Viivan ja valinnan vapaus

Kirjan kannessa on kuva 24-vuotiaasta kiharapäästä, joka silmät selällään hämmästyy jotakin. Mitä nuori Rembrandt on juuri nähnyt, sitä emme koskaan saa tietää. Mutta Marjatta Levannon ansiosta selviää, että kyky ihmetellä elämän kaikkia puolia, raadollisiakin, oli Rembrandtissa yhtä tärkeä osa lahjakkuutta kuin ylivertainen piirtämisen kyky.

Levannolla taas on mainio kertomisen taito, jota hän on käyttänyt jo vuosikymmeniä tuodakseen taiteen lähelle nuoria. Hänen ja Julia Vuoren yhteiset kirjat ovat saaneet lukuisia palkintoja; edellinen Leonardo da Vincistä kertova teos oli pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkaana. 

Aiempien tapaan myös Rembrant-kirja on tyylikäs esine upeine taidekuvineen, väljine taittoineen ja kuparinhohtoisine sisäkansineen, joissa näkyvät taiteilijan synnyinkaupunki Leiden ja taidekeskus Amsterdam. Julia Vuoren osuutena ovat dodo-lintua esittävät vinjetit ja viisi aukeamakuvaa 1600-luvun miljöistä. Isoissa kuvissa on eloa ja symboliikkaa, mutta niille ei nyt hahmotu selvää tehtävää kommentoijana tai nuorimpien lukijoiden sisäänheittäjänä. Rembrandtien rinnalla ne myös näyttävät väkisinkin kömpelöiltä.

Kirjaa kannattelevat Levannon puheenomainen selostus ja oikeana selfie-taiteilijana tunnetun Rembrantin omakuvat. Tarina huimine käänteineen ja yksityiskohtia myöten avatut taideteokset todella tempaisevat mukaansa. Moni kuva on muuta kuin luulisi, ja valojen ja varjojen leikki kätkee salaisuuksia, usein myös taiteilijan itsensä.

Kirjan nimessä esiintyvä ”tottelematon” saa katetta. Myllärinpoika ei jatkanut perheammattia vaan valitsi toisin, ei tosin huonosti: taiteelle oli 1600-luvun Hollannissa isot markkinat, ja valtaeliitin ja rikkaiden ohella sitä osti myös rahvas. Nuori tähti nousi huipulle pikavauhtia. Lopulta Rembrandt ei kuitenkaan sopeutunut porvareiden odotuksiin. Tilaustöistä tuli muuta kuin oli pyydetty, ja vimma kuvata myös likaisia ja rääsyisiä laitapuolen eläjiä ja muuta ”rumaa” tyrmistytti. Seurauksena oli totaalinen konkurssi.

Työ kuitenkin jatkui aineellisista ja yksityiselämän menetyksistä huolimatta, sillä Rembrandt ei arvostanut kunniaa vaan vapauttaan. Siksi meillä yhä on hänet, maailman elävin viiva ja chiaroscuro, taianomainen valohämy.

Tuula Korolainen