Voivatko ihminen ja eläin olla ystäviä?

Koiranpennun karvat kihartuvat kasvojen ympärille kuin ihmisen hiukset, ja pentu saa nimekseen Morrison. Lammaspaimen kasvattaa pennusta itselleen uutteran työtoverin ja jakaa tämän kanssa kotinsa, vuorensa, maansa ja lampaansa. Ninka Reitun niin kuvitukseltaan kuin kerronnaltaankin utuisen sinisävyinen kuvakirja kertoo kauniisti ihmisen ja paimenkoiran ystävyydestä: he tutkivat yhdessä maailman kauneutta, ammentavat toisistaan turvaa ja rakkautta mutta myös vanhenevat yhdessä. Kun aika tekee tehtävänsä, Morrisonin muisto jää elämään nummilla ja vuorissa. Kirjan kohderyhmää yhdistääkin rakkaus eläimiin, erityisesti koiriin ja kirja käsittelee ansiokkaasti eläimen, ystävän, menettämistä.
Reittu työskentelee lammaspaimenena Skotlannissa, mikä näkyy miljöön kuvauksessa. Kirjasta välittyy omakohtaisuus, lammaskoiriin liittyvä asiantuntemus sekä suunnaton eläinrakkaus. Reitun herkkä kynänjälki kuvaa vivahteikkaasti suuria tunteita ja ääriviivattomat maisemat luovat mielikuvat nummien laajuudesta, päättymättömyydestä – ja rauhasta. Mutta. Jokin tässä harmoniassa häiritsee: Miksi koira on tärkeämpi kuin lammas? Miksi eläimen tunteet täytyy inhimillistää rakkaudeksi ja viisaudeksi? On ymmärrettävää, että paimenkoiraksi jalostettu eläin varmasti nauttii päästessään keräämään lampaita kokoon ja on ymmärrettävää, että ihminen kokee tietyt eläimet läheisemmiksi kumppaneiksi kuin muut – näin on aina ollut. Silti mietityttää, millä perusteella ihmisen hyvä on eläimen hyvä, varsinkin kun puhutaan hyötyeläimistä.
Lastenkirjallisuudella on merkittävä rooli arvokasvatuksessa, ja eläinten ihmiskeskeisessä kuvaustavassa voisi olla uudistamisen varaa. En haluaisi uskoa, että jotkut eläimet ovat edelleen tasa-arvoisempia kuin toiset.
Jaana Ristimäki