Uusia tuulia Kalevalasta

Kalevalassa kerrotaan isosta tammesta, jonka sata latvaa pimensivät taivaan, ja jonka pieni mies lopulta kaatoi. Kaadetun tammen oksat ja lehvät tarjosivat leikkaajilleen ikuisen onnen ja lemmen.

Satalatvan 16 Kalevala-teemaista tarinaa eivät lupaa ihan näin paljon, vaikka moni päättyykin toiveikkaasti. Tekstit on jaettu Runkoon, Oksiin, Lehvästöön ja Siemeneen, joiden välistä löytyy Ville Hytösen kirjoittamia Satalatvan Sanomien uutislööppejä.

Useimmat tarinat ovat melko lyhyitä, mutta silti vahvoja ja oivaltavia. Kalevalan henkilöhahmot ja tapahtumat siirtyvät uusiin kuvioihin, asioita nähdään uusista ja yllättävistäkin näkökulmista eikä kaikki aina olekaan ihan sitä, miltä se on Kalevalassa näyttänyt. Tapahtumat sijoittuvat kalevalaiseen menneisyyteen, nykyaikaan ja hiukan tulevaankin. Osa kertomuksista linkittyy hyvin tiukasti Kalevalaan, osassa yhteys on kevyempi, vihjatumpi. Kalevalainen tarina voi helposti venyä Somaliaan saakka!

Sanna Karlström aloittaa kertomalla maailman synnystä tavalla, joka hurmaa perinteentutkijankin. Kirja päättyy Maria Turtschaninoffin suomen- ja ruotsinkieliseen muistutukseen siitä, että naisen ei tarvitse jäädä nimettömäksi äidiksi tai sisareksi, vaan hän voi luoda elämää puolukasta tai muuttua kotkaksi ja lentää.

Satalatva sisältää jännitystä ja seikkailuja, mutta myös puhuttelevia ihmiskohtaloita, kuten esimerkiksi Aleksis Salusjärven ”Turmeltu” sekä Jenny Kangasvuon ”Lapin lapsilönttäre”. Milja Kauniston ”Sytyke” puolestaan sai minut naura- maan ääneen.

Satalatvan kertomukset vaikuttavat lukijaan ehkä samalla tavalla kuin alkuperäisten kansanrunojen kertomukset, joita kuunnellessa on itketty ja naurettu. Kirjassa mainitaan toimittajien laatineen Tammen verkkosivuille Satalatvaan liittyviä tehtäviä. Juuri kirjan ilmestymisen aikaan niitä ei vielä löytynyt, mutta ne tulevat epäilemättä palvelemaan Satalatvan koulukäyttöä. Kirja he- rättää todennäköisesti joissain lukijoissa myös halun tutustua Kalevalan tarinoihin.

Merja Leppälahti