarvitsee kyllä verta, mutta pian käy ilmi, että kuolematon vampyyri kaipaa muutakin. Aleksi ja Nora ystävystyvät ja ainakin Aleksi myös ihastuu. Suhteet vampyyrien kanssa eivät kuitenkaan aina pääty onnellisesti.
Pidän tavasta, jolla Meresmaa uudistaa jo kliseiseksi käynyttä vampyyriromanssia. Hämmentynyt ihmisosapuoli onkin tällä kertaa poika, eikä suhde muutenkaan aivan noudata nie Meyerin Houkutuksesta tuttuja kuvioita. Sen verran löytyy yhteistäkin, että myös Meresmaan vampyyri kulkee vierailuille ihmisten luokse ulkooven sijasta ikkunan kautta.
Aleksi oppii, että vampyyrin ikuinen elämä hämärässä piilotellen ei ole ollenkaan niin hohdokasta kuin voisi kuvitella. Muutaman vuosikymmenen jälkeen maailma on muuttunut, ketään tuttuja ei enää ole, ja muutenkin kaikki käy tylsäksi. E-urheilua harrastava Aleksi tosin viehättyy vampyyrin nopeasta reaktiokyvystä, joka olisi pelaamisessakin melkoinen valtti.
Meresmaa yhdistää taitavasti sekä toden tuntua tuovia arkisia tapahtumia että odottamattomia ja yllättäviä asioita. Ikävimpien yllätysten aiheuttajana on lapsivampyyri Kaspar. Hän ei todellakaan ole herttainen ja lystikäs pienokainen, vaan kostonhimoinen ja impulsiivinen vampyyrilapsi, joka toimii hetken mielijohteesta eikä osaa tai edes halua miettiä tekojensa seurauksia.
Tätä kirjaa kannattaa tarjota luettavaksi myös niille, joita lukeminen ei erityisesti kiinnosta. Sivumäärältään ohuessa kirjassa tapahtuu nopeassa tahdissa niin paljon, ettei hidaskaan lukija ehdi pitkästyä.

Merja Leppälahti